Sellaista ei tapahtunut

Menneisyyden muokkaaminen vastaamaan nykyhetken haluja on kautta historian ollut hyvin suosittua. Erityisen innokkaasti sitä ovat harrastaneet vallanpitäjät aina faaraoiden ajasta lähtien. Edeltäjien patsaita on tuhottu, valokuvista on poistettu epämieluisia henkilöitä ja historian kulkua on muuteltu, jotta saataisiin menneisyys näyttämään sopivalta tätä päivää ja tulevaisuutta ajatellen.

Nykyisin nettiaikana historian muuttaminen on helpompaa kuin koskaan ennen, mutta siitä jää myös helpommin kiinni. Netti ei unohda, kuten sanotaan. Tietoja etsitään nykyisin internetistä pölyisten tietokirjojen sijaan. Osa nuoremmasta polvesta tuntuu jopa luulevan, että tiede on sama asia kuin Wikipedia ja tutkimus on Wikipedian selaamista. Niinpä kaikkea Wikipediaan kirjoitettua pidetään totena ja vastaavasti Wikipediasta löytymätöntä ei ole koskaan tapahtunut.

Tässä piilee melkoinen vaara. Wikipediaa kirjoittavat vapaaehtoiset ja kirjoittaja voi olla oikeastaan kuka tahansa. Mitään tieteellistä pätevyyttä ei vaadita, joten tiedon puolueettomuudestakaan ei ole mitään takeita.

Wikipedia on Internetissä julkaistava ilmainen vapaan sisällön tietosanakirja. Wikipediaa kirjoitetaan yli 250:lla kielellä ja sisältö on vapaaehtoisten kirjoittama. Wikipedian perustajan Jimmy Walesin mukaan Wikipedia on ”pyrkimys luoda ja levittää jokaiselle planeetan asukkaalle heidän omalla kielellään mahdollisimman laadukas vapaa tietosanakirja”. (Lähde: Wikipedia)

Yksi suomalaisen Wikipedian monista kirjoittajista on kansanedustaja Juho Eerola. Hän on tuntenut vastustamatonta halua muokata itsestään kertovaa artikkelia poistamalla sieltä epämiellyttävää tietoa. eerola wiki

Eerola on siis rikkonut Wikipedian sääntöä, jonka mukaan itseään koskevaa artikkelia ei saa muokata. Lisäksi Eerola sanoo poistaneensa eduskunta-avustajaansa koskevat väärät tiedot. Mikä sitten oli tuo väärä tieto? Eerolan poistama kohta kuului näin: Marraskuussa 2011 otsikoihin nousi tieto, että Eerolan eduskunta-avustaja Ulla Pyysalo oli aiemmin hakenut Suomen Vastarintaliikkeen jäsenyyttä. Järjestöä on tiedotusvälineissä kuvattu uusnatsistiseksi. Pyysalon mukaan Eerola oli tietoinen asiasta. Pyysalo ilmoitti eroavansa avustajan tehtävistä, mutta ei eronnutkaan.

Tässä tiedossa ei ollut yhtään mitään väärää, mutta kiusallista se kansanedustajan kannalta tietenkin oli. Jokainen voi tarkistaa kahden vuoden takaisista uutisista, että kaikki kirjoitettu oli täysin totta. Lisäksi Eerola vieläpä vähätteli avustajansa tempausta ja sanoi, että ei se nyt niin väärin ole.

Nyt siis ainakaan Wikipedian mukaan sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Wikipediaan sokeasti luottavat eivät koskaan tiedä, että yksi eduskunta-avustaja on hakenut natsijärjestön jäsenyyttä ja saanut sille esimiehensä täyden hyväksynnän. Epämieluisa asia on retusoitu pois kuvasta.

Jos Eerolan poistotekstiin on uskominen, niin myös epämieluisa henkilö on retusoitu pois. Eerola sanoo poistaneensa entistä eduskunta-avustajaa koskevat tiedot. Saattaa olla, että Pyysalo on saanut potkut tai eronnut itse. Saattaa olla niinkin, että itseä koskevaan muokattuun artikkeliin ei ole tältäkään osin luottamista. Vertailkaa itse täältä.