Plainsongs
Plainsongs

Autovivisektiosta kieltäytyminen

Luin Juha Seppälän romaanin Sankariaika (2018). Aamulehden Ville Hänninen laskee uutuuden Seppälän myöhäistuotannon parhaiden teosten joukkoon. Juuri noin epämääräisesti osaan itsekin rankata. Kirjoitin kaksi vuotta sitten, että Seppälän romaanien keskinäisen paremmuuden pohtiminen tuntuu triviaalilta. Aina on houkutus yliarvostaa uutta sekä klassikoiksi paalutettuja kiinnekohtia, kun tuotanto on valtava.

Sankariaika tuntuu aikalaisanalyysina järisyttävältä ja rakenteellisesti kekseliäältä. En jatka tässä yhteydessä. Myös sen ilmaiseminen, mitä erityistä kohtaa sielustani Juha Seppälä vuosi vuoden jälkeen koskettaa, tuntuu vastenmieliseltä. Seppälä on itsekin kirjoittanut tästä. Vuonna 2010 ilmestyneestä kokoomateoksesta Mitä Houellebecq tarkoittaa? löytyy hänen hapuileva esseensä ”Houellebecq karkaa”. Tekstin perusajatuksena on, että Seppälä ei oikeastaan haluaisi pohtia Houellebecqin merkitystä:

Houellebecq, totta kai, reagoin, kun minua kysyttiin mukaan. Mutta vaikea on sanoa mitään. Miksi rakastat häntä jota rakastat? Tärkeiden kirjojen merkitykset ovat määrittelemättömiä ja karkaavaisia, ne tulevat iholle ja sen alle varkain, kaikkea käsitteellisyyttä ja käsitteellisiä pyörityksiä karttaen. Jos tietäisin, miksi Houellebecqin kirjat vetävät minua puoleensa, tuskin lukisin niitä. Rehellisin vastaus kuuluu: en tiedä. (s. 63)

Seppälä on toistuvasti – viimeksi Sankariajassa – ilmaissut ettei halua tarkastella kirjoittamisensa taustoja. Hän ei halua kertoa kirjamessulavalla, mitä kirja merkitsee tai miten se on syntynyt. Kirja itsessään on merkitys.

Kirjailija: Kun sinua haastatellaan, ajattele hetki Juha Seppälää. Aisti, kuinka lyijynraskas itseinho alkaa pulputa. Jos niin ei tapahdu, olet (/olen) hukassa. ”Tää kirjahan käsittelee sitä, kuinka…”

Seppälä korostaa, että Houellebecq-sekundäärikirjallisuuteen tutustuminen ei kannata. (Toki hän samalla luo Houellebecq-kirjallisuutta…) Henkilökohtaisesti tärkeän kirjailijan analyyttinen lähestyminen on ”yhtä vastenmielistä kuin olisi autovivisektio”. Jos joku miettii, mitä Seppälänkin toistama klisee ”ihon alle” menemisestä tarkoittaa, niin suunnilleen tätä. Houellebecq on kyhmy Seppälässä.

Ristiriita vaikuttaa hirmuiselta. Vain asioista, joita rakastaa, voi kirjoittaa hyvin, sanoi jo Auden. Samoista jutuista on herkullisinta vaieta. Varhaisimpina faniaikoinani eli noin kymmenvuotiaana halusin nimenomaan salata kiinnostuksenkohteeni luokkakavereiltani. He olisivat varastaneet Lennonin. Nykyään huomaan valitettavan usein toimivani päinvastaisesti. Intoilen julkisesti ja kursorisesti liian kevyen tutustumisen pohjalta.

Mitä Houellebecq tarkoittaa? -antologia puolestaan on loistoesimerkki siitä, kuinka Seppälän ja Audenin linjat voi yhdistää. Teos on täynnä juuri syttynyttä innostusta, kunnon 00-luvun lopun Houellebecq-maniaa, mutta kirjoittajat malttavat tutkia tunnelmiaan huolellisessa esseeformaatissa. Hitaasti mutta äkkiä, kuriositeettina ikuisuuteen.

Seppälä ennustaa osuudessaan, että Houellebecq-kokoelman arvo nousee jatkossa. En tiedä, onko näin ehtinyt käydä. Muutama nide on päätynyt roviolle teoksen toimittaneen Timo Hännikäisen myöhempien kirjoitusten vuoksi. Jäljelle jääneitä selataan ja lainataan joitain kertoja vuodessa. On teoreettisesti mahdollista, että suomalainen lukija löytää Houellebecqin huomenna ja kokee vastaavan huuman kuin antologian kirjoittajat vuosia vuotta sitten. Hänelle Mitä Houellebecq tarkoittaa? Juha Seppälän nihkeine huomioineen on aarreaitta.

Hänelle uskallan suositella myös Seppälän teoksia. Hänen on oltava olemassa, ei tässä muuten ole mieltä.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Joensuu 130908

Inhoan uusia asioita. Ilman uusia asioita vaivun koomaan. Peruskonflikti on vaivannut suhdettani populaarimusiikkiin käytännössä aina. Lapsena olin avoimemmin monomaaninen, mutta myös uteliaina vuosinani, jolloin opiskelin kaanonia ja ”seurasin aikaani”, olisin mieluummin kuunnellut aina samaa. Ruokavalion…

Juhannusvaikutus

On peruskoulun kuudennen luokan viimeinen päivä ja kevätjuhla. Soittotaitoiset pojat esittävät Sentencedin ja Deep Purplen kappaleita. Molemmat ovat 1900-luvun suosittuja nuorisobändejä. Encoren aikana yleisö taputtaa rytmissä. Kaksi opettajaa nousee ylös ja alkaa tanssia. He viittovat…

Hyvinkää

1. Yksi Rockfestin lavoista on nimeltään Perkele Stage. Tapahtuman visuaalisessa ilmeessä toistuu pirunsarvimerkkiä tekevä käsi. Ehkä rock-meininki ehtyisi, ellei festivaalivieraille kerrottaisi, että tämä on rock-meininkiä.2. Ozzy Osbourne kieltää valokuvauksen hiukan ennen keikan alkua. Hän kipittää lavalle…

Voitetun ottelun jälkeen

Jos T. S. Eliot olisi asunut Suomessa, hän ei olisi pitänyt huhtikuuta julmimpana. Maalis- ja toukokuu, huhtikuun reunat, ovat pahempia. Maaliskuussa valon määrä kasvaa radikaalisti, mutta jäät eivät vielä lohkeile. Bussipysäkillä häikäistyy ja paleltuu. Huhtikuussa…

Kriitikko huolestuu

Marissa Mehr väittää Kritiikin Uutisten pääkirjoituksessaan, että kritiikkiä kommentoivat taideteokset ovat tulleet jäädäkseen. Hän viittaa Riku Korhosen ”Puhu, viha” -esseeseen sekä Saara Turusen Sivuhenkilö-romaaniin ja esittää aavistuksen liioittelevan tulkinnan:Korhonen ja Turunen ovat murtaneet padon sekä…

Nailonvaate sulaa

Brett Andersonin (s. 1967) muistelmateos Hiilenmustat aamut (Sammakko) ilmestyi Suomessa yhtä aikaa alkukielisen version kanssa. Palvelu tuntuu liian hyvältä meille kahdellesadalle Suedesta kiinnostuneelle. Julkaisun arvoa on vieläpä kohotettu Riku Korhosen johdantoesseellä ”Satelliittikaupungin romantikko”.Helsingin Sanomien kritiikin…

Toinen musta aurinko

Orionissa esitetään huomenna ja sunnuntaina Andrew Dominikin dokumenttielokuvaa One More Time with Feeling (2016). Tiedämme, että päähenkilö kuoli ennen kuvausten alkua. Laulaja-kirjailija Nick Caven (s.1957) 15-vuotias poika Arthur tippui Brightonin rantakallioilta kesällä 2015. Caven ja…

Piikkejä koko ajan

Päivän Helsingin Sanomissa on laaja henkilöhaastattelu, jossa Satu Pihlaja puhuu tavoitteista ja aikaansaamisesta. 40-vuotias Pihlaja tekee väitöskirjaa, opiskelee kahta muuta tutkintoa, työskentelee psykoterapeuttina, laulaa rock-bändissä, joogaa ja tapaa ystäviään. Pian ilmestyy hänen esikoisteoksensa Aikaansaamisen taika – näin…

There She Goes, My Beautiful World Cup

Olen kahden viikon ajan kuunnellut ainoastaan Nick Cavea. Alan huolestua. Omistan paljon hänen tuotantoaan, sillä reilut kymmenen vuotta sitten olin fanaattinen. Finlandia-talon ”Mini Seeds” -keikka marraskuulta 2006 säilynee live-kokemusteni viiden kärjessä loppuun saakka. Ikimuistoisuuteen vaikuttavat…

2017 loppuu

Tammikuussa luin Kafkan päiväkirjoja. Joulukuussa luen Plathin päiväkirjoja. Siinä välissä luin Larkinin kirjeitä, koska hänen päiväkirjojaan ei ole saatavilla. Kirjavuoteni olennaisimmat asiat on nyt mainittu, mutta luettelen silti alle muutamia kalenterivuoden aikana ilmestyneitä teoksia. Aakkoselliseen…