Tämä kansallismielinen merkintä myöhästyi muutamalla tunnilla. Toimittajat kysyivät eilen presidenttiparilta ja vierailta, mitä linnan juhlien teemaksi valittu ”itseensä luottava Suomi” tarkoittaa. Olisin vastannut, että ei mitään, minkä kaikki viisaat ihmiset ja jääkiekkoilijat täällä tietävät. Jos kuitenkin haluatte suomalaisuuteen liittyvän kommentin, ehdotan joulukuun kuudetta hyväksi päiväksi kuunnella Joose Keskitalon musiikkia. Toisin kuin vähemmistöräppäri ja Paula-nimiset iskelmälaulajat, Keskitalo on luonut maailmanperintötason tuotannon, joka täydentyy koko ajan.

Marraskuun alussa ilmestynyt levypari Orfiset laulut V ja Orfiset laulut VI käyttää pohjanaan kreikkalaista mytologiaa. Keskitalo kertoi kesällä harkinneensa muinaiskreikaksi laulamista, mutta ajatus oli alkanut tuntua elitistiseltä. Kalliita erillislevyjä ei sentään heti julkaistu Spotifyssa. Kuuntelen musiikkini muualla enkä tiedä, onko linjaus jo löystynyt.

Keskitalon taustayhteeksi vakiintunut The Mystic Revelation of Teppo Repo ehtii kahden levyn aikana taipua moneen asentoon. ”Jumalainen joki” puhaltaa kuin arktinen Dexys ja ”Terve valo” hämärtyy käsissään rumpukapulat – ehkä samat, joilla nimikappale ”Orfiset laulut” hakataan ekstaasiin. Keskitalon yksinäisemmistä laulelmista ”Äiti, tuo minulle uudet aseet” olisi voinut olla olemassa sata vuotta tai viikon. Välittömän klassikon tunnistaa ikuisuuden ja tuoreuden yhdistelmästä eli viisaudesta:

Kuolema odottaa häntä, joka tekee paljon

Samoin kuin häntä, joka tekee vähän

Kirjoitin maaliskuussa Black Sabbathin ”War Pigsistä” ja Kiovan ilmahälytyssireeneistä. Keskitalon ”Minä poltan sinun kaupunkisi” jatkaa teemasta mainitsematta sen enempää Mariupolia kuin tarunhohtoisen ajan kreikkalaiskaupunkeja. Sävelmä ja sovitukset korostavat kevyttä tunnelmaa, jonka vallassa ”minä ryöstän kaikki lapsesi ja naiset otan omikseni”. Äärimmäisen epäluotettava kertoja nyökkää hävitykselle. ”Minä poltan sinun kaupunkisi” maalaa sielun pimeyttä pastellisävyin.

Roy Anderssonin elokuvan Sinä, elävä (2007) loppukohtauksessa katseet kääntyvät taivaalle. Dixieland soi, eikä lähestyvän pommikonelaivueen kokoa ole helppo hahmottaa. ”Minä poltan sinun kaupunkisi” on laulu vastaavista itseluottamuksen ja epäluulon hetkistä tuhon kynnyksellä. Hetket toistuvat, toistuvat, toistuvat, kunnes aurinko sammuu:

Viesti jonka kuulet

on aina sama

Suosittelen myös kappaleen häiriintynyttä musiikkivideota, jonka voi katsoa ilmaiseksi internetistä.

***

Olen kirjoittanut tänä vuonna blogiin – ja lehtiin – hyvin vähän. En lupaa parantaa tai huonontaa tapojani. Perussyy niukalle osallistumiselleni on romaani Suntio, joka ilmestyy helmikuussa. Kokeilin kaksi vuotta sitten maljapuheen julkaisemista täällä ja aion jatkaa perinnettä. Työn alla on myös pitkästä aikaa esseekokoelma.

Päättyvän vuoden parhaista uutuusteoksista mainittakoon blogissa ja Twitterissä sivuttujen ohella Tommi Uschanovin Onko brexit totuus Suomesta? ja Kari Hotakaisen Opetuslapsi. Molemmat on syytä lukea viimeistään joululomalla. Siinä oppii uutta ja saa kaunokirjallisen pahoinpitelyn.