Tärkeysjärjestys

Nyt laajojen pakotteiden kohteena oleva Venäjä koettelee EU:n päättäväisyyttä, yhtenäisyyttä ja sen kansalaisten kestokykyä rajoittamalla energian tuontia Eurooppaan. Samalla se paljastaa haavoittuvuutemme, sillä unioni on ollut liian riippuvainen venäläisestä energiasta.

Yhteiskuntiemme kiristäminen energiantoimitusten kautta on tarkoituksellinen tapa murentaa suomalaisten ja eurooppalaisten tukea Ukrainalle. Tätä me emme voi hyväksyä. 

Siksi hallitus on pyrkinyt niin kotimaisilla päätöksillä kuin EU-vaikuttamisessaan varmistamaan, etteivät ihmisten arjessaan kokemat sodan välilliset vaikutukset johda näihin Venäjän tavoittelemiin seurauksiin.

Eurooppalaisilla ja kotimaisilla päätöksillä tulee edelleen tehdä kaikki mahdollinen sen eteen, että tavalliset kansalaiset ja yritykset selviytyvät akuutista energiakriisistä. Samalla meidän tulee irtautua pysyvästi sellaisten maiden vaikutusvallasta, jotka eivät jaa yhteisiä arvojamme.

Muun muassa näin sanoi pääministeri Sanna Marin eilen antamassaan pääministerin ilmoituksessa Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista eurooppalaisiin energiamarkkinoihin. Sanoi hän paljon muutakin, joten kannattaa lukea koko teksti. Siitä nimittäin on uutisoitu luokattoman huonosti. Vallan valppaat vahtikoirat eivät näytä jaksavan lukea virallista ilmoitusta saati että viitsisivät analysoida sitä.

Katsotaanpa miten yleisön suosimat iltapäivälehdet asiaa käsittelevät. Ilta-Sanomissa teksti on luettu ja siitä sekä eduskunnassa käydystä keskustelusta uutisoidaan asiallisesti. Asiallista on kertoa myös epäasiallisista puheenvuoroista, joista esimerkkinä olkoon vaikka Kai Mykkäsen (kok) heitto pullopostista tai savumerkeistä yhteydenpidon välineinä. Asiallista on kertoa myös, että Riikka Purran (ps) mielestä hallitus ei ymmärrä koko kuvaa. Energiakriisin perimmäinen syy ei ole Venäjä, vaan ideologisesti toteutettu oma energia- ja ilmastopolitiikkamme.

Ainakin Venäjällä tykätään varmasti Purran näkemyksestä, joten kyllä siitä kannattaa uutisoida. Purra on unohtanut täysin Jussi Halla-ahon painavat puheet fossiilisista polttoaineista luopumisen välttämättömyydestä.

Entäpä sitten Iltalehti? Sekin kertoo käydystä keskustelusta, mutta nostaa tärkeimmäksi uutiseksi perussuomalaisten lupauksen tehdä asiasta välikysymys. Miljardeja on hassattu ja yhteyttäkin on pidetty vain tekstiviestein, kuten Riikka Purra perusteli välikysymystä. Ennen tätä uutista Iltalehti nosti esille pääministerin saaman ilmaisen Flow-lipun ja muutaman muun ilmaislipun tapahtumiin.

Arvatkaa huviksenne kumpi juttu keräsi enemmän kommentteja Iltalehden Facebook-sivulla. Kansan syvät rivit ymmärtävät muutaman satasen päälle, joten sen jutun alla on yli 700 kommenttia. Niitä ei oikeastaan kannata lukea.

Sitten Iltalehti julkaisi tutkivan toimittajansa Jarno Liskin analyysin, joka on hämmentävä sekoitus pääministerin ympärillä velloneita kohuja ja sankaritoimittajan kamppailua sananvapauden puolesta Valtioneuvoston kansliaa vastaan. Toimittajaa ei ole kohdeltu kuin kuningasta, vaan hänelle on vastattu viivytellen ja joitain tietoja on jopa salattu. Analyysin mukaan pääministeri oli ollut Ruisrockissa hyvin päihtyneenä, toimittajalle ei kerrottu miten, milloin ja kenen kyydillä pääministeri liikkui ja ennen kaikkea ei kerrottu millä tavoin ja millä sanoilla pääministeri oli yhteydessä Saksan liittokansleriin.

Näin Liski onnistui niputtamaan kaikki kesän kohu-uutiset analyysiin, joka ainakin minun mielestäni on vain hänen oman erinomaisuutensa korostamista ja pääministerin mustamaalausta. Toimittajan pitää ehdottomasti tietää minuutilleen pääministerin tekemiset, tai avoimuus ja sananvapaus vaarantuvat.

Niin, mistä tässä olikaan kysymys? Oli kysymys siitä, miten Suomi osana Eurooppaa selviytyy tulevasta energiakriisin talvesta. Aika vaikea uskoa uutisoinnin perusteella, mutta ainakin asioiden tärkeysjärjestys tuli selväksi. Tärkeintä on pääministerin henkilö. Toiseksi tärkeintä on opposition häneen kohdistama arvostelu. Se energiakriisistä selviytyminen on sivuseikka.

***
Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, joiden on liityttävä tunnistettavasti sähköpostiosoitteeseen. Nimimerkillä tai pelkällä etunimellä kirjoitetut kommentit lentävät lukematta roskiin. Sen yrittäminen kertoo, että ette ole lukeneet juttua loppuun.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (55)
  1. Juha Jaatinen
    9.9.2022, 09:29

    Käsitääkseni näillä Iltapuluilla on vain yksi agenda: porvarihallitus ensi kevään vaalien jälkeen. Tuolla mainitsemellesi toimittajalle, vai pitäisikö sanoa tiedottajalle, on muodostunut pakkomielle pääministeri Marinista.

    1. Jorma äijälä
      10.9.2022, 00:44

      Valitettavasti koko media on pikkuhiljaa vajoamassa iltamedioiden tasolle. Siitä kertoo tämänpäivän yksi pääkirjoitus Hesarissa jossa jaettiin tukea persujen välikysymykselle aina kaivaen mukaan Marinin humala ruusrokissa.

  2. Eero Stenius
    9.9.2022, 09:48

    Lyhyt referaatti PM:n ilmoituksesta: “Pidä tunkkis Putin!”

Kommentointi suljettu.