Mentolipäissään

Viime yö on taas kerran ollut kiireinen poliisille ja pelastusviranomaisille. On tapeltu, riehuttu, rikottu paikkoja, ajettu kolareita ja hukuttu. Mitä ilmeisimmin kaikki johtuu mentolitupakasta. Näin voisi päätellä siitä innosta, jolla EU:n terveysministerit ovat kieltämässä mentolilla maustetun tupakan myymisen.

Nopeasti googlettamalla huomaa, että asia on ollut vireillä jo kauan. Tutkijat kautta Euroopan ovat vaivojaan säästelemättä tutkineet mentolin houkutusta ja virkamiehet ovat kokoontuneet tekemään esityksiä jo vuosien ajan. Nyt terveysministerit päättivät tarttua tähän päivänpolttavaan ongelmaan ja kieltää moisen myrkyn. Nyt loppuu se mentolipäissään riehuminen.

Myös EU:n valtiovarainministerit kokoontuivat juhannuksen alla tekemään tärkeän päätöksen. He päättivät, että Euroopan pysyvästä kriisirahastosta voidaan myöntää suorana pankkitukena näin aluksi 60 miljardia euroa. Tähän asti tuki on häveliäästi kierrätetty velkaantuneiden valtioiden kassan kautta, vaikka lopullinen osoite on ollut hyvin tiedossa. Pankeille raha on mennyt pelkkinä korkomenoina eivätkä valtioiden velat ole lyhentyneet yhtään.

Nyt rahaa ruvetaan antamaan suoraan pankeille. Pankit voivat saada tukea myös taannehtivasti eli jo ennen yhteistä pankkivalvontaa alkunsa saaneiden kriisien hoitamiseen. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vakuutteli, että päätös on taas kerran erinomainen eikä suinkaan tarkoita sitä, että tukea pankeille ruvettaisiin oikeasti antamaan heti. Matkassa on kuulemma vielä monta mutkaa ja tarvitaan erillisiä päätöksiä.

Saahan tämänkin halutessaan uskoa. Jo pelkkä tällaisen päätöksen tekeminen kertoo suoraa kieltään siitä, että sitä tukea ruvetaan antamaan. Pankeilla on varmasti ollut hakemukset valmiina jo kauan ja vain tätä periaatepäätöstä on odoteltu.

Valtiovarainministerit lienevät tehneet päätöksensä mentolitupakan vaikutuksen alaisena.

Kommentit
  1. 1

    Pera sanoo

    Ja vastaavasti ruotsalaiset ovat omaperäisiä asioissaan, että (menthol)nuuskan syyksi siellä menee.