Satuja ja tarinoita

Kun kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen perjantaina ilmoitti puolueensa aikovan leikata sosiaaliturvasta satoja miljoonia euroja, niin keskustelu haluttiin nopeasti siirtää muihin aiheisiin. Yhdeksi sellaiseksi valikoitui pääministeri Sanna Marinin samassa tentissä antama vastaus elämiseen riittävästä palkasta, joka hänen mukaansa on 3 000 euroa bruttona. Eilen aavistelin tästä olevan tulossa uusi vappusatanen, josta annettu väärä tieto muuttuu yleiseksi totuudeksi.

Siltähän se rupeaa näyttämään. Jo tuoreeltaan Iltalehti marssitti esiin elinkeinoelämän edustajia ja ekonomisteja kertomaan, että ei sellaisia palkkoja voi maksaa, sillä se romahduttaisi kilpailukyvyn, lisäisi työttömyyttä ja sotkisi verotuksen, ja sitä paitsi sosiaaliturvajärjestelmä täydentää puuttuvaa palkkaa. Siis se sama sosiaaliturva, josta kokoomus aikoo leikata satoja miljoonia euroja. Palkalla ei ole tarkoituskaan tulla toimeen, kuten kerroin tammikuussa 2020. Ilmeisesti jatkossa ei tarvitse tulla toimeen edes palkan ja sosiaaliturvan yhdistelmällä.

Nyt Iltalehti jatkaa tarinan kehittelyä listaamalla ammatteja, joissa ansaitsee alle 3 000 euroa. Sinänsä neutraalilla listauksella saadaan somekansa ulvomaan kassatytön tyhmyydestä ja löysästä vaalilupauksesta, kuten lehden Facebook-sivulta näkee. Puolessa tunnissa sinne ilmestyi pari sataa kommenttia, joista suurin osa on pelkkää henkilöön menevää roskakoritavaraa. Ainakin minun sivuillani olisi.

Näin kehitellään satua vaalilupauksesta sivuuttaen se tosiasia, että 3 000 euroa oli vain Marinin arvio elämiseen riittävästä bruttopalkasta.

Mennäänpä sitten otsikon toiseen osaan eli tarinoihin. Eduskunta käsitteli keskiviikkona lakiesitystä työperäisestä maahanmuutosta, ja siinä yhteydessä perussuomalaiset osoittivat joko täydellisen tietämättömyytensä tai piittaamattomuutensa oikeista numeroista. Riikka Purran jätettyä hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävät liiallisen työmäärän ja mediaseksikkyyden puuttumisen takia hänen seuraajakseen nousi Mari Rantanen. Hän aloitti räväkästi väittämällä Suomeen myönnetyn tänä vuonna yli 126 000 ensimmäistä oleskelulupaa ja että tämän hallituskauden aikana ensimmäisiä oleskelulupia on myönnetty yli 410 000.

Rantanen ei osaa lukea tilastoja. Tänä vuonna Suomeen on myönnetty 33 576 ensimmäistä oleskelulupaa ja tämän hallituskauden aikana niitä on myönnetty 100 747. Näin kertoi oikeisiin tilastoihin linkittäen kansanedustaja Anders Adlercreutz (rkp) blogissaan. Jos ette usko, niin voitte itse tarkistaa luvut Adlercreutzin linkittämistä tilastoista. Minä tarkistin ja totesin Adlercreutzin luvut oikeiksi. Rantanen ja muut perussuomalaiset päästelivät täyttä palturia.

Kun hallintovaliokunnan puheenjohtaja tekee tällaisen virheen ja antaa näin väärää tietoa, niin sen pitäisi kiinnostaa aina valpasta vallan vahtikoiraa. Ei kuitenkaan kiinnosta, sillä en ole nähnyt yhtään asiaa käsittelevää uutista. Sitäkin enemmän olen nähnyt somessa toistettavan Rantasen antamia vääriä lukuja.

Hallintovaliokunta antaa lausuntonsa kaikista julkisen sektorin lainsäädäntöön liittyvistä lakiesityksistä mukaan lukien poliisiasiat, rajavartiolaitosta koskevat asiat ja ulkomaalaisasiat. Nämä ovat erityisesti perussuomalaisten kiinnostuksen kohteita, mutta nyt on paljastunut hallintovaliokunnan puheenjohtajan kyvyttömyys lukea Migrin tilastoja.

Tämä ei kuitenkaan näytä kiinnostavan ainakaan politiikan toimittajia, joilla on nyt kiire kehitellä joulusatua Marinin 3 000 euron vaalilupauksesta.

EDIT 28.11.2022 klo 8.50
Vaikka tämä ei olekaan jatkuvasti päivittyvä uutissivu, niin on asianmukaista kertoa Mari Rantasen myöntäneen virheensä. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/dd6de6f5-d43d-4691-bf02-bc06bff944dc?utm_medium=Social&utm_source=Facebook#Echobox=1669570123

***

Sopimukseni Apu-lehden kanssa päättyy vuodenvaihteessa. Siihen asti jatkan entiseen tapaan, mutta juttuja ei enää voi kommentoida itse blogissa. Olen kyllästynyt pyörittämään keskustelupalstaa, jonka moderointi vie suhteettoman paljon aikaa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)