Markkinavoimia ja sananvapautta

Eilen eduskunnan kyselytunnilla yksikään puolue tai edes yksittäinen kansanedustaja ei vastustanut SDP:n ehdottamaa sähkön hintakattoa, vaan kinasteltiin lähinnä siitä, kuka keksi ehdottaa sitä ensimmäiseksi. Jos olisin ilkeä ja sähkön hinta ei huolestuttaisi itseänikin, niin voisin vinoilla eduskunnan olevan täynnä sosialisteja, kuten toissapäivänä sanoin. Sanoin myös, että tätä samaa sosialismia on ollut tällä hallituskaudella liikkeellä enemmänkin. Markkinavoimien on saatava toimia täysin vapaasti, mutta kun asiat menevät pieleen, niin kaikki vaativat valtiota korjaamaan ne rahalla.

Kun omalle kohdalle osuu, niin idealismi saa väistyä.

Ihan samoin on myös sananvapauden laita. Rajoittamattoman sananvapauden kannattajat rupeavat vaatimaan sananvapauden rajoittamista heti, kun kritiikki kohdistuu heihin itseensä. Tästä paras esimerkki on Twitterin ostanut Elon Musk, joka rupesi palauttamaan suljettuja tilejä, koska ihan kaikkea pitää saada sanoa. Kun kritiikki osui Muskiin itseensä, niin mieli muuttui. Twitter rupesi estämään Muskista kriittisesti kirjoittavien toimittajien tilejä ilman selityksiä. Rajoittamattoman sananvapauden linnakkeen omistajaa ei saa arvostella.

Ei saa arvostella tai edes tutkia myöskään suomalaista vihapuhetta, tai rajoittamattoman sananvapauden vaatijat rupeavat vaatimaan sekä tutkijan että tutkimuksesta kirjoittavan median sananvapauden rajoittamista. Yle uutisoi toissapäivänä Jyväskylän yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan erityisesti naispuolisiin ministereihin kohdistuu vihapuhetta kuoleman ja keskenmenon toivomista myöten.

Noin joka kahdeskymmenes ministereille lähetetty twiitti on tavalla tai toisella vihamielinen, ja sen lähettäjä on todennäköisimmin perussuomalaisten kannattaja. Tämä selvitettiin tutkimalla sitä, keitä vihapuheen kirjoittajat seuraavat. Yhteensä seurattuja tilejä oli 43 000 kappaletta. Kolmenkymmenen seuratuimman tilin joukossa on 26 perussuomalaisen tai maahanmuuttokriittisen käyttäjän tiliä. Listan kärjessä ovat Jussi Halla-aho ja Riikka Purra. Myös 30 tykätyimmän tilin joukossa on eniten perussuomalaisia vaikuttajia.

Oli seurattujen listalla myös täysin rajoittamatonta sananvapautta kannattavia somevaikuttajia. Kun lista lähti leviämään somessa, niin ääni muuttui ja sekä Jyväskylän yliopisto että Yle saivat kuulla kunniansa. Tutkimus on huono ja asenteellinen, ja asiasta uutisoineen Ylen määrärahoja pitää leikata.

Suurin osa raivosta perustui siihen, että nämä rajoittamattoman sananvapauden kannattajat eivät lukeneet tutkimusta tai edes siitä kertovaa uutista. Monet heistä tulkitsivat nimilistan niin, että sillä olevat muka olisivat vihapuhujia. Ei siellä niin väitetty, vaan siellä puhuttiin heidän seuraajistaan. Täysin rajoittamattoman sananvapauden kannattajien seuraajat vain soveltavat sitä täysin rajoittamatonta sananvapautta kirjoittamalla törkyä erityisesti perjantaisin ja lauantaisin.

Tutkimuksen mukaan vihapuhetta voisi kitkeä arvojohtajuudella, mutta kaksi päivää jatkunut mylläkkä Twitterissä osoittaa, että arvojohtajuutta on ihan turha odottaa sen enempää poliitikoilta kuin somevaikuttajiltakaan. Heidän reaktionsa oli hyökätä tutkimusta, tutkijoita, yliopistoa ja Yleä vastaan. Näin he osoittivat seuraajilleen vihapuheen maalin ja vetäytyivät hurskastelemaan rajoittamattomalla sananvapaudella.

Tätähän tämä on ollut jo yli kymmenen vuotta. Tammikuussa 2012 perussuomalaisten omaa vihapuhetta kuvakaappauksin esitellyt blogi estettiin Facebookista keskitetyillä ilmiannoilla, ja joulukuussa 2013 uhkailtiin samanlaisen uuden sivun ylläpitäjän lapsia. Viesti oli selvä: sananvapaus kuuluu vain meille, ja jos et ole hiljaa, niin käy huonosti. Sen jälkeen uhkailu ja törkypuheet ovat muuttunut hyväksytyiksi, ja jopa ministerin kuoleman tai keskenmenon saamisen toivomista pidetään normaalina poliittiseen toimintaan kohdistuvana kritiikkinä.

Olen monta kertaa selittänyt, että lain mukaan sananvapaus tarkoittaa vain ennakkosensuurin puuttumista. Sanoa saa mitä tahansa, mutta jälkikäteen voi joutua sanomisistaan rikosoikeudelliseen vastuuseen. Näin sanoo laki, mutta sen toteutuminen on toinen juttu. Niinpä vihapuheesta on tullut ihan normaalia, ja moni on katsonut parhaaksi vaieta sen edessä.

Ette sanoneet ajoissa, että jo riittää. Nyt te sitten olette hiljaa. Minä en ole ollut hiljaa, enkä hiljene nytkään uhkausten ja maalittamisen takia. Niihin olen täysin turtunut. Blogini loppuu siksi, että sopimukseni Apu-lehden kanssa päättyy vuodenvaihteessa. Blogin kommenttikenttää en viitsi avata, koska olen kyllästynyt pyörittämään keskustelupalstaa.

Ai niin, siitä saamastani palautteesta vielä muutama esimerkki.

Siinäpä teille sitä rajoittamatonta sananvapautta, jota niin kovasti vaaditaan, mutta josta minä olen tehnyt rikosilmoituksen.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)