Leivättömän pöydän ääressä

Eilen uutisissa näytettiin murtuneen näköistä miestä. Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki kertoi oikeustalolla katkerana, kuinka poliitikot kerjäsivät häneltä rahaa. Kun hän sitä antoi, joutui hän itse oikeuteen, mutta rahan saajia ei siellä näy.

Ei varmasti näy. He ovat visusti hiljaa ja toivovat, että asia saataisiin käsiteltyä nopeasti ja hiljaisuudessa. Muistellaanpa vähän, mistä tässä asiassa oikein oli kysymys. Kehittyvien Maakuntien Suomi jakoi vaalirahaa kaikkiaan 400 000 euroa. Yli 90 % tästä rahasta tuli kolmelta eri rahoittajalta ja Nova Groupin Yli-Saunamäen osuus oli 36 % eli 145 000 euroa.

Rahan saajat löytyvät vaikkapa  täältä:Suomen_vaalirahoituskohu#Yhdistyksen_vaaliavustukset

On tärkeää huomata, että eivät nämä Nova Groupin ja Nova Kiinteistökehityksen liikemiehet ole oikeudessa pelkästään vaalirahan antamisen takia. Heitä epäillään konkurssirikoksista, koska he syyttäjän mukaan käyttivät rahaa, jota heillä ei oikeastaan ollut. Konkurssikypsät yritykset antoivat korottomia luottoja johtajilleen ja tytäryhtiö emoyhtiölleen, osteltiin kalliita autoja ja tehtiin tolkuttoman kalliita ulkomaanmatkoja. Jaettu vaalirahakin oli rahaa, joka olisi tarvittu yhtiön omien vastuiden kattamiseksi.

Minä en tiedä, miksi rahaa annettiin suunnilleen jokaiselle pyytävälle poliitikolle. Ehkä kyseessä oli tulevien kauppojen petaaminen tai sitten vain oli upeaa paistatella maan mahtavien vieressä. Laulujen lunnaat uhkaavat kuitenkin käydä kalliiksi ja ainakin syytettynä olevalta Arto Merisalolta voi odottaa vielä ihan suoraa puhetta tästä aiheesta. Hän on ennenkin kertonut ajatuksiaan julki.

Tähän väärään seuraan pyrkimiseen soveltuu taas Jeesus Siirakin kirja, josta löytyy paljon elämänviisautta. Siteerataanpa 13 luvun jakeita 6-7:

Jos hän tarvitsee sinua, eksyttää hän sinut, hymyilee sinulle ja antaa sinulle toiveita, puhuu sinulle kauniisti ja sanoo: ”Mitä tarvitset?”

Ja hän saattaa sinut aivan häpeään herkuillansa, kunnes hän tyhjentää sinut kahdesti tai kolmesti ja lopuksi sinulle nauraa. Kun hän sen jälkeen sinut näkee, ei hän sinusta välitä, vaan pudistaa sinulle päätänsä.

Eipä ihme, että syytetyt ovat vähän katkeria.

Kommentit
  1. 1

    Petri sanoo

    Tässä näyttää todellakin pahasti olevan se tilanne, että Nova Group yrittää eksyttää yleisöä. Se, että poliitikot pyytävät avustuksia, ei tee Nova Groupin toiminnasta sitä eikä tätä – eikä varsinkaan poliitikoista syyllisiä mahdolliseen konkurssirikokseen.

    Eiköhän kuitenkin jo lähipäivinä nettifoorumeille ilmaannu porukka, joka syyttää ”vanhoja puolueita” Nova Groupin konkurssista ja yrittäjyyden vastaisuudesta.