Poikkeuksellista menettelyä

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on kiistänyt jyrkästi puolueensa pettäneen muut hallituspuolueet asettuessaan luonnonsuojelulain käsittelyssä opposition rintamaan. Saarikon mukaan kyse on vain poikkeuksellisesta menettelytavasta. Pettäminen sai uusiokielisen ilmaisun, jolla some on näin pikkujoulujen aikaan ilakoinut.

Itse asia on oikeasti erikoinen. Oppositio ja keskusta poistivat laista uhanalaisia luontotyyppejä määrittelevät pykälät, jotka keskusta oli jo aiemmin hyväksynyt. Nyt keskusta vetosi maanomistajien omistusoikeuteen, jossa perustuslakivaliokunta ei nähnyt mitään ongelmaa. Kaikkein kummallisinta asiassa on, että keskustan täyskäännös perustui yhden maa- ja metsätalousministeriön hallintojuristin “parhaan kykynsä mukaan” kokouspaperille tekemään laskelmaan, joka katosi paperinkeräykseen.

Hallitusta siis horjutetaan laskelmalla, jota kukaan ei voi tarkistaa. Minulle entisenä hallintojuristina tulee mieleen kaikenlaisia asioita virkamiesvastuusta ja valmisteluasiakirjojen säilytettävyydestä, mutta näköjään ajat ovat muuttuneet. Vaalien lähestyessä elämme kaikin puolin poikkeuksellisia aikoja, ja se näkyi ja kuului myös eilen eduskunnan kyselytunnilla.

Perussuomalaisten kysymykset sähkön hinnasta kuulostivat siltä, että hallituksen on järjestettävä kaikille halpaa sähköä riippumatta sähkösopimusten sisällöstä ja voimassaoloajasta. Markkinatalous ja sopimusvapaus ilmeisesti saisivat väistyä, ja hallituksen olisi mahtikäskyllä määrättävä sähköyhtiöt alentamaan hintoja. Samaa on vaadittu tehtäväksi myös elintarvikkeiden ja polttoaineen hinnoille. Kukaan ei ole kysynyt perussuomalaisilta, että eikös tämä nyt ole vähän sitä sosialismia.

Kokoomuskin oli kovasti huolissaan pienituloisten ja köyhien toimeentulosta, vaikka vasta toissapäivänä kertoi aikovansa leikata sosiaaliturvasta lähes miljardin euron verran, eikä palkallakaan tarvitse tulla toimeen. Puuttuvaa palkkaa täydennetään sosiaaliturvalla, josta ensin leikataan. Vasemmistoliiton Li Andersson laski Facebookissa kokoomuksen leikkauksilla saatavan 5 500 uutta köyhää ikäihmistä, 4 500 uutta köyhää lasta ja 7 500 uutta työtätekevää köyhää. Kyllä heistä on syytäkin olla huolissaan.

Tämän vinoilun tarkoitus on kertoa, että vaalien alla varsinkin oppositiopuolueet lupaavat yhtä ja suunnittelevat toista, eikä kaikkien hallituspuolueidenkaan pussissa ole ihan puhtaita jauhoja. Kokoomuksen huoli köyhistä on tekopyhää, ja perussuomalaisten varjobudjetin kuittasi lyhyesti SDP:n Antti Lindtman Facebookissa jakamallaan videopätkällä. Sen mukaan perussuomalaiset ovat luvanneet kansalaisille veronalennuksia, halvempaa bensaa ja hyvät hoivapalvelut, kunhan maahanmuutto saadaan ensin kuriin. Varjobudjetissaan puolue ei kuitenkaan ole satsannut näihin asioihin yhtään lisää rahaa.

Vaalien ennakkoasetelma alkaa hahmottua. Hallituspuolueista ainakin SDP ja Vasemmistoliitto ovat sitä mieltä, että palkalla on tultava toimeen ja sosiaaliturvasta ei leikata. Kokoomuksen mukaan työ on parasta sosiaaliturvaa, mutta palkalla tai edes sillä sosiaaliturvalla ei ole niin väliä. Perussuomalaiset lupaavat kaikkea hyvää kaikille suomalaisille sitten, kun maahanmuutto on saatu lopetettua. Puolue näyttää olevan sillä paljon puhutulla Ruotsin tiellä, joka johtaa kannatuksen laskuun heti, kun tyhjät lupaukset paljastuvat kansalaisille. Keskusta on omalla toiminnallaan osoittanut, että sovitusta voi poiketa ihan millä tahansa tekosyyllä.

Elämme poikkeuksellisten menettelytapojen aikaa, ja liian usein poliitikot tarkoittavat mitä sanovat, mutta tekevät sitten täsmälleen päinvastoin.

***

Sopimukseni Apu-lehden kanssa päättyy vuodenvaihteessa. Siihen asti jatkan entiseen tapaan, mutta juttuja ei enää voi kommentoida itse blogissa. Olen kyllästynyt pyörittämään keskustelupalstaa, jonka moderointi vie suhteettoman paljon aikaa. Mieluummin opettelen olemaan eläkkeellä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)