Puheiden ikiliikkuja

Suurimpien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajien keskustelu eilisessä A-studiossa paljasti oppositiopuolueiden keksineen ikiliikkujan. Ne kääntelevät kädessään korttia, jossa toisella puolella lukee tukien välttämättömyys ja toisella puolella pelottelu velanotolla. Ollaan täsmälleen samassa tilanteessa kuin koronapandemian alkaessa, jolloin velkaa piti kaikkien mielestä ottaa tukien maksamiseksi, mutta opposition mielestä velkaantua ei kuitenkaan saanut.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra paljasti tämän kortin Twitterissä näyttävästi.

Pitääkö kansalaisia tukea? No pitää tietenkin. Pitääkö velkaa ottaa? No ei tietenkään. Tältä pohjalta kun lähdetään, niin odotettavissa on harvinaisen typerää jankuttamista.

Budjettiriiheen kokoontunut hallitus miettii parhaillaan erilaisia tukitoimia, ja sähkön arvonlisäveron alennus lienee tässä vaiheessa jo varmaa. Sen lisäksi kaavaillaan kohdennettuja tukia erityisesti pienituloisille ja lapsiperheille. En rupea käymään näitä jatkuvasti päivittyviä tietoja läpi, vaan palaan eiliseen A-studioon.

Kokoomuksen Kai Mykkänen tarjosi lääkkeeksi tuloverojen keventämistä, työmarkkinoiden rakenteellisia uudistuksia ja tukien kannustavuuden lisäämistä. Tämäkin on tuttua, ja kuten tiedämme, niin veronkevennykset kohdistuisivat eniten suurituloisille ja rakenteelliset uudistukset sekä tukien kannustavuuden lisääminen tarkoittavat tukien leikkaamista.

Perussuomalaisten Ville Tavio puhui ensin ihan järkeviä tukien välttämättömyydestä ja eri tukimuodoista, mutta sitten hän halusi hallituksen peruvan ilmastonmuutoksen. Ei hän tietenkään sanonut sitä suoraan, mutta juuri sitä vihersiirtymästä luopuminen tarkoittaisi. Se tarkoittaisi fossiilisen polttoaineen käytön lisäämistä, vaikka juuri sitä eniten käyttävät maat ovat tällä hetkellä pahimmassa liemessä. Ei asia muutu nimeämällä se uudelleen sinivalkoiseksi siirtymäksi, vaan samaa fossiilisten polttoaineiden polttamista se on.

Yleisen käsityksen mukaan Marinin hallitus on ottanut velkaa holtittomasti. Näin sanovat unohtavat ne koronatuet, puolustusvalmiuden välttämättömän lisäämisen ja energian kallistumisen Venäjän aloittaman sodan takia. He unohtavat myös, että Suomen kuntoon laittamisesta ylistetty Sipilän hallitus lisäsi velanottoa, vaikka mitään näitä tämänhetkisiä syitä ei ollut. Piti vain laittaa taseet töihin ja Suomi kuntoon.

Velanoton lisäksi Sipilän hallitus leikkasi kaikkia tukia, jäädytti indeksit, leikkasi julkisen sektorin lomarahoja ja myi valtion omaisuutta. Niillä rahoilla se kevensi suurituloisten verotusta.

Tässä vaiheessa moni haluaa sanoa, että Marinin hallitus on lisännyt julkisen sektorin pysyviä menoja, ja niistä pitäisi nyt säästää. Mistä sitten säästettäisiin? Peruttaisiinko vaikkapa toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, leikattaisiinko taas ammatillisen koulutuksen määrärahoja vai leikattaisiinko terveydenhoidosta perumalla sote? Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset ovat tuoreessa muistissa, ja ne ovat yksi syy nyt vallitsevaan työvoimapulaan.

Perussuomalaiset haluaisivat tietenkin säästää maahanmuutosta, ja jo viime syksynä he olivat valmiita leikkaamaan siitä enemmän kuin siihen oli budjetoitu. Kokoomuksen viestin voi kiteyttää vaikkapa Homer Simpsonin sanoihin Kanadassa, kun tuli puhe maksuttoman terveydenhoidon toteuttamisesta myös USA:ssa:

-Meillä ei ole varaa sekä terveydenhoitoon että rikkaiden veronkevennyksiin.

***
Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (46)
  1. Hannu Marjamäki
    1.9.2022, 09:06

    Tuo oikeisto opposition ikiliikkuja jatkaa toistuvaa kuviotaan ja tietysti siinä voi nähdä miten mikään ei oikestaan muutu. Nyt on edelleen päällä poikkeuksellinen jakso myös meidän yhteiskunassa siihen ei apua tuo, opposition tyhjät tuloksettomat puheet. Mykkäsen suorastaan hyperventilontia muistuttava puheripuli alkoi saada koomista muotoa, ihankuin hänellä ei olisi aikaa puhu sitäkaikkea mitä kok. briiffausksessa oli hänelle opastettu.

  2. viljo lehmusketo
    1.9.2022, 09:19

    nyt kun yhteikuntaa on saatu työllisyydenkin osaslta marinin halliuksen elvyttävä politiikan ansioasta kuntoon niin Sipilän leikakuske ovat suuri este mm ammattikouluista ja vastavista lopputilitettiin yli 1000 opettajaa Tämä on suuri este vieläkin koska koko “rakenne” pantiin uusikski työnantajat mariasevat ettei ole koulutettua ammatillsita väkeä ! Tähän he voisivat itsekkin vaikuttaa pienellä lisäkoulutuksella mutta maristaan vain

    1. Marita Mikkonen
      2.9.2022, 08:37

      Aikuis opiskelijana Amiksessa näki mitä Sipilän leikkaukset oli saaneet aikaan. Opettajia ei ollut ja jos oli niin yksi opettaja veti 13 tunnin työpäivää. Päivällä nuoret ja illalla aikuistem ryhmät. Myös eri alojen opetukset oli yhdistetty yhdelle, joka ei ollut varsinaisesti kyseisen aineen osaaja. Monet oli pettyneitä opetukseen eikä ammattitaitoa oikeastaan saanut millä kehtaisi edes hakea töitä. Koronan vuoksi ei edes saanut harjoittelupaikkaa. Oppilaat tekivät omia projekteja ilman työpaikan ohjaajaa harjoitteluina.Myös joistakin työpaikoista ilmoitettiin, etteivät ota ammattikoululaisia, koska eivät osaa juuri mitään. Oletuksena oli että kyllä harjoittelupaikassa on aikaa opettaa ne asiat mitä ei koulutuksessa oltu opetettu. Leikkausten vuoksi ei olla voitu varautua esim. Siihen että hoiva alalta olisi valmistunut tarpeeksi ammattiin. Koska opettajia ei ole ollut tarpeeksi eikä päteviä valmistunut lisää. Esim amikseen sairaanhoito luokat ammottaneet tyhjyyttä niissä ei ole edes opetettu joillain paikkakunnilla mitään.

Kommentointi suljettu.