Etusivu uusiksi

Muistatteko vielä, miten Sipilän hallituksen aikana seurattiin työllisyystavoitteen kehitystä? Se oli päivän ykkösuutinen kerran kuukaudessa, ja kun joulukuussa 2018 työllisyystavoite viimein saavutettiin, niin se oli yhtä juhlaa. Ministerit kiittelivät itseään ja toisiaan median edessä, ja jokainen uusi työpaikka ja työllistynyt työtön olivat hallituksen työllisyystoimien ansiota.

Sipilän hallituksen työllisyystavoite oli 72 prosenttia.

Marinin hallitus asetti työllisyystavoitteekseen 75 prosenttia, ja sitten tilastointitapa muuttui. Nykyisin puhutaan työllisyysasteen trendiluvusta, josta on karsittu pois kausivaihtelun vaikutus. Vanhoja, ennen vuoden 2021 maaliskuuta julkaistuja lukuja ei pidä käyttää sellaisenaan, vaan niistä pitää vähentää suunnilleen yksi prosenttiyksikkö. Sipilän hallituksen saavuttama työllisyystavoite olisi siis nykyisellä laskutavalla 71 prosenttia.

Marinin hallituksen työllisyystavoite on uuden laskutavan mukaan 74 prosenttia, ja se on melkein saavutettu. Joulukuun trendiluku oli 73,5 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Vanhan laskutavan mukaan se olisi 74,5 prosenttia. Työllisiä oli vuoden 2021 joulukuussa 128 000 enemmän ja työttömiä 16 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Mutta missä ovat uutisotsikot, missä juhlat pidetään? Varmaan jo tänään asia nousee Ylen tv-uutisten ykkösaiheeksi, sillä onhan uutinen poikkeuksellisen hyvä. Toistaiseksi siitä on vain melko vähäinen uutinen Ylen verkkosivulla. Vanhan tavan mukaan iltapäivälehdissä lienee hallituksen työllisyyspolitiikkaa ylistäviä juttuja. Jos hyvä työllisyyskehitys oli kolme vuotta sitten Sipilän hallituksen ansiota, niin pakkohan myös näin hyvien lukujen on johtua hallituksen työllisyystoimista.

Eipä ole hallituksen ansiota. Luvut ovat hyviä, mutta sitten on koronaa ja työvoimapulaa, ja hallituksen pitää nyt tehdä niitä lupaamiaan työllisyystoimia, siteeraa Iltalehti Keskuskauppakamarin pääekonomistia. En minä pyri enkä pysty hänenkään puheitaan kiistämään, mutta tämän hallituksen aikana työllisyyskehitys tuntuu kokonaan irtautuneen hallituksen toiminnasta. Tekipä hallitus mitä tahansa tai jätti kokonaan tekemättä, niin nyt työllisyyskehitys elää omaa elämäänsä, johon vaikuttavat korona ja yleinen taloustilanne.

Sipilän hallituksen aikana asia oli toisin. Silloin työllisyyteen ei vaikuttanut edes maailmantalouden elpyminen, vaan joskus tuntui melkein siltä, että sekin oli Sipilän hallituksen työllisyystoimien ansiota. Mitä ne ihmeelliset työllisyystoimet sitten olivat? Nehän olivat työttömyysturvan leikkaamista, aktiivimallia ja palkatonta työtä, ja niitä pidetään vieläkin ainoina oikeina työllisyystoimina. Koska ne puuttuvat, niin silloin puuttuvat kaikki työllisyystoimet ja työllisyys nousee ilman hallituksen myötävaikutusta.

Jos näin on, niin sehän on erinomainen asia. Kukaan ei kaipaa niitä leikkauksia, joten jos työllisyys kasvaa ennätysvauhtia ilman niitäkin, niin silloinhan hallitus on tehnyt erinomaista työtä jättämällä ne tekemättä. Kysykää vaikka palkkatyötä saaneelta työttömältä kumpi on parempi, työllisyystoimena määrätty palkaton työkokeilu vai palkkatyö.

Puhun kärjistäen, mutta ihan tosissani kyselen taas sen tasapuolisen uutisoinnin perään. Eikö näin huikea työllisyyden kasvu ole ihan ykkösaihe hallituksen kokoonpanosta riippumatta?

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (88)
  1. Tokihan tärkeämpää on kertoa, että tutkimusjohtajan mukaan Kokoomuksen kaula Demareihin olisi 3,7% suurempi, jos Helsingissä olisi äänestetty.

    1. Jos seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestys-% nousee yli 70:n, on Kokoomuksen äänimäärä se tavanomainen 17 %. Pääministeriys saa Orpon osalta odottaa.

      1. Luukas Pyykorpi
        25.1.2022, 16:07

        Kaikissa vaaleissa äänestää aina aivan kaikki kokoomuslaiset ja wannabe sellaiset.

        1. Ja ne wannabe-kokkarit nauttivat Sipilän leikkaamista työkkäreistä ja on niiiiin fiksua rehvastella tyhjällä lompakolla! Velatkin muuttui saataviksi, heh.

    2. Ässä hihassa nro 50
      25.1.2022, 14:24

      Ja virhemarginaali kuitenkin +-2% eli yhtä hyvin SDP olisi voinut olla voittaja.

      1. Hanna Mäntynen
        25.1.2022, 17:24

        Mistä lähtien vaalituloksissa on virhemarginaali? Meinaatko, että tulee paljonkin laskuvirheitä vaalilautakunnissa, ÄSSÄ HIHASSA NRO 50.

        Sakarin jutusta:
        Olen tuota työllisyysuutista lueskellut eri medioista, enkä ole vielä nähnyt mainittavan, että tämä olisi hallituksen toimista johtuvaa. Jännä sinänsä, kun kaikki muu tuntuu sellaista olevan, esimerkiksi kulkutaudin käyttäytyminen.

        Kansan Uutiset ja Demokraatti ovat vielä lukematta.

        Hyvän työllisyyskehityksen ohella osui silmääni uutinen siitä, että Suomi on kärjessä korruptoitumattomuudessa. Jaettu ykkössija.
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maailman-vahiten-korruptoituneet-maat-listattiin-suomi-jaetulla-ykkossijalla/8340258#gs.mzxlrb

        1. Eilisillan kympin uutisissa kyllä muistettiin heti (noin) kolmannessa lauseessa mainita, että hallituksen toimilla ei ole vaikutusta…

  2. Reijo Rekunen
    25.1.2022, 13:47

    “Väärin sammutettu tulipalo” 😉

Kommentointi suljettu.