Tyypillinen paluumuuttaja

Tällä pohjoiskarjalaisella paluumuuttajalla asiat ovat loistavasti. Hän paluumuuttonsa perusteena on arjen sujuvuus, slow lifen sijasta fast life. Asioiden on sujuttava ripeästi eikä aikaa saa tärvääntyä pitkiin työmatkoihin, ruokaostoksiin eikä harrastusmatkoihin lasten kyydityksineen. Hänen kun pitää 12-tuntisten työpäivien lisäksi käydä kuntosalilla, pyörälenkillä ja hiihtoladulla sekä ennättää harrastaa intohimoisesti metsätöitä ja raksahommia.

Ja sehän onnistuu Pohjois-Karjalassa helposti. Hänen kaupunkiasunnostaan on vain 300 metriä työpaikalle ja kaikki arjen palvelut ovat saman katon alla niin, että asiat voi hoitaa leppoisasti tohvelit jalassa. Ykköskoti sijaitsee kuitenkin järven rannalla vain 25 minuutin matkan päässä kaupunkikodista. Matalaenergiatalo lämpiää itse pilkotuilla puilla ja hänen autonsa ovat vähäpäästöisiä. Valokuituyhteys avaa linjat kaikkialle maailmaan.

Mikä epeli se tämmöinen paluumuuttaja on ja onko hänen tarinansa tavallinen?

Ei se ihan tavallinen ole. Tämä paluumuuttaja sattuu olemaan Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Pentti Hyttinen ja ylläoleva on alkulaukaus maakuntaliiton kampanjalle. Tarkoitus on houkutella maakuntaan muuttajia ja käyttää tarkoitukseen kaikkiaan kolme miljoonaa euroa. Ensimmäinen 36-sivuinen esite tuli tänään Helsingin Sanomien välissä ja ihan ensimmäiseksi siinä oli tämä maakuntajohtajan oma tarina.

Oikeastaan menetin mielenkiintoni koko julkaisuun jo tämän aloitusjutun perusteella. Kun näin utopistiselta pohjalta lähdetään liikkeelle, alan epäillä rahojen menevät muutenkin hukkaan.

Se tyypillisempi paluumuuttaja saa varautua ihan toisenlaiseen todellisuuteen. Työmatkat ovat pitkiä, eikä joukkoliikennettä käytännössä ole. Sekin työpaikan saaminen on enemmän sattuman kauppaa. Jos hankkii kaupunkiasunnon palvelujen läheltä, on turha haaveilla enää omakotitalosta järven rannalla. Jos taas valitsee sen omakotitalon, on varauduttava juuri niihin pitkiin työ- ja harrastusmatkoihin. Ruuhkaliikenteestä tosin ei ole pelkoa, mutta hirviä saa varoa sitäkin enemmän.

Kuten maakuntajohtaja toteaa, niin jokainen muuttaja on oma tarinansa. Minäkin voisin kertoa muutaman tarinan paluumuuttajan kokemuksista kaikkine kampituksineen, kateuksineen, ilkeyksineen ja kyräilyineen. Jätän kuitenkin kertomatta, ettei minua enempää syytetä omaan kyökkiin sontimisesta.

Kommentit
  1. 2

    kirsti era sanoo

    Thors Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa?! Eivät ”mokuttajatkaan” ihan kaikkeen pysty. Liekö koko maakunnassa sataa rkp:n äänestäjää.
    Kyllä nämä on ihan paikallisella kokoomusymmärryksellä tehtyjä menestystarinoita – kahden ylivarustellun asunnon ekoelämästä.

  2. 3

    matti vaissi sanoo

    Useille paluumuuttajille on karvas arki koittanutkin ruusuisten lapsuusmuistojen ja kesälomavierailujen luoman ’onnelan’ sijaan…Vanhat kaverit ovat kuolleet,alkoholisoituneet,oman itseensä vetäytyneet tai muuten vaan haluttomia kohtamisiin ja yhteiseloon ’muualla eläneen’ kanssa…Ja varsinkin silloin,jos paluumuuttaja hiukkasenkin rehvastellen saapuu näyttämään onnistumistaan ’toisaalla’.

  3. 4

    sanoo

    Heh, aikamoinen paluumuuttaja.

    Mie paluumuutin 20 helsinkivuoden jälkeen. En ihan synnyinsijoilleni Joensuuhun, vaan ihan oikealle maaseudulle Etelä-Karjalaan.
    Olin onnekas ja sain sisäisellä siirrolla työpaikan, osa-aikaisena tosin.

    Muutos oli kaupunki-ihmiselle kova. Mies jäi vielä ruuhkasuomeen, joten kaikki käytännön talonpitoasiat jäivät miun harteilleni. Talomme on alkuperäisessä kuosissaan oleva rintamamiestalo, pientilan päärakennus.
    Eniten järkytti pimeys ja eristyneisyys. Ja se, ettei patteriin tule lämmintä eikä hanaan kuumaa vettä ilman omaa työtä. Pihasta ei pääse, ennen kuin naapuri auraa 1,5 km matkan ns päätielle.

    Nyt noin 1,5 vuotta täällä ”ettään perällä” asuttuani en enää palaisi takaisin Helsinkiin, on täällä kuitenkin kaikesta huolimatta paremmat oltavat, sitä ”slow lifeä” parhaimmillaan.
    Lasten kouluolot ovat mahtavat. Vaikka matkaa on entisen 300 m:n sijaan 6km, niin tässä koko koulussa on lapsia saman verran kuin yhdessä helsinkiläisluokassa.
    Naapuriapu ja tietynlainen yhteisöllisyys on huippua!