Ekoterroristit asialla?

Sotkamon Talvivaaran kaivokselta viime torstaina löytyneiden kymmenien kuolleiden lintujen ympärillä velloviin kysymyksiin saadaan vastaus todennäköisesti vasta viikkojen kuluttua. Kuolleet linnut löysi luvatta alueelle mennyt nelihenkinen seurue. Kaivosyhtiö on tehnyt Kainuun poliisille rikosilmoituksen julkisrauhan rikkomisesta. Rikoskomisario Seppo Nordström Kainuun poliisista sanoo suoraan, että tapaukseen saadaan lisävaloa vasta lintujen kuolinsyyn selvittyä.

– Kuolleet linnut toimitetaan Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle vapun jälkeen. Vasta kuolinsyyn selvittyä voidaan sanoa, ovatko linnut kuolleet kaivosaltaassa vai ovatko ne tuotu sinne muualta, uutisoi Yle  tänään 6076664?ref=leiki-es

Ei mahda mitään, mutta uutisointi saa tällaisen poliisin käytännön toimintaa huonosti tuntevan raapimaan päätään. Esitutkinnan päälinjana siis näyttää olevan epäily siitä, että joku kuljetti kolmekymmentä kuollutta lintua altaaseen hankaloittaakseen kaivoksen toimintaa. Ihan kuin poliisi olisi uppoutunut liikaa salaliittoteorioihin ja epäilisi jonkin ympäristöterroristijärjestön olevan asialla.

Ymmärrän hyvin, että Talvivaara haluaa antaa tällaisen epärealistisen kuvan ihan imagosyistä. Sehän olisi silloin viaton uhri, jota ilkeät luonnonsuojelijat vainoavat. Jotenkin olisin olettanut poliisin ajattelevan selväpäisemmin ja näkevän heti, missä se oikea ympäristöterroristi luuraa. Ympäristölainsäädännöstä löytyisi useita pykäliä, joiden perusteella kaivoksen toiminnasta voitaisiin aloittaa esitutkinta.

Tuo uutinen on muutenkin asenteellisen kaivosmyönteinen. Jo toisessa lauseessa korostetaan lintujen löytäjien menneen alueelle luvatta. Lisäksi mainitaan erikseen, että kaivosyhtiö on tehnyt rikosilmoituksen julkisrauhan rikkomisesta. Yrittihän yhtiö vedota myös salakatselun kieltävään rikoslain pykälään, mutta tajusi neuvottuna olevansa naurettava. Maisemien ja kuolleiden lintujen katsominen ei sentään täytä salakatselun tunnusmerkistöä.

Lintujen kuolinsyyn selvittäminen kestää poliisin mukaan viikkoja. Sinä aikana asian varmaan toivotaan painuvan unholaan ja syyllisiksi leimatut tunkeutujat voidaan tuomita julkisauhan rikkomisesta. Kaivosyhtiö puolestaan on ilmoittanut satsaavansa turvallisuuteen tehostamalla alueen valvontaa. Näin se saa rauhassa haravoida kuolleita lintuja altaasta vaikka joka päivä kenenkään näkemättä. Mediaa varten sitten pystytetään näytösluonteisesti linnunpelättimiä.

Minä en kuitenkaan usko poliisin olevan niin pöljän yksipuolinen kuin Yle antaa ymmärtää. En kerta kaikkiaan suostu uskomaan, että Suomen poliisi voisi olla yhtä selvästi kaivosyhtiön asialla kuin Yle on. Ainakin rupean seuraamaan asian etenemistä jatkossa muualta kuin Ylen uutisista siinä toivossa, että uutiset olisivat hiukan objektiivisempia.

Kommentit
  1. 1

    Vexi L. sanoo

    Poliisi tekee tehtävänsä, syyttäjä tekee päätöksensa. Kun huomioidaan viimeaikaiset silmien ummistukset politiikkojen kohdalla tulleista ”Ei aihetta syytteeseen” (vaikka enemmän näyttöä mitä Jäätteenmäen kohdalla aikanaan oli). Ei siis olisi suurikaan ihme, vaikka todettaisiin ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut Talvivaaran suunnalla.