Sidonnaisuudet puntarissa

Pohjoiskarjalainen Rääkkylän kunta yksityisti koko sosiaalitoimensa tuottavaksi liiketoiminnaksi Attendo MedOnelle. Kuten odottaa saattoi, ei tiukasti lakisidonnaisen virkatoiminnan teettäminen yksityisellä yrityksellä suju kivuttomasti. Valvira on on antanut useasta eri epäkohdasta päätöksensä, mutta kunta aikoo sinnikkäästi valittaa niistä.

Sosiaalitoimi on sidottu monen eri lain määrämuotoihin varsinkin henkilöihin kohdistuvien päätösten osalta. Niitä saa tehdä vain virkasuhteessa oleva henkilö virkavastuulla. Rääkkylän ainoa sosiaalitoimen viranhaltija on sosiaalityön ammatillinen johtaja ja kaikki muut ovat MedOnen palveluksessa. Ammatillinen johtajakin on virassa vain osa-aikaisesti. Hän saa kunnalta kiinteää palkkaa, mutta hänelle ei ole määritelty työtunteja. Fyysisesti hän on kuulemma paikalla ”tarpeen mukaan”.

Suurimman osan hänen palkastaan maksaa yhtiö nimeltään Merikratos Oy, jolla on yhteistyösopimus MedOnen kanssa. Ja MedOne siis hoitaa koko sosiaalitoimen.

Tämän sidonnaisuuden takia hän on Valviran mukaan esteellinen hoitamaan osa-aikaista virkaansa Rääkkylässä. Valviran mukaan kunta ei ole myöskään oikeutettu antamaan yrityksen palveluksessa oleville sosiaalityöntekijöille mitään yksittäisiä virkamääräyksiä silloin, kun tämä virkahenkilö ei ole paikalla. Hän on ainoa, joka voi näissä ammatillisissa asioissa käyttää kunnan toimivaltaa. Tai siis voisi, jos ei olisi esteellinen.

Tämän pitäisi olla kunnalle selvä asia, mutta ei se vaan ole. Pätevä ja esteetön viranhaltija on tietenkin se ainoa oikea henkilö tekemään lakisääteisiä päätöksiä ja antamaan määräyksiä yksittäisissä asioissa. Hän on silloin se ”kunta” ja hänellä on virkavastuu. Kenelläkään yksityisen palveluksessa olevalla tai edes luottamuhenkilöillä ei ole tällaista oikeutta yksittäisiin virkatoimiin.

Melko ällistyttävä soppa, josta kunta luulee pääsevänsä eroon jatkovalituksella. Se tuskin onnistuu, koska moniin sosiaalitoimen päätöksiin vaaditaan ehdottomasti jäävitön viranhaltija. Suoraan toisen yhtiön kautta MedOneen sidoksissa oleva ja fyysisesti jossain muualla huiteleva osa-aikainen viranhaltija tällaisista asioista päättämässä on hämmästyttävän piittaamatonta toimintaa. Kunnan mukaan hän on kelvollinen päättämään jopa suoraan MedOnea koskevista asioista kunnan puolesta.

Ei tässä vielä kaikki ollut. Valvira vaatii kuntaa myös palkkaamaan lasten asioista vastaavaksi sosiaalityöntekijäksi jonkun pätevän henkilön. Kunta on kuitenkin sitä mieltä, että asioista voi ihan hyvin päättää epäpäteväkin, sanoipa laki mitä tahansa.

Pahimmat visiot alkavat siis toteutua. Sosiaalitoimi on siirtynyt yksityisen yrityksen monopoliksi jopa niin tiukasti, että ainoa virkavastuulla toimivakin on tilipussistaan sidoksissa yksityisen välikäden kautta MedOneen. Lastensuojelun asioista päättää epäpätevä henkilö, mutta kunnan mielestä Valviralla ei ole oikeutta edes huomatutella näistä asioista.