Perusnegatiiviset

Eilinen oli kaiken kaikkiaan positiivisten uutisten päivä. SDP:n puoluevaltuusto päätti kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, presidentti Sauli Niinistö kävi Vladimir Putinin kanssa diplomaattisen puhelinkeskustelun ja illan päätteeksi pidettiin Eurovision laulukilpailun finaali. Nopeasti muuttuvassa maailmassa osataan reagoida nopeasti niin politiikassa kuin viihteessäkin.

Meillä on kuitenkin yksi puolue, jonka mielestä mikään ei ole hyvin. Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa maalailtiin uhkakuvia ja luotiin vastakkainasetteluja ihan urakalla. Eliitti johtaa harhaan, media syrjii perussuomalaisia, ollaan Ruotsin tiellä ja Venäjä tulee käyttämään siirtolaisasetta ilman että hallitus tekee asialle mitään. EU:ssa pitää olla jäsenenä ja siitä pitää erota. Puolueen tärkein viesti on, että ihan kaikki on tehty ja tullaan tekemään väärin.

En ole Riikka Purran puhetta lukenut tai kuunnellut kokonaan, mutta eilisestä somettamisesta näkee puolueen perusnegatiivisen linjan. Jo ennen kokouksen alkua Purra antoi vähän osviittaa tulevasta.

Viesti on suunnattu työssä käyvälle alemmalle keskiluokalle, jota puolue ilmeisesti aikoo kosiskella ensi kevään vaaleissa. Kuin vihjeenä tulevasta Purra antaa ymmärtää, että sosiaaliturvan taso on liian hyvä suhteessa pienituloisten palkkoihin. Asiaa voidaan puolueen viimeaikaisten linjausten mukaan korjata alentamalla verotusta, jolloin käteen jäisi enemmän rahaa. Se tietäisi kuitenkin juuri alemman keskiluokan eniten käyttämien julkisten palvelujen leikkauksia, kun valtion ja kuntien verotulot vähenisivät. Jotta ei tarvitsisi kitkutella samalla ostovoimalla kuin sosiaaliturvan varassa elävät, niin tukien leikkaaminen olisi luonteva vaihtoehto, vaikka sitä ei nyt ääneen sanotakaan. Viime syksynä se  jo sanottiin, kun Riikka Purra ja Petteri Orpo lupasivat sellaisia leikkauksia, että jopa Sipilän kauden saavutukset kalpenevat niiden rinnalla.

Kokouspuheessaan Purra sitten pääsikin nostattamaan yhteishenkeä, kuten Yle tuossa uutisessaan kohteliaasti sanoi. Se yhteishenki perustuu vihaan, kaunaan ja katkeruuteen, kuten puolueen twitterseurannasta käy hyvin ilmi.

Yhteen niputetaan Ruotsin lähiömellakat ja pakolaisten käyttäminen ihmisaseena, jota puolue näyttää suorastaan toivovan romuttamaan Suomen talouden ja turvallisuuden. Samaan pötköön syytetään maahanmuuttajia ilmastonmuutoksen aiheuttamisesta ja tuomitaan kaikki ilmastotoimet kuvitteellisiksi. Tällä kosiskellaan niitä, joiden mukaan ihmisten aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan, vaikka sen ja vihersiirtymän välttämättömyyden on myöntänyt jopa Jussi Halla-aho. Ja tietenkin media puhuu vain ilmastoahdistuksesta ja pyöräilystä. Jos puheen olisi pitänyt Timo Soini, niin hän olisi varmasti puhunut fillarikommunisteista.

Tänään perussuomalaiset jatkavat ongelmien luettelointia, mutta ratkaisuja heillä ei ole yhteenkään. Tai on tietenkin maahanmuuton, kehitysavun ja ilmastotoimien lopettaminen, kuten aina ennenkin. Lisäksi verotus pitää saada minimiin, julkiset palvelut maksimiin ja polttoaineen hinta alas.

Vaaleihin on vielä reilusti aikaa, joten saa nähdä millaisen ohjelman perussuomalaiset saavat näistä ristiriitaisista vaatimuksista aikaiseksi. Kun puolueen ainoana käyttövoimana on negatiivisuus ja ainoana pyrkimyksenä pääsy hallitukseen, niin seurauksena voi olla taas ikävä opportunismi. Muistin virkistämiseksi laitan vielä kuvan puolueen saavutuksista Sipilän hallituksessa.

Tällaisina aikoina tarvitsemme enemmän positiivisuutta, jota valtiojohtomme on viime aikoina osoittanut kiitettävällä tavalla. Negatiivisuudessa on se ikävä puoli, että siitä tulee helposti itseään toteuttava ennustus. Kun oikein kovasti haluaa kaiken menevän pieleen, niin kyllähän se sitten päättäjänä onnistuu. On onnistunut ennenkin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (61)
  1. Atinomiaksi tai Orwellin kaksoisajatteluksi noita Purran julistuksia voi kutsua. Pustytään uskomaan kahteen vastakkaiseen asiaan ikäänkuin ne kulkisivat eri raiteilla törmäämättä toisiinsa. Venäjän ulkoministeri Lavrov ja Putin itse ovat tästä hyviä esimerkkejä julistaessaan demokratiaa ja kansojen vapautta ja samalla hyökkäävät sotilaallisesti itsenäiseen valtioon. Anteeksi, suorittavat erikoisoperaation, eivät sodi.
    Moisen ajattelu mahdollistaminen onnistuu täydellisessä eristyksessä.

    1. Lea Bäckman
      15.5.2022, 12:30

      Show must go on!

      Ihmetellä täytyy, että näiden opportunistien propagandaan ei ole (vielä) eksynyt slogan, jonka mukaan Suomi ja suomalaiset odottavat henkeään pidätellen, milloin ystävällismielinen naapurimaamme Venäjä tulee vapauttamaan maamme natsien vallasta.

      Oho, taisi osua omaan nilkkaan! 😉

  2. Tunnustan, olen luonteeltani persu. Tiedättehän, ajattelen negatiivisesti politiikasta, eliitistä, suurista korporaatioista, EU:sta, naapurin Reiskasta. Ajattelen että kun kirjoitan edellä mainituista negatiivisesti, kriittisesti, ironisesti vähätellen, perusnegatiivisyyttäni saattaa joku luulla älykkyydeksi. Ennen olin vain hiljaa, nyt pidän ääntä somessa. En ole ainut ja tämän on persujohtokin pistänyt merkille. Meitä peruspettyneitä on tämän maan asukkaista noin neljännes, ainaisia valittajia. Miksi siis en äänestä itseni näköistä puoluetta?

    Ehkä siksi, että siitä huolimatta mitä näen ja koen ympärilläni yritän päästä perusnegatiivisuuteni ylitse ja ymmärtää ettei pessimisti elä pitkään. Vaikka olenkin joissain asioissa miltei samaa mieltä persujen kanssa, en pysty allekirjoittamaan heidän poliittisia ratkaisumallejaan ja taustalla muhivaa ideologiaa. Vaikka jotkin tämän päivän ilmiöt woketus, feminsimi, ilmastonmuutoskeskustelu… ovat osin vedetty hiukan överiksi, en näe että ne olisivat ilmiöitä jotka eivät olisi totta. Eli tunnustan tässä avoimesti, että olen kernaasti hyväuskoinen hölmö, kuin älykäs pessimisti jonka varaan koko perussuomalainen ideologia on rakentuvinaan.

    Voihan se olla että perussuomalaiset kasvavat Soinin omahyväisen narsismin, Halla- ahon passiivisaggressiivisen, Purran perusnegatiivisen johtamistyylin ohi. Ehkä heistä vuosikymmenien kuluessa hioutuu puolue joka aivan oikeasti ajaa kaikkien perussuomalaisten etua. Sitä odotellessa.

    1. Matti Eskelinen
      15.5.2022, 18:19

      Miksi pitää ajatella perusnegatiivisesti ” politiikasta, eliitistä, suurista korporaatioista, EU:sta, naapurin Reiskasta”? Minä kyllä luotan siihen, että jok’ikinen politiikassa oleva henkilö haluaa parasta tälle rakkaalle kotimaallemme. Jokainen toki ajattelee eri tavalla, mutta parasta ajattelemme.

      1. PiruRaamatunLuvussa
        17.5.2022, 11:47

        Minä en tuohon usko, nytkin ollaan menossa kovalla kiireellä NATOon asettamatta edes yhtään Suomen edun mukaista ehtoa tai rajoitusta.

        1. Ihan mielenkiinnosta kysyn mitä ehtoja ja rajoituksia siihen sopimukseen pitäisi sitten saada? Ydinaseita Suomeen ei saa edes lain mukaan sijoittaa jos sitä tarkoitat. Näin jossain ainakin mainittiin. Ulkomaisia joukkojakaan tuskin tulee koska Suomen puolustus on kuitenkin vahva. Jos tarkoitat Naton tukikohtia niin jokainen Suomen varuskuntakin on jäsenyyden myötä Naton tukikohta.

          1. Natossa jokainen jäsenmaa päättää itse ottaako se vieraita joukkoja alueelleen. Kuvaavaa on että mm. Viro pyysi joukkoja alueelleen vuosia kunnes vasta tänä vuonna sai niitä sinne.

            Suomen joukot tarvitsee Natoa huollon varmistamiseen. Suomen sodanajan vahvuus on 280 000 miestä ja naista ja reservi se noin 900 000. Se on paljon eikä täältä sotilaat lopu. Kaiken A ja O on huolto jonka pitää toimia. Asia jonka nyt Venäjä nyt Ukrainassa on oppinut kantapään kautta. Kun panssarivaunusta loppuu bensa keskelle tietä, juomavesi, patruunat ja ruoka lopussa eikä lisää ole tulossa niin siinähän istuskelet.

    2. Jospa kasvaisivat puolueeksi joka ajattelee suomalaisten ja yleensä maan kansalaisten etua eikä vain perusuomalaisten.Yhtä paljon me ollaa suomalaisia kuin itseään perussuomalaisiksi kutsuvatakin. Minullakin on sukujuuria ties kuinka kauas suomen rajojen sisällä. Kumpikin vanhemapi ja heidän sukunsa on suomalaisia. Ei se ole perrusuomaisten omaisuutta se suomalaisuus.

      1. Olen samaa mieltä siitä, että suomalaisuus, tai perussuomalaisuus on paljon laajempi ryhmä tai käsite kuin miten perussuomalaiset puolue on sen ahtaasti määritellyt. Yhteinen etu vaati kaikkien mukana oloa ja nyt leivottu Natopäätös oli osoitus yli puoluerajojen menevästä päätöksenteosta…

    3. Kivasti kirjoitettu. Tällaisiahan me suurimmaksi osaksi ollaan.

Kommentointi suljettu.