Parempaa kansalaistottelemattomuutta?

Ensi perjantai-iltana maassamme tapahtuu kuulemma vallankumous, kun Kanadasta mallia ottanut Convoy Finland 2022 tukkii Helsingin kadut rekoilla ja henkilöautoilla, kieltäytyy tottelemasta poliisin hajaantumiskäskyjä ja jättää autot parkkiin keskelle katua niin pitkäksi aikaa, että mielenosoittajien vaatimuksiin suostutaan. Ne eivät olekaan ihan vähäisiä, sillä mielenosoittajat vaativat kaikkien koronarajoitusten poistamista, polttoaineveron puolittamista ja Marinin hallituksen eroa. Mielenilmaus kestää kuulemma useita päiviä ja jopa viikkoja.

Convoy Finlandin Facebook-ryhmässä on jäseniä yli 46 000, ja meno on villiä. Valeprofiileiden määrää ei voi tietää, mutta kun ryhmän ylläpitäjän sukunimi on Finland, niin voi olettaa mukana olevan paljon muitakin tekaistuja henkilöitä. Oikealta näyttäviä on joka lähtöön, sillä ryhmässä vastustetaan koronarajoitusten lisäksi muun muassa koronapassia, rokotuksia, eliittiä, verotusta, digitaalista identiteettipassia ja Natoa. Mukana on paljon uskonnollistakin retoriikkaa, kun jotkut ovat aloittamassa Harmageddonin taistelua. Jotkut toiset ovat aloittamassa sisällissotaa. Näyttää ihan siltä, että kaikki koronan aiheuttamat turhaumat purkautuvat epämääräisenä kaiken vastustamisena.

Selkeästi ei olla minkään puolella, vaan ainoa tavoite näyttää olevan vapaus, joka tarkoittaa jokaiselle jotain erilaista. Sen sisältöä ei määritellä, mutta erityisen selvästi se näyttää tarkoittavan vapautta Marinin hallituksesta, kuten nimettömien järjestäjien hyväksymä logokin kertoo.

Mikäs siinä, Suomessa saa osoittaa mieltä ja vaatia ihan mitä tahansa, mutta näiden vallankumouksellistenkin on noudatettava poliisin antamia määräyksiä. Ennakkoilmoitusta ei tarvita, mutta jos poliisin paikan päällä antamia ohjeita ja määräyksiä ei noudateta, niin mielenosoitus muuttuu laittomaksi. Liikennettä saa häiritä tilapäisesti, sillä se kuuluu mielenosoitusten luonteeseen. Jos liikenne aiotaan tukkia pitemmäksi aikaa tai peräti jättää autot kadulle parkkiin, niin poliisi käskee varmasti mielenosoitusta hajaantumaan. Jos käskyä ei totella, niin seuraa kiinniottoja ja sakkoja. Laillinen mielenosoitus on muuttunut tietoiseksi lain rikkomiseksi eli kansalaistottelemattomuudeksi.

Laki on täsmälleen sama kuin Elokapinalle. Lakia saa halutessaan rikkoa, mutta siitä seuraavat sanktiot on hyväksyttävä. Jotkut ryhmässä kuvittelevat tuhansien ja taas tuhansien osallistujien tapahtuman olevan ihan eri asia kuin muutaman hipin istahtaminen kadulle, mutta ei se ole. Laki on sama kaikille.

Tämän näyttävät aika monet tajuavan, sillä selityksiä osallistumattomuuteen on jo nyt paljon. Juuri tuo aika ei sovi vallankumoukselle, kissalle ei löydy hoitajaa ja sairauskin iskee päälle juuri silloin, mutta hengessä ollaan kovasti mukana.

Kyllä minä uskon, että mielenilmaus järjestetään, ja siihen on täysi oikeus. On myös täysin mahdollista, että se muuttuu kansalaistottelemattomuudeksi, ja se on jokaisen mielenosoittajan tietoinen valinta. On kuitenkin pelkkää toiveajattelua kuvitella hallituksen kaatuvan yhteen mielenosoitukseen. Hallituksen erosta päättää hallitus itse tai eduskunta epäluottamuslauseella, eivät kadulle parkkeeraavat mielenosoittajat. Koronarajoituksistakin ollaan jo vähitellen luopumassa, eikä polttoaineen hinnasta päätetä kadulla sen enempää kuin aluevaltuustoissakaan.

Tällaisesta kaiken vastustamisesta ei hyödy kukaan, mutta saahan sitä purkaa paineita.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (106)
  1. Ilmeisesti kuljetusala on hyvä bisnes, kun auto voi jättää pois liikenteestä määräämättömäksi ajaksi. Sopimatonta tietysti kysyä, kuka rahoittaa? Nykyisin valtavirtaa olevasta ”läpän heitostahan” tuossa on kyse. Toki joukossa on niitä ”totisia torvensoittajiakin”, Herramme pikku muurahaisia Aapelin sanoin. Kuka vain lienee tuo Herra?

    1. Junttieinari
      4.2.2022, 11:14

      Ilmeisesti vihervasemmistolaisuus on myös hyvä bisnes, kun voi viikkotolkulla istuskella keskellä tietä. Vai tulikohan tää “bisnes” kelan kautta.

      1. sakutimonen
        4.2.2022, 13:24

        Viikkotolkulla? Elokapinan kansalaistottelemattomuus loppui hyvyn lyhyeen.

      2. menin sitten facebookiin pitkähkön tauon jälkeen. ihan vain katsoakseni sitä convoytouhotusta.

        ja muuten aivan samaa paskaa sielläkin ulistiin. “miks elokapina saa mut me ei”. koitas kertoa moisille pälleille, että laki on tasan vitun sama kaikille.

        joo ei kandee. ei auta. sananvapaus ja vappusatanen.

  2. Liinamaa Reijo
    30.1.2022, 08:55

    Poliisi toivon mukaan ymmärtää varautua riittävän siirtokaluston saatavuuteen katujen saattamiseksi liikennöitävään kuntoon.
    Varikoille kuljetetut ajoneuvot voi sitten käydä lunastamassa kuljetuskulut + mahdolliset sakot maksamalla.

    1. Samalla hyvä tilaisuus järjestää mittava raskaan kaluston ratsia, kun ei tarvitse pysäytellä autoja yksi kerrallaan muun liikenteen seassa.

Kommentointi suljettu.