Poliittinen vastuu ja osallistumistulo

Kun Helsingin Sanomat eilen julkaisi laajan artikkelin kansanedustaja Wille Rydmanin (kok) toiminnasta, niin tänäänkin jatkuva somekohu on tavallista äänekkäämpää. Se on myös tavallista tyypillisempää, sillä äänekkäin someväki jakaantui nopeasti kahteen leiriin. Toisten mielestä kyseessä on ajojahti ja tuomio ilman oikeudenkäyntiä, toiset kyselevät politiikan moraalin perään. Juridisen puolen on poliisi jo kerran tutkinut. Tuolloin asianosaisten puhuttamisen jälkeen esiselvitys lopetettiin, koska mikään ilmi tullut teko ei ylittänyt esitutkintakynnystä.

Nyt kyse onkin siitä poliittisen vastuun kantamisesta, josta puhutaan paljon, mutta jota harvoin nähdään. Kyse on myös politiikan moraalista ja vallan käyttämisestä, ja näistä asioista löydätte somesta paljon hyviä näkemyksiä. Löydätte myös paljon näkemyksiä poliittisesta ajojahdista. Ihmisten oikeustaju ei ole kovinkaan looginen, vaan siihen vaikuttavat henkilökohtaisten sympatioiden tai antipatioiden lisäksi myös poliittiset ja yhteiskunnalliset näkemykset.

Tässä tapauksessa poliittisen vastuun joutuu Rydmanin itsensä lisäksi kantamaan myös kokoomus, jossa pakon edessä järkytyttiin lehden paljastamista asioista. Kokoomus on jo kertaalleen saanut Rydmanilta selvityksen esitetyistä väitteistä, mutta silloin puolue tyytyi Rydmanin vastauksiin. Nyt kyselytutkimusten mukaan ylivoimaisesti suosituin puolue on vaikean paikan edessä. Se voi jättää poliittisen vastuun kantamisen kokonaan Rydmanille itselleen, ja se olisi tietenkin puolueen kannalta helpoin ratkaisu. Uskottavaa se ei oikein olisi, sillä asia on kiistatta ollut puoluejohdon tiedossa. Oikeastaan voitte lukea Iltalehdestä Juha Ristamäen pohdintaa aiheesta.

Minun oli tarkoitus puhua poliittisesta vastuusta toisessa kokoomukseen liittyvässä asiassa eli hyvinvointisopimuksessa. Se liittyy poliittiseen vastuuseen siten, että sana siirtää vastuun äänestäjille. Hyvinvointisopimuksesta puhui ensimmäisen kerran Petteri Orpo kokoomuksen puoluekokouksessa, ja sen sisällöstä esitin oman näkemykseni toisessakin jutussani. Viikonloppuna hyvinvointisopimusta selitti kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen blogissaan. Hänen mukaansa kokoomus haluaa lyödä kättä päälle, että kun suomalainen hoitaa osuutensa, hän myös saa yhteiskunnalta reilun ja oikeudenmukaiselta tuntuvan vastineen.

Kuulostaa hyvältä, mutta tässä tapauksessa kannattaa lukea sopimuksen pienellä präntätty osa. Satosen mukaan on tärkeää, että jokainen voi antaa panoksensa yhteiseksi hyväksi. Se voi olla läheisestä huolehtimista, toisten auttamista tai vapaaehtoistyötä. Osallistumistulo on keino uudistaa sosiaaliturvaa siten, että jokainen voi osallistua oman kunnon ja kykyjen mukaan.

Huomio kiinnittyy taas uuteen sanaan osallistumistulo, jonka varmasti tulemme kuulemaan vielä monta kertaa. Osallistumistulo on siis keino uudistaa sosiaaliturvaa vastikkeelliseen suuntaan. Tässä ei ole mitään muuta uutta kuin sana. Jotkut saattavat vielä muistaa kokoomuksen aiemmat pyrkimykset vastikkeelliseen sosiaaliturvaan, jossa sosiaaliturvan ehtona oli työn tekeminen. Vastikkeellinen sosiaaliturva kuulosti liikaa palkattoman työn teettämiseltä, joten se vaihdettiin osallistavaksi sosiaaliturvaksi. Nyt sitten puhutaan osallistumistulosta, jonka sisältö näyttäisi olevan täsmälleen sama. Sosiaaliturvan eteen on tehtävä työtä.

Poliittinen vastuu on mielenkiintoinen ilmiö. Rydmanin tapauksessa sen kantavat poliitikot, mutta osallistumistulon tapauksessa vastuu siirretään hyvinvointisopimuksen hyväksyville äänestäjille. Molemmissa tapauksissa saa mitä on jo tilannut tai tulee tilaamaan.

***
LISÄYS 20.6.2022 klo 13.30
Jos ette osaa kommentoida asiallisesti, niin olkaa hiljaa tai menkää pois! Tämä ei ole mikään Twitter tai moderoimaton keskustelupalsta, vaan minun blogini. Olen kurkkua myöten täynnä typerää rähinää.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (110)
  1. Seppo Kinnunen
    20.6.2022, 11:11

    Mielenkiintoisin ja oleellinen asia on se, että kokoomus Orpon johdolla on salannut Rydmanin tapauksen näin pitkään. Meillä äänestäjillä on nyt vaan oikeus olla selvillä lainsäätäjien nuhteettomuudesta. Itse olen valmis edellyttämään, että lainsäätäjän rikosrekisterin olisi oltava puhdas. Rydmanin tapaus ei vielä ole rikos, mutta poliittista vastuun kantoa se ei kokoomukselta osoita.

    1. Vaikka kokoomus on lähes yhtä vastenmielinen minulle kuin perussuomalaiset, niin täytyy kyllä sanoa ettei ollut kokoomuksen tehtävä julkistaa tuota Rydmanin tapausta. Sisäinen selvitystyö olisi kuitenkin pitänyt olla paljon tehokkaampaa asian valjettua kokoomusjohdolle. Epäilen että kokoomuksen leiristä vuodettiin tietoja HS:lle luultavasti itsekkäistä valtapoliittisista syistä.

    2. >lainsäätäjän rikosrekisterin olisi oltava puhdas
      Onko nyt niin että tuomionsa istuneilla rosvoilla ja ryöväreillä ei pidä olla mitään asiaa demokraattiseen päätöksentekoon vaikka tuomio on istuttu? Olisi varmaan sitten reilua että se lakiin kirjattaisiin niin itsellenikään ei jäisi mitään harhakuvitelmaa siitä mikä se todellinen paikkani tässä yhteiskunnassa on.

      Ja ei tämä ei ole Kämpissä teinityttöjä groomaavien puolustuspuhe päin vastoin toivoisin Kämpissä käyvän alkoholitarkastajan kun anniskelua alaikäisille suoritetaan

      1. Eipä taida olla enää paluuta kansalaisluottamuksen menettämisen aikaan. Tuo poistui Suomen rikoslaista jo v. 1969. Äänestäjät voivat tietysti tehdä omia johtopäätöksiään ja eräässä puolueessa tietyt tuomiot ovat vain sulka hattuun.

      2. Tuomionsa istuneelle tuo työmaa sallittakoon mutta entä nuo jotka hankkivat itselleen tuomioita kansanedustajana, joku jopa useampaan kertaan ? Ei anna suurta luottamusta kyseiselle laitokselle!

      3. “Ja ei tämä ei ole Kämpissä teinityttöjä groomaavien puolustuspuhe päin vastoin toivoisin Kämpissä käyvän alkoholitarkastajan kun anniskelua alaikäisille suoritetaan”

        Hienosti muotoiltu lause josta saadaan mielikuva, että jotenkin se syy onkin alaikäisten ravintolaan pääsy ja heille tarjoilu joka oikeuttaakin heihin kohdistuvan setämiehen groomaus.. 😀
        Ei ihan mene läpi..

        1. Vastapaino: Tulkintasi on omasi eikä lause avaudu tuollaisena ainakaan minulle.
          Se, että toivotaan yhteiskunnan asettamien valvontarakenteiden suojelevan alaikäisiä ei mitenkään päin ajateltuna oikeuta alaikäisiin kohdistuvia rikoksia tai epäasiallisuuksia.
          Ajattelutapasi on outo tässä asiassa.

  2. Jos Rydmanin tapaus osoittautuu vielä nähtyäkin “todemmaksi”, niin kyseessä on klassinen ilmiö: – vallan tuoma illuusio siitä, että “mä voin tehdä mitä vain, koska mä voin!” Tästä kertoo sekin, että kokoomuksessa asiasta jo tiedettiin ja nyt vasta pöyristyttiin.

    Mutta kun se villaisella painaminen kuuluu nimenomaan suomalaiseen mentaliteettiin. Joku USA:sta joskus sanoi että USA:n presidentiksi pyrkivän pitää olla arkkienkeli Gabrieliakin kunnollisempi ja puhtoisempi! Yksikin kupru kylkeen, niin tervemenoa!

    Täällähän seuraa vaan kehuja: – hyvä poika, alat oppia!

    Noihin kokoomuksen sanoihin “osallistumistulosta” ja “yhteiskunnallisen vastuun kannosta” sisältävät viestin: – se joka ei osallistu “vastuun” kantamiseen, niin häntä varten on: 2. tessalonikalaiskirjeen 3. luku 10. jae, jossa lukee: “ken ei työtä tahdo tehdä, ei hänen syömänkään pidä.”

    Tätä toitotettiin Neuvostoliitossa ja tätä toitotettiin natsi-Saksassa ja tätä toitotetaan kokoomuksessa, tänäkin päivänä!

    1. ”ken ei työtä tahdo tehdä, ei hänen syömänkään pidä.”

      Huomaa paino sanalla “tahdo”. Jos työtä ei ole niin ei siihen auta lujinkaan tahto. Uudemmissa versioissa tuo “tahdo” on tipahtanut pois ja näin kääntänyt asian ylösalaisin.

      1. Tarkistus: UT 2020: – joka ei tahdo tehdä työtä…
        Engl. King James Bible: – would not work…
        Saksalainen (1912): – so jemand nicht will arbeiten…
        Versio 1992: – ei suostu tekemään työtä…
        Jehovalaisten uuden masilman käännös: – jos joku ei tahdo tehdä työtä…

    2. Vesa Eriksson
      22.6.2022, 06:14

      Eikös siellä USA:ssa ollut presidenttinä muuan Trump?

Kommentointi suljettu.