Klovneja ja vihaa

Huumori on kaikkien ääriaatteiden pahin vihollinen. Sen saivat viime viikonloppuna kokea Soldiers of Odin -järjestön katupartiot, kun ainakin Joensuussa ja Kemissä kaduille ilmestyi Kyllikin siskoja jakamaan hyvää tuulta ja positiivista asennetta.

Tampereella katupartiot saivat seurakseen pellepartio Loldiers of Odinin. Pidän tätä ideaa erinomaisena muuten, mutta yhden neuvon antaisin vastaisen varalle. Älkää menkö iholle, vaan alleviivatkaa omaa sanomaanne pysyttelemällä vaikkapa vain kymmenenkin metriä katupartion takana. On ihan turha provosoida ja myös katupartiolla on oikeus kävellä kaduilla ilman että kukaan tulee nykimään hihasta. Samat säännöt koskevat kaikkia.

Vanhan sanonnan mukaan harakan nauru ärsyttää vain sitä, joka aavistaa olevansa naurettava. Niin kävi nytkin ja sen kertoo vaikkapa vain lyhyt vilkaisu Loldiers of Odinin Fb-sivulle tai Rajat kiinni -ryhmään. Käykää itse katsomassa miten siellä raivotaan isänmaan, sotaveteraanien ja raiskausfantasioiden nimeen. Raiskausta toivotaan tietenkin sekä klovneille että Kyllikin siskoille, niin oppivat suvakkiämmät olemaan loukkaamatta suomalaista miestä ja isänmaata.

Mistä tällainen viha syntyy? Ei se synny itsestään, vaan se on synnytetty jo vuosia sitten ja sitä on hoivattu ja kasvatettu. Sen aloitti Jussi Halla-aho jo kauan sitten ja hän on koko ajan saanut uusia ihmisvihaajia liittymään joukkoihinsa.

Tänään en kirjoita tämän enempää, sillä haluan teidän katsovan tämä Jussi Saarelman videon. Haluan teidän katsovan sen ajatuksella. Varatkaa 11 minuuttia aikaa ja miettikää, miten helppoa on saada yllytettyä kansanjoukot vihaan ja väkivaltaan. Älkää antako huijata itseänne siihen joukkopsykoosiin.

 

Muistutan taas, että sallin vain asiallisia kommentteja omalla nimellä. Tästä blogista ei tehdä anonyymien keskustelupalstojen kaltaista Augeiaan tallia.

Kommentit (39)
  1. Terho Sulkala
    20.1.2016, 08:27

    Ihan totta. Itseänikin huoletti noita videoita katsellessa että miten lähelle siinä mentiin. Tietenkin se on SoO:lle kunnia-asia että “ketään ei hakata ilman syytä” ja tässä varmasti koeteltiin hermoja. Onneksi mitään ei sattunut, eikä vastaisuudessakaan tarvittaisi marttyyreja. Noin lähelle meneminen on melkeinpä väkivaltaa itsessään.

  2. jukka mäkinen
    20.1.2016, 08:31

    “On ihan turha provosoida ja myös katupartiolla on oikeus kävellä kaduilla ilman että kukaan tulee nykimään hihasta”

    Kuinka minulla on kuva, että aikaisemmin täällä ei olisi sallittu katupartioiden kulkemista kadulla? Hyvä mikäli mielipide muuttunut (tai minulla väärä kuva ajatuksistanne). Kaikilla on oikeus kulkea kaduillamme vapaasti ja sitä ilman laillista syytä ei saa rajoittaa…. ei edes puheissa

    1. “Kuinka minulla on kuva, että aikaisemmin täällä ei olisi sallittu katupartioiden kulkemista kadulla? ”
      Sinulla on tuo kuva koska olet ihan tietoisesti päättänyt näin asian tulkita, riippumatta siitä mitä todellisuudessa on kirjoitettu. Tätä tulkintaa ei pysty kukaan, paitsi sinä itse muuttamaan.

      esko

    2. Väinö Lilius
      20.1.2016, 11:16

      Homma on tainnut olla sellainen että uusnatsipartiot PITÄISI kieltää, poliisin PITÄISI valvoa ja poliitikkojen PITÄISI vastustaa aktiivisemmin mutta kun sitä ei ole tapahtunut ja Suomen laki pätee tästä huolimatta niin standardina noudatetaan Suomen lakia eikä omaa.

    3. Minna Ylitalo
      20.1.2016, 11:40

      Lakipykälistä sopii aina keskustella, mutta ei kai lain tulkinnasta käytännössä sentään blogeissa päätetä. Vaikka osalla suomalaisista näköjään onkin se harhakäsitys, että hallitusta ja viranomaisia käskytetään riekkumalla ja uhkailemalla somessa.

Kommentointi suljettu.