Väärin keskusteltu

Sosiaaliseen mediaan ja varsinkin Twitteriin mahtuu vain yksi puheenaihe päivässä, ja tänään aiheena näkyy olevan Erkki Tuomioja. Hän sanoi amerikkalaisen radiokanavan haastattelussa median olevan tavallaan sotapsykoosissa. Tänä aamuna hän selitti sanojaan, mutta tuttuun tapaan se vain pahensi asiaa. Nyt hänen harkintakykynsä sanotaan pettäneen ja jopa hänen oikeustoimikelpoisuuttaan on epäilty. Kysellään jo, odottaako häntä Niikon kohtalo eli ero ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajuudesta.

Nyt sitten jokainen kynnelle kykenevä ja kykenemätönkin katsoo ehdottoman välttämättömäksi sanoa asiasta mielipiteensä. Minua asia ei oikeastaan kiinnosta, mutta koska minua jo kaksi ja puoli vuotta päivittäin jopa kymmenillä viesteillä häiriköinyt stalkkeri Ilpo vaatimalla vaati näkemystäni, niin kerrotaan.

Järkevän keskustelun käyminen somessa on täysin mahdotonta, sillä siellä aikuiset taantuvat lapsellisiksi jankkaajiksi ja henkilökohtaisuuksiin meneviksi nimittelijöiksi. Tämä pätee sekä Ilpoon että noissa linkeissä mainittuihin tärkeämpiin mielipidevaikuttajiin. Ei näköjään ole mitään merkitystä sillä, että Tuomioja sanoi viime viikolla ulkoasiainvaliokunnan Tukholman matkalla Suomen menevän kohti Natoa. Sanan psykoosi käyttäminen laukaisi toimittajissa puolustusrefleksin, ja uusi puheenaihe saadaan varmaan siitä, syyllistyikö Mikael Jungner kunnianloukkaukseen epäillessään Tuomiojan oikeustoimikelpoisuutta.

Ajatelkaapa, että ulkona on tavattoman kaunis kevätpäivä, jonka monet viettävät tunkkaisessa Twitterissä rähisten ja kiihdyttäen itseään yhä suurempaan raivoon. Onko suomalaisen Nato-keskustelun taso oikeasti vajonnut niin alas, että heitellään sanoja psykoosi, oikeustoimikelvottomuus ja putinismi miten sattuu?

Ilmeisesti on. Muutos on tapahtunut äkkiä, sillä vasta tammikuussa Petteri Orpo jarrutteli kokoomuksen Nato-keskustelua. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja asetelmat muuttuivat täysin. Nyt suurin osa suomalaisista ja lähes kaikki kansanedustajat kannattavat jäsenyyden hakemista, ja se tulee tapahtumaan, sanoipa Tuomioja mitä tahansa tai ei yhtään mitään. Ei Tuomioja sitä asiaa päätä.

Ei nyt kyse olekaan Tuomiojan Nato-kannasta, vaan ihan henkilökohtaisesta hyökkäyksestä häntä kohtaan. Ilmeisesti hän on vuosikymmenten aikana ärsyttänyt monia niin paljon, että nyt on koston hetki. Juuri siihen Twitter on omiaan, sillä siellä ei kukaan koskaan vaivaudu perustelemaan mitään, vaan tarkoitus on provosoida ja kohauttaa. Kohteeksi joutuneen on ihan turha yrittää sanoa mitään, sillä siitä kiusaajajengi vain yltyy.

Oikeastaan Twitter on siitä hyvä, että se on paljastanut vuosikausia viisaina pidettyjen ihmisten kakaramaisuuden kaikessa alastomuudessaan. Luulisi ainakin poliittisten päättäjien ja politiikan toimittajien olevan tänään kiinnostuneempia Ranskan presidentinvaaleista kuin Tuomiojan yksittäisistä sanoista, mutta saahan sitä luulla kaikenlaista.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (64)
  1. Mark Andersson
    24.4.2022, 17:23

    Twitter on saatanasta.

    1. ”Saatana II” kävi pääsiäisenä oikein kirkossa.

  2. "Hamaan+menneisyyteen"
    24.4.2022, 17:29

    Sehän siinä huolettaakin, ne ihmiset tvitterissään…Niskavuoren Aarekin sai tuta tvitteristään jo aikoinaan! Nämä ihmiset, elämän tuollapuolen istuvat ruutuunsa tuijottaen, uskoen, siihen mikä omalle itsetunnolleen sopii ja tukeutuvat toisiin samanlaisiin valitettavasti. Tosiaan ulkona on hieno ilma!

Kommentointi suljettu.