Uskonnon ja sananvapauden asialla

Netin hörhösivujen eilinen pääuutinen oli Espoon Leppävaaran kirkosta poistettu ja Illuminatin silmällä korvattu risti. Tämä nähdään kauheana mokutuksena ja islamisaationa. Kristillinen kirkko on antanut myöten islamille, Illuminaatille, NWO:lle ja Bilderbergille. Kirkoistamme ollaan tekemäässä moskeijoita.

Leppävaara 1

rk silmä

rk silmä 2

Nämä uskonsoturit eivät tunne kristillisiä symboleja, eivät ilmeisesti käy kirkossa eivätkä osaa edes googlettaa. Alle minuutissa löytyy linkki Espoon seurakuntien sivulle ja siellä kerrotaan alttaritaulun historia. Annukka Laineen maalaama alttaritaidetos on ollut paikallaan vuodesta 2011 ja siitä kerrotaan näin:

Leppävaaran kirkon alttaritaideteos on valmistunut vuonna 2011. Sen on maalannut tamperelainen taidemaalari Annukka Laine.

Neliosainen Ylösnousemus-taideteoskokonaisuus on Espoon seurakuntayhtymän tilausteos. Teossarja kuvittaa Jeesuksen kärsimyshistoriaa paastonajan, pääsiäisen ja helluntain teemoihin liittyen. Vasemman puoleisessa taulussa on Jeesuksen hauta, keskimmäisessä ylösnoussut Jeesus ja oikeanpuoleisessa tyhjä hauta. Ylhäällä pienessä taulussa on helluntaihin liittyen pyhä henki kyyhkysen muodossa. Kolmion sisällä oleva silmä on vanha kristillinen symboli. Se kuvaa kaikkinäkevää Jumalaa ja Pyhää kolminaisuutta: Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Teoskokonaisuus on omistettu kauppakeskus Sellon ampumavälikohtauksen 2009 uhreille ja heidän omaisilleen.

On merkillistä, että niin monilla on aikaa käytettävissä vaikka koko yö vaahtoamiseen asiasta, jonka olisi voinut tarkistaa minuutissa.  En keksi muuta selitystä kuin tarkoitushakuisen halun pysyä tietämättömänä. Oikea tieto horjuttaisi omaa, netin roskasivujen aineistosta kasattua maailmankuvaa.

Näitä ihmisiä on viime aikoina vetänyt puoleensa Rajat kiinni-“kansanliike”, jossa aiemmin on mm.  hekumoitu tuhopoltoilla ja uhkailtu suoraan niitä tapahtuvan lisää.

Kaikki tapahtuu tietenkin kristillisen isänmaallisessa hengessä ja sananvapauden nimissä. Se sanavapaus ei sittten kuulu muille kuin heille itselleen. Näin päättelen siitä, että viime yönä minun julkaisujani oli ilmiannettu Facebookille urakalla roskapostina.  Ilmiannetut julkaisut olivat linkkejä tähän omaan blogiini sisältäen mm. jouluaattona julkaisemani joulutervehdyksen lukijoilleni.

roskaposti 27.12.15 2

 

Ei se mikään ihme ole, koska eilen Rajat kiinni-“kansanliikkeen” Fb-sivun ylläpitäjä väitti minun masinoineen jonkin ilmiantokampanjan ja yllyttää “palauttamaan kohteliaisuuden”.

rajat kii 26.12.15 1

Minulla ei ole aavistustakaan mitä Salomaan julkaisuja on ilmiannettu ja kuka sen on tehnyt, mutta Salomaatahan se ei tunnetusti haittaa. Jos hän lyö varpaansa pöydänjalkaan, niin hän syyttää siitä minun johtamaani salaista puna-armeijaa, jonka hän on vuosien varrella rakentanut omaan mieleensä.

Kovasti siellä puhutaan minun syyllistymisestäni rikoksiin ja rikosilmoituksista. Onhan tämä sananvapauden sankari tosiaan minusta yhden rikosilmoituksen tehnyt, mutta siitä ei ole kuulunut mitään. Jos kuuluu, niin ihmettelen kovasti. Hän teki sen tästä jutustani ja jos joku muu kuin tämä käräjäoikeuden lautamies ja Suomen Sisun piiripäällikkö tästä rikoksen löytää, niin huonoissa kantimissa on maamme sananvapaus.

Laintuntemuksen ja sananvapuden lisäksi huonoissa käsissä ovat myös uskonasiat, jos ne tämän porukan huolehdittaviksi jäävät.

 

 

Kommentit (49)
  1. Hieno tatsi kuitenkin tossa §akarissa

  2. seppo mahkonen
    27.12.2015, 11:52

    Hyvä kirjoitus.

Kommentointi suljettu.