Melua tyhjästä

Eduskunnan hallintovaliokunta on saanut valmiiksi yksimielisen mietintönsä rajavartiolakiin tehtävistä uudistuksista, ja perussuomalaiset näkyvät juhlivan sitä suurena voittonaan. Valiokunnan mietinnön mukaan koko itäraja voidaan tarvittaessa sulkea silloin, jos pakolaisia käytetään suurin joukoin hybridivaikuttamisen välineenä. Tämän perussuomalaiset katsovat kokonaan omaksi ansiokseen.

Tämähän ei pidä paikkaansa. Alkujaan perussuomalaiset vaativat lakiin mahdollisuutta keskeyttää turvapaikkahakemusten vastaanottaminen kokonaan, mutta sellaista ei lakiin tule eikä voikaan tulla, sillä kansainväliset sopimukset edellyttävät hakemusten vastaanottamista. Lakiin tulee vain mahdollisuus sulkea koko itäraja, mutta ei mahdollisuutta kieltäytyä ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia.

Rajan sulkeminen oli jo hallituksen esityksessä, sillä siinä esitettiin mahdollisuutta keskittää turvapaikanhaku vaikka vain yhdelle raja-asemalle. Hallintovaliokunta siis päätyi kannattamaan hallituksen esitystä vain pienin muutoksin.

Mitä lakiin sitten tulee? Siitä voitte lukea vaikkapa kansanedustaja Hanna Huttusen (kesk) Facebook-päivityksestä. Siteeraan sitä asiaan liittyviltä osilta:

Lakiin ehdotetaan otettavaksi nimenomainen sääntely rajanylitysliikenteen rajoittamisesta. Lisäksi ehdotetaan uutta säännöstä kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan. Valiokunta korostaa, että valtioneuvoston päätöksenteossa on kyse tilannekohtaisesta kokonaisharkinnasta.

Hallintovaliokunta on täsmentänyt hallituksen esityksessä ehdotetun rajavartiolain 16 §:ä. Valiokunta pitää keskeisen tärkeänä, että kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämistä koskeva 16 §:n 2 momentin mukainen sääntely, jonka mukaan valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi, vastaa sen tarkoitusta.

Turvapaikkahakemusten vastaanottamisen keskittäminen oli siis jo hallituksen alkuperäisessä esityksessä. Hallintovaliokunta teki pieniä muutosehdotuksia, jotka kuuluvat näin:

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jossa säädetään nimenomaisesti siitä, että jos valtioneuvosto on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun päätöksen, kansainvälistä suojelua voi hakea Suomen valtakunnanrajalla vain sellaisessa rajanylityspaikassa, johon kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty.

Tässä sanotaan sama asia toiseen kertaan vain vähän täsmällisemmin. Sitten valiokunta mahdollistaa turvapaikanhakua laajentavan poikkeuksen:

Tästä voidaan kuitenkin yksittäisessä tapauksessa poiketa ottaen huomioon lasten, vammaisten ja muiden erityisen haavoittuvassa asemassa olevien oikeudet.

Lopuksi valiokunta korostaa, että rajoitusten on oltava välttämättömiä ja tilapäisiä.

Valiokunta korostaa, että kansainvälisen suojelun hakeminen voidaan ehdotetun 16 §:n 2 momentin mukaan keskittää vain, jos se on välttämätöntä säännöksessä tarkoitetun vakavan uhan torjumiseksi. Kansainvälisen suojelun hakemista ei myöskään saa keskittää enempää kuin mikä on välttämätöntä uhan torjumiseksi.

Missä on se perussuomalaisten suuri voitto, jota he nyt juhlivat? Vastaus on, että ei missään. Raja voidaan tarvittaessa sulkea ja turvapaikanhakijat ohjata vaikka vain yhdelle rajanylityspaikalle hallituksen esityksen mukaisesti, mutta sen lisäksi haavoittuvassa asemassa olevien hakemuksia voidaan ottaa vastaan muuallakin.

Mutta niinhän se on, että poliitiikassa pitää nollatuloskin saada näyttämään omien silmissä suurelta voitolta.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka laki
Kommentit (39)
  1. Se on hienoa,että osaavat riemuita hallituksen lakipaketista. Oman maalin tekeminen ja tuulettaminen onkin uutta oppositiopolitiikkaa.

    1. Selkosen Roope
      1.7.2022, 12:29

      Erittäin onnistunut kuvaus perussuomalaisten politiikasta. Toinen vastaava hyvä vertaus siihen on shakin pelaaminen pulun kanssa. Peli on ohi, lauta sotkettu, nappulat kaadettu, ja Purra lentelee pitkin maata julistamassa voittoaan.

      1. Summa summarum: Eiköhän tämä loppujen lopuksi ollut silmänkääntötemppu persujen omille kannattajille, jotta valmiuslaki nyt voidaan hyväksyä. Lain siirtäminen yli vaalien olisi antanut liian suuren aseen muille vaalien alla.

        1. E. Petäjä
          1.7.2022, 18:29

          Sovitaanko niin, että annetaan Purran nyt rauhassa unelmoida, koska pian tulee eteen todellisuus, missä unelmat eivät enää kanna. Olen tässä kyllä pannut merkille, että tätä ameriikkalaista unelmointia harrastaa moni muukin kuin Purra.

  2. Minä olin kuvitellut, että laajamittainen epärehellisyys olisi erityisen tuomittavaa valtakunnanpolitiikassa.

    Hävettää todella kovasti olla suomalainen. Tuollainen valeeseen perustuva patsastelu kertoo hyvin paljon kansan siitä osasta jota perussuomalaiset ovat onnistuneet pettämään röyhkeästi!

    Perussuomalaiset eivät välitä ihmisistä edes hyttysen paskan vertaa!

    Viis totuudesta, viis oikeudenmukaisuudesta, viis sananvapaudesta, viis rehellisyydestä, viis siitä että olemme tässä maailmassa KAIKKI saman äiti maan lapsia!

    Mutta ei, pelkkää pelkuruuden kiihdyttämää perseilyä ja vihan lietsontaa, päivästä toiseen!

    1. Ei hävetä kun en ole perussuomalainen. Jostain se on persujenkin yritettävä saavutuksensa repiä, mutta surkuhupaisia yrityksiä tähän asti eikä tulevaisuuskaan kovin ruusuiselta näytä.

Kommentointi suljettu.