Onko päässyt unohtumaan?

Eilisen tärkein uutinen näytti olevan Petteri Orpon haastattelu Ylen Ykkösaamussa. Orpo sanoi ymmärtävänsä hoitajien palkkavaatimuksia, mutta rahaa hän  ei kuitenkaan luvannut. Sen sijaan hän sanoi seuraavan hallituksen laittavan kuntoon hoitoalan työolot, koulutuksen ja johtajuuden. Hän puhui työstä yleisemminkin toistaen tuttua mantraa työstä parhaana sosiaaliturvana ja väläytti mahdollisuutta velvoittaa työttömät ottamaan vastaan työtä, vaikka palkka olisi tukia pienempi.

Toiseksi tärkein uutinen oli perussuomalaisten myönteinen Nato-kanta, joka eilen lyötiin lukkoon. Siitä innostuneena Iltalehden Lauri Nurmi kirjoitti analyysin, jossa hän kehui Riikka Purran hillittyä asialinjaa, jolla pohjustetaan tulevaa porvarihallitusta. Poissa on EU-vastaisuus ja poissa on kaiken kategorinen vastustaminen, koska tärkeintä on Sanna Marinin kaataminen.

Meitä odottaa siis loistava tulevaisuus, jos kansa vain osaa äänestää oikein.

Ehkä kuitenkin kannattaa muistella vähän menneitä ja miettiä, mitä Sipilän hallitus sai aikaan Petteri Orpon ollessa sen valtiovarainministeri. Silloin hallitus painosti koko julkisen sektorin suostumaan kiky-sopimukseen uhkaamalla säätää vielä kovemmat leikkaukset lailla. Niinpä kiky leikkasi hoitajienkin lomarahoja. Julkinen sektori joutui muutenkin isojen leikkausten kohteeksi, koska kansainvälistä kilpailukykyä oli parannettava. Kukaan ei vieläkään ole kertonut miten lomarahojen leikkaaminen paransi kilpailukykyä, mutta eipä sitä kysytty silloin eikä kysytä nytkään.

Jotkut saattavat myös muistaa, että kokoomus vastusti viimeiseen asti hoitajamitoitusta. Joku saattaa muistaa senkin, että Sipilän hallituksen sote olisi yksityistänyt valtaosan hoitoalasta, kun valinnanvapaus olisi asettanut kaikki palveluntarjoajat “samalle viivalle”. Se olisi tarkoittanut sitä, että asiakkaat olisivat valinneet palveluntarjoajan ja valtio olisi maksanut kaikki laskut.

Perussuomalaisten kannatus on laskussa, mutta sehän ei estä uuden nousun povaamista. Tuo Purran asialinja on tuttua jo Jussi Halla-ahon puheenjohtajuuden ajoilta, jolloin puheenjohtaja oli uutisissa ja somessa kuin kaksi eri henkilöä. Purra jatkaa samalla tavalla, ja viime aikoina hän on ollut somessa kovasti huolissaan muun muassa pääkaupunkiseudun väestönvaihdosta ja kurdien kovaäänisistä mielenosoituksista. Nato-myönteisyys muuttaa kaiken ja menneet on unohdettu aina EU-vastaisuutta myöten.

Ei siitä kovin kauan ole, kun Timo Soini julisti “missä EU, siellä ongelma”. Vain puolitoista vuotta sitten nähtiin Fixit-mielenosoituksessa ainakin Laura Huhtasaari, Olli Kotro ja Mauri Peltokangas vaatimassa eroa EU:sta. Viime helmikuussa Mauri Peltokangas oli näkyvästi tukemassa convoy-mielenosoittajia, joiden toiminta on osoittautunut Venäjään myönteisesti suhtautuvien masinoimaksi.

Nyt perussuomalaiset ovat Naton lisäksi myös innokkaita EU:n kannattajia, ja turvapaikanhakijoidenkin suhteen on mieli muuttunut. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan linja oli nolla turvapaikanhakijaa, ja niin se on virallisesti vieläkin. Ukrainalaiset ovat kuitenkin poikkeus, sillä populisteilla ei ole ideologiaa eikä periaatteita. He vaihtavat takkia poliittisten tuulien mukaan.

Jos ja ilmeisesti kun ainoana tavoitteena on Marinin pääministeriyden kaataminen, niin politiikan sisällöllä ei ole väliä. Yhteinen linja löytyy varmasti, sillä jo viime syksynä Orpo ja Purra lupasivat sellaisia leikkauksia, että jopa Sipilän kauden saavutukset kalpenevat niiden rinnalla. Ainoa erimielisyys saattaa tulla maahanmuutosta, jota Orpo pitää välttämättömänä hoitajapulan ratkaisemiseksi. En usko sen kuitenkaan tuottavan Purralle mitään ongelmaa, koska ainahan voi sanoa kuten ukrainalaisten pakolaisten tapauksessa: Se on ihan eri asia. Yhteinen linja löytyy varmasti, kun julkista sektoria ruvetaan kurjistamaan ja sosiaaliturvaa leikkaamaan.

Siinä vaiheessa sanon lyhytmuistisille äänestäjille, että sitä saa mitä tilaa.

Hyvää suomalaisen työn päivää kaikille.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (74)
  1. Ihanits, Ranskasta nyt
    1.5.2022, 09:02

    Meillä on politiikassa enenevä määr henkilöitä, jotka eivät ole olleet oikeissa töissä. Näin esimerkiksi Orpo ja Purra. Toki Zyskowicz, edesmennyt Kanerva, Kääriäinen jne. Pelkkä politiikkaa. Sitten on joukko erilaisia ”helppo-heikkejä” ja sekalaisia ”yrittäjiä”. Helppo silloin on puhua työoloista, johtajuudesta ja koulutuksesta, kun ei mistään mitään tiedä.
    UPMn lakossa nähtiin mitä Wahlroos ja Pesonen johtajuudella tarkoittavat. Eahlroosilla on vähän samanlaista taustaa kuin Putinilla.
    Ihan paikallaan olisi selvittää paljonko Suomen Nato-myönteisissä on putinisteja. Niitä on meilläkin ihan kuten Unkarissa.

    1. Listan jatkoksi Kauppakamarin Romakkaniemi. Miehellä ei päivääkään oikeita töitä.
      Tämän Romakkaniemen mukaan työttömiä ovat vain työhaluttomat, koska työhaluisille tämän päivän Suomessa löytyy töitä. Näin julistaa työstä mies, joka ei päivääkään ole tehnyt oikeita töitä.

    2. Kun Putin vahvasti haluaa Suomen pysyvän Irti Natosta, tuntuu kummalliselta vihjailla, että Natomyönteiset suomalaiset olisivat putinisteja. Perusteeton mustamaalaus tuosta tulee mieleen.

  2. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt ja siksi ei yllätä kaupallisten medioiden toimittajien kirjoitukset, mutta YLE:n pitäisi olla kuitenkin riippumaton media, jolloin soisi toimittajien haastattelevan kriittisemmin näitä poliitikkoja.

    1. kroonikkokoomikko
      1.5.2022, 11:52

      Kuunnellessani eilen Seija Vaaherkummun myötäilyä Orpon puhuessa työttömien ‘aktivoimisesta’ eli kyykytyksestä tuli mieleen Sipilän pääministerikauden Ylen radiolähetykset. Samanlaista oli silloinkin ja tunsin itse iäkkäänä pitkäaikaistyöttömänä sen touhun nahoissani.

      Minua kyllä hirvittää tuo nykyhallituksen lanseeraama ‘pohjoismainen työnhakumallikin’, joka nyt on tulossa voimaan. Vaikuttaa siltä, että siinä on TE-toimiston virkailijan armoilla vielä enemmän kuin ennen ja minulla on valitettavasti kokemuksia virkailijoista laidasta laitaan.

      1. Luukas Pyykorpi
        1.5.2022, 15:25

        TE-virkailija > Nalle > Jumala > köyhät

      2. Sama täällä. Luultavasti aivan mekaanisesti täällä Uudellamaalla kaikille se neljän paikan hakeminen. Omalla alalla on hyvä, jos neljää kokoaikaista palkkatyöpaikkaa löytyy vuodessa. Osa-aikaisia ja freelance-töitä voi saada. Mutta nyt pitäisi hakea realistisia kokoaikatöitä, jotta saa työttömyysturvaa. Julmaa meininkiä! Aika kumma käänne muutenkin, kun re-toimisto on itse tähän mennessä lähettänyt niitä täysin epärealistisia pakkohakemuksia. Kun olen sanonut, että itsellä ei ole pätevyyttä hakea paikkaa, vastaus on aina ollut, että työnantaja päättää. Saman vastauksen aion sanoa itsekin, kun alan hakea valtionhallinnon paikkoja epäpätevänä. Pakko hakea, koska oman pätevyyteni mukaisia ei vain ole niin paljon.

Kommentointi suljettu.