Lieveilmiöitä
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nyt kestänyt viikon, ja uutiset sotatapahtumista ja muun maailman reagoinnista ovat tietenkin kaikkein tärkeimpiä. Suomessa näyttää vallitsevan melkoinen yksimielisyys monista sellaisista asioista, joista tähän asti on oltu jyrkästikin eri mieltä. Naton kannattajia on nyt enemmän kuin vastustajia, eroa EU:sta ei vaadi enää oikeastaan kukaan ja kaikki ovat toivottamassa sotaa pakenevat tervetulleiksi Suomeen.
Vaikka isoissa linjoissa ollaan nyt ainakin päällisin puolin yksimielisiä, niin pinnan alla näkyy lieveilmiöitä. Yksimielisyyden takaa näkyy erilaisia yksilösuorituksia, joiden tarkoitusta voi vain arvailla. Katsotaanpa niistä muutamia.
Ulkoasiainvaliokunnan kaksi viikkoa istunut puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) unohti uuden asemansa ja twiittaili kuin olisi ollut kellarissa Scriptaa kirjoittava bloggaaja. Hän sanoi uskovansa, että lännen sotilaallinen väliintulo on ennen pitkää vääjäämätön, joten se olisi parempi tehdä ennemmin kuin myöhemmin. Lisäksi hän arveli jonkun kenraalin “rauhoittavan” Vladimir Putinin laukauksella päähän, jos tämä aikoo käyttää ydinasetta. Ulkoasiainvaliokunta antoi puheenjohtajalleen moitteet, ja asia näyttää olevan sillä selvä.
Jokainen meistä ajattelee varmasti vaikka mitä, mutta kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Suomessa ymmärretään, että Halla-ahon puheet eivät edusta ulkoasiainvaliokunnan, eduskunnan, hallituksen ja Suomen virallista linjaa, mutta kaikkialla ei ymmärretä. Venäjällä ne saatetaan mielellään ymmärtää liiankin kirjaimellisesti, jolloin niistä saa Suomen vastaisen propagandan välineen.
Toinen kummallinen tapaus on kansanedustaja Tom Packalén (ps), joka on matkustanut Ukrainaan auttamaan, keskustelemaan ja neuvottelemaan yksityishenkilönä. Näitä sooloilijoita on aina, mutta ainakaan minä en ymmärrä matkan tarkoitusta. Jotenkin tuntuu siltä, että kansanedustajan paikka olisi eduskunnassa varsinkin tällaisina aikoina, mutta kaipa hän tietää mitä tekee.
Yksi sivujuonne on uudelleen virinnyt keskustelu jalkaväkimiinoista. Oppositiopuolueiden mielestä Suomen pitäisi irtautua ne kieltävästä Ottawan sopimuksesta, johon ovat sitoutuneet kaikki Euroopan Nato-maat. Jalkaväkimiinat näyttäytyvät joillekin ihmeaseina, joita Suomi ehdottomasti tarvitsee. He eivät taida tuntea sopimuksen sisältöä, eivätkä kaikki ilmeisesti ole koskaan edes nähneet jalkaväkimiinaa.
Ottawan sopimus kieltää vain miinat, jotka on suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta. Ajoneuvomiinat ovat sallittuja, samoin vaikkapa sähköllä tai radiosignaalilla räjäytettävät hyppy- ja viuhkamiinat, joilla jalkaväkimiinoja on korvattu. Jalkaväkimiina on erittäin yksinkertainen ase, jonka tekemiseen tarvitaan vain pala räjähdysainetta, isku- tai vetosytytin ja sopiva kuori. Sellaiseksi kelpaa vaikka tyhjä säilykepurkki. En nyt yllytä kokeilemaan enkä edes tosipaikassa rikkomaan kansainvälistä sopimusta, mutta jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, niin sopimus saattaisi unohtua.
Ehkä kaikkein suurin muutos on tapahtunut suhtautumisessa pakolaisiin. Nyt heidät toivottavat tervetulleiksi nekin, joiden mielestä kaikki sotia pakenevat ovat tähän asti olleet partalapsia, terroristeja ja raiskaajia. Nyt tulee oikeita pakolaisia. Tässä niin sanotussa keskustelussa on ikävä seksuaalinen taustasävy, josta esimerkin antaa meppimme maailmalla.
Yksinkertainen mieli ajattelee yksinkertaisia ajatuksia. Sisällissodissa ei ole ulkopuolista hyökkääjää, vaan niissä on valittava puolensa tai paettava. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on perinteinen sota, jossa miehet ja monet naisetkin puolustavat oman maansa itsenäisyyttä asein. Kuvio on selkeä, joten sen ymmärtää jokainen.
Nämä ovat näitä sodan mukanaan tuomia lieveilmiöitä, joita sodan jatkuessa alkaa näkyä yhä enemmän. Minä en halua tästä blogista lieveilmiöiden keskustelupalstaa, joten en avaa kommentointia. Sotauutisten seuraamisessa on ihan tarpeeksi tekemistä.