Kiveen hakattu ongelma

-Ministeriö saa oman toimivaltansa rajoissa selvittää mitä haluaa, mutta Sdp:n ja keskustan hallintovaliokuntaryhmät eivät näe kestävän maahanmuuttopolitiikan näkökulmasta selvityksessä esitetyn 3­000 laittomasti maassa olevan henkilön laillistamista järkevänä. Tällainen päätös olisi poikkeus yhteispohjoismaisesta linjasta ja siten hallitusohjelman vastainen.

Näin tyrmäsivät kahden suuren hallituspuolueen edustajat hallintovaliokunnassa juuri valmistuneen sisäministeriön selvityksen ja ehdotukset paperittomien maahanmuuttajien ongelman ratkaisemiseksi. Suomessa oleskelee noin 3 000 henkilöä, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa vuosina 2015–2016 tai aiemmin ja jotka joko ovat edelleen turvapaikkajärjestelmässä tai joille on tehty äskettäin viimeisin lainvoimainen kielteinen päätös. Osa heistä ei voi palata lähtömaahansa, koska maa ei ota heitä vastaan. Ministeriö ehdottaa useampiakin ratkaisuvaihtoehtoja, joista kertalaillistaminen on vain yksi.

Yksi mahdollisuus voisi olla kertalaillistamisen rajaaminen lapsiperheisiin. Menettely olisi määräaikainen siten, että oleskelulupaa voisi hakea esimerkiksi kuuden kuukauden ajan. Luvan edellytyksinä voisi olla, että henkilö on oleskellut Suomessa lähes yhtäjaksoisesti turvapaikkahakemuksen tehtyään eikä ole syyllistynyt rikoksiin. Selvityksen mukaan laillistaminen ei toimisi vetovoimatekijänä, koska kertaluontoinen ratkaisu kohdistuisi vain maassa jo pitkään oleskelleisiin.

Tämä ei näköjään kelpaa. Näitä ihmisiä ei virallisesti ole olemassa, joten heitä ei tarvitse nähdä.

Kuitenkin he ovat täällä, eivätkä kaikki voi palata. Heistä tulee ja todennäköisesti on jo tullut varjotaloudessa elävää pimeää työvoimaa.

Palautetaanpa mieliin syy heidän olemassaoloonsa. Kuten muistamme, niin vuosina 2015-2016 maahan tuli suuri määrä turvapaikanhakijoita Sipilän hallituksen seistessä tumput suorina. Vasta keväällä 2016 hallitus päätti tehdä jotain.

Hallitus hyväksytti eduskunnalla lakimuutoksen, jolla turvapaikanhakijoiden oleskeluluvan saamisen edellytyksiä tiukennettiin. Siihen asti humanitaarinen suojelu oli oleskeluluvan perusteena, jos turvapaikan tai toissijaisen suojelun edellytykset eivät täyttyneet, mutta hakija ei voinut palata kotimaahansa sen huonon turvallisuustilanteen tai ympäristökatastrofin vuoksi.

Humanitaarinen suojelu poistettiin laista. Kyllä voi ja pitää palata. Pitää palata siinäkin tapauksessa, että kotimaa ei suostu ottamaan vastaan turvapaikanhakijaksi lähtenyttä. Haluttiin antaa signaali, että tänne ei kannata tulla, mutta päätöksen seurauksia ei mietitty.

Sitten alkoivat vaikeudet. Migri teki kielteisiä päätöksiä, koska laki vaati tekemään niitä. Täytäntöönpano jäi poliisin ongelmaksi, mutta poliisi ei edes löydä viranomaiskontakteja vältteleviä paperittomia ja vaikka löytäisikin, niin se ei voi palauttaa ketään maahan, joka ei suostu ottamaan palautettavaa vastaan.

Sipilän hallitus ei voinut myöntää erehdystään, joten se päätti ruveta muokkaamaan muiden viranomaisten ja kansalaisten mieliä. Ensin annettiin määräys, jolla kielenkäyttöä muutettiin. Ilman turvapaikkaa jääneitä ja siis ilman oleskelulupaa maassa olevia ei saanut enää sanoa paperittomiksi, vaan heitä piti ruveta sanomaan laittomasti maassa oleskeleviksi. Sellaisiksi heitä sanotaan nytkin. Saattoi olla ensimmäinen kerta historiassa, kun ihan ministeritason päätöksellä määrättiin muuttamaan viranomaisten, median ja jopa kansalaisten kielenkäyttöä. Päätöksen teki neljän ministerin muodostama maahanmuuttopoliittinen työryhmä osana valvonta- ja ilmiantokoneiston käynnistänyttä päätöspakettia, josta kerroin joulukuussa 2016.

Sipilän hallituksen päätösten seurauksena meillä on tuntematon määrä paperittomia ihmisiä, jotka eivät voi oleskella maassa eivätkä työskennellä laillisesti. Osa heistä ei edes halutessaan voi palata kotimaahansa, koska heitä ei oteta siellä vastaan. Osa heistä on täällä syntyneitä lapsia, joiden pitäisi kohta aloittaa koulu.

Nyt ongelma on Marinin hallituksen sylissä, ja kaikesta päätellen sille ei aiota nytkään tehdä mitään, koska se uhkaisi romuttaa turvapaikkajärjestelmän. Tosiasiassa se uhkaisi romuttaa hallituksen. Niinpä teeskennellään edelleen, että heitä ei ole, ja jos onkin, niin ei saisi olla. Niin on kirjoitettu hallitusohjelman kivitauluun.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida, koska en viitsi käyttää koko päivää kommenttien siivoamiseen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)