B-sana

 

Jean Echenozin romaani Ravel (2006) ilmestyi Martti Anhavan suomentamana vuosi sitten. Niukkamittainen ja -sanainen teos kuvaa säveltäjä Maurice Ravelin (1875–1937) viimeistä kymmentä vuotta. Kyseessä on siis elämäkertaromaani tai ”biofiktio”. Jälkimmäinen termi on niin suosittu, että Kotus valitsi sen syyskuun 2021 sanaksi. Aiempia poimintoja tältä vuodelta ovat ”audioerotiikka” ja ”tulppaanihieronta”.

Ravel laiminlyö useimpia biofiktion nykyvaatimuksia. Teoksen päähenkilö on miesnero kohtuuttoman elitistisellä taiteenalalla. Myyttiä ei kaadeta tai edes vahvisteta. Jo Ravelin ensisivuilla nainen palelee autossa, kun säveltäjän lähtövalmistelut venyvät. Echenoz ei kerro messulavalla tai mediassa, että hänellä on ”missio tuoda esiin poljettujen, vähemmistöjen ääntä.” Halu korjata historian vääryyksiä on vähissä. Jos Ravel aikoisi pärjätä joululahjamarkkinoilla, Echenozin tulisi kirjoittaa teoksensa uusiksi ja antaa puhevaltaa jollekin sivuhenkilöistään. Ballerina Ida Rubinstein voisi olla sopivan sähäkkä.

Echenoz kirjoittaa lakonista proosaa, joka ei houkuta jatkamaan Maurice Ravelin elämään liittyviä tutkimuksia. Teos on autonominen ja itsevarma. Elämänvaiheiden kuvaukseen ei liitetä korostetun sepitteellistä tai metafiktiivistä kuonaa, koska sellainen paljastaisi tekijän epätoivon. Ravel on Karo Hämäläisen Kansalliskirjailijan (2020) vastakohta.

Säveltäjän syntymästä tuli teoksen ilmestymistä edeltävänä vuonna kuluneeksi 130 vuotta. Ravel ei ainakaan vaikuta juhlakirjalta tai tilaustyöltä, joka myöhästyi. Echenoz (s. 1947) on Ranskan keskeisiä nykykirjailijoita ja Maurice Ravel alansa ikoni. Teos on saattanut puhututtaa kotimaassaan, mistä en välitä tietää. Mukailen Ravelista tihkuvaa irrallisuuden tunnetta ja ”vain” luen.

Kuinka kelvotonta amerikkalainen ruoka säveltäjän mielestä on. Miten unettomuuden kanssa eletään. Lukijaa palkitaan tällaisilla virkkeillä:

Seuraa aikoja jolloin Ravel ei enää tiedä mitä tekisi. (s. 90)

Vakavan auto-onnettomuuden myötä Ravel alkaa luisua kohti kuolemaansa. Muisti ja sanat katoavat. Kirjeen kirjoittaminen kestää viikon ja onnistuu sanakirjan avulla. Echenoz vastustaa sentimentaalisuuden houkutusta loppuun saakka.

***

”Tärkeintä on toimivan kirjan aikaansaaminen. Kaikki muu on vähempiarvoista.” Jukka Viikilä linjasi näin voitettuaan Finlandia-palkinnon romaanillaan Akvarelleja Engelin kaupungista (2016). Viikilä ampuu alas toimittajan yrityksen saada hänet kiinni liian modernien ongelmien syöttämisestä 1800-luvulla eläneen Engelin tajuntaan. Viisi vuotta myöhemmin, kun kaikki ei-autofiktiot ovat biofiktioita, todenmukaisuuden vaatimuksista kysytään kerran viikossa. Hitaammatkin ovat oppineet puolustautumaan. Unohtuu, että mukailemalla ja vapauksia ottamalla voi epäonnistua yhtä karusti.

Viikilä käyttää lyyriseen taipuvaa päiväkirjakerrontaa. Engel ei ole Ravel, mutta tärkeimmissä nämä kaksi pelaavat samaan maaliin: Kummaltakin puuttuu tasa-arvopoliittinen ohjelma. Kumpikaan ei välitä aiheensa esikuvallisuudesta saati todistele, että on tämä fiktiota ja faktaa, katsokaa, osaan jongleerata kahdella pallolla.

Echenoz ja Viikilä ovat saaneet aikaan toimivia kirjoja.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *