Olemattomat eväät

-Kun Suomeen tuli 30 000 turvapaikanhakijaa, niin silloinen oppositio tuki hallitusta. Kun turvapaikanhakijoita on nyt tullut 30, niin nykyinen oppositio haluaa kaataa hallituksen tekemällä asiasta välikysymyksen.

En muista kuka näin somessa sanoi, mutta se kuvastaa hyvin opposition toimintaa. Kun mitään oikeaa asiaa ei ole, niin nostetaan meteliä ihan mistä tahansa. Osa kaupallista mediaa tukee oppositiota, joten niinpä saimme jo eilen lukea, että uusi sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) aloitti surkeasti sanoessaan opposition langenneen hybridivaikuttamisen ansaan. Uutiseksi kelpaa jopa kansanedustaja Jani Mäkelän (ps) twiitti vihreiden aivopiereskelystä. Uutisointi on yhtä luokatonta kuin opposition puheetkin. Tosiasia nyt kuitenkin on, että ihan kaikki kansalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat eivät kuulu julkisen keskustelun alle, kuten Mikkonen sanoi.

Eilen selvittelin itselleni taksonomia-asetusta ja tulin siihen tulokseen, että hallituksen ottaman linjauksen pitäisi kelvata oppositiolle oikein hyvin. Niin se kelpaakin, mutta opposition ja sitä tukevan median mukaan hallitus on tämän linjauksen takia niin heikossa jamassa, että se kaatuu puhaltamalla. Kun valitaan sopiva raati, niin tällainenkin näkemys saadaan uutisoitavaksi.

Hallitus pitäisi saada nurin, mutta uutisten perusteella sen kaataminen käy koko ajan yhä vaikeammaksi. Oppositio on jatkuvasti puhunut kestämättömästä velkaantumisesta ja sietämättömästä velkarallista, joka tuhoaa maan talouden. Tosiasia kuitenkin on, että Suomi saa nyt velkaa ennätyksellisen suurella miinuskorolla. Suomelle siis maksetaan siitä, että se ottaa velkaa. Tällaista velkaa kannattaisi ottaa enemmänkin ja maksaa sillä pois vanhoja, korkealla korolla otettuja lainoja.

Suomi on selviytynyt koronan aiheuttamista talousongelmista esimerkillisen hyvin, kertoi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n asiantuntija eilen. IMF ei ole huolissaan Suomen velkaantumisesta lähitulevaisuudessa, joten opposition jatkuva puhe velkahelvetistä osoittautui turhaksi. Kukaan ei tietenkään aio ottaa velkaa jatkuvasti, vaan menokehykseen palataan sitten, kun pandemia on ohi. IMF:n arvion mukaan menokehyksiin voitaisiin palata vuonna 2025 tai 2026.

Maan taloudella menee niin hyvin, että ihan harmittaa. Niinpä hallituksen uskottavuutta pitää yrittää horjuttaa muilla keinoilla. Jo jonkin aikaa iltapäivälehdet ovat nostaneet esille vuoden 2020 epäonnistuneita maskikauppoja, ja puheet saivat uutta vauhtia, kun kukaan ei saa niistä syytettä. Tosiasia on, että maskikaupat menivät pieleen, mutta epäonnistuminen ei ole rikos. Huoltovarmuuskeskuksen eronneesta johtajasta yritetään kuitenkin leipoa sankaria ja hallituksesta konnaa, mutta suuri yleisö ei oikein lämpene ajatukselle. Se ei kuitenkaan estä yrittämästä, ja nyt kansanedustaja Paula Risikko (kok) on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen. Hän kysyy, miksi tehtiin niin kuin tehtiin ja miksi ei odotettu lisäselvitystä HVK:n toiminnasta ennen kuin johtaja joutui eroamaan.

Kokoomuksella oli toinen ääni kellossa huhtikuussa 2020, jolloin se vaati HVK:n johdon pikaista erottamista juuri niiden samojen maskikauppojen takia. Niin muuttuu maailma ja mieli sen mukana.

Opposition eväistä päätellen meillä on joko liian hyvä hallitus tai liian huono oppositio. Jätän asian lukijoiden päätettäväksi.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (72)
  1. "Hamaan+menneisyyteen"
    20.11.2021, 10:01

    Mikä oppositio? Lasentarhantädit nyt ei vain voi jokaiselle hiekkalapioa antaa ja riitahan siitä tulee. Oikeastaan, mitä nämä henkiöt ovat jalliksesta alkaen, muutakin kuin väärässä paikassa. Älykkyys, poliittinenälykkyys ei ole erityinen vahvuus Suomessa, somessa,oppositiossa oleville, onko poliitikot oppositiossa jätetty kapitalismin ulkopuolelle pelleilemään? Mykkäsestä orvon osaan, höpöttäjät ympärillä. Kun ei asiaa ole niin sitä ei ole!

    1. Erkki Pekola
      20.11.2021, 21:32

      Jotenkin muistelen, että Jouni Mykkänen aikanaan kykeni antamaan Kokoomuksen eturiville taustatukea, ainakin tilkitsemään ja suitsimaan typerimpien kokkareiden mölinöitä. Niitäkin esiintyi silloin, eikä niiden vaimentaminen ole ilman väkivaltaa mahdollista. Ärri-purri tympääntyy pikapuoliin, kun omaa ääntä ei saa kailotetuksi muusta mölinästä.

      Mutta tämä Kaitsu-poika? Päivästä toiseen tulee silkkaa sontaa suun täydeltä, ja häntä ei vieläkään olla viemässä lääkäriin? Kuinka lähellä henkistä heitteillejättöä ollaan? Kansanedustajilla on oikeus puhua eduskunnassa mitä mieleen juolahtaa, mutta puoluetovereilla ei näytä olevan tarvetta oikoa edes isoimpia mutkia!

  2. Siinä se taas oli. Sanoma tiivistettynä viimeiseen kappaleeseen. Kiitos Saku.

Kommentointi suljettu.