Valitse viikon töräys

Kun asema-aukion tapahtumien kulku on selvinnyt ja teosta epäilty vangittu, niin keskustelu on siirtynyt tapauksen politisoinnin puolelle. Sillä saralla on varsinkin sosiaaliseen mediaan alkanut ilmestyä toinen toistaan kummallisempia töräyksiä, joiden joukosta on vaikea valita kaikkein luokattomin.

Nostan esille muutamia ehdokkaita, joiden joukosta jokainen voi itse valita kaikkein pahiten metsään ajaneen.

Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen rinnastaa natsit muslimeihin piittamatta ollenkaan siitä, että toinen on ideologia ja toinen uskonto. Hän kuvailee mukahumoristisesti natseja samalla tavalla kuin hänen rasistiset kaverinsa yleensä kuvittelevat ns. suvakkien kuvailevan islamia. Että katsokaa nyt miltä näyttää, kun natseista kirjoitetaan samalla tavalla kuin islamista uskontona terrori-iskujen jälkeen.

seb

Superhumoristi Tynkkysen teksti uppoaa täysillä hänen kannattajinsa, joita on vuosien ajan ehdollistettu vetämään yhtäläisyysmerkki koko islaminuskon ja ääri-islamlaisen terrorin välille. Sitä Tynkkynen enempää kuin hänen kannattajansakaan eivät ymmärrä, että natsismi on lähtökohtaisesti väkivaltainen aate, joka pyrkii valtaan keinoja kaihtamatta. Islam on uskonto, josta on kaikkien uskontojen tapaan erilaisia versioita ja josta ääriajatteluun ja terroriin uskova varmasti löytää toimintaansa oikeuttavat uskonkappaleet. Natsien ideologiassa puolestaan ei muuta olekaan kuin vakuuttelua yhden ylivertaisen ihmisryhmän oikeudesta orjuuttaa tai tuhota kaikki alemmiksi katsotut ihmisryhmät.

Täsmälleen samaa epäonnistunutta rinnastusta käyttää kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman. Hänenkin mielestään muslimit ovat vähän niin kuin natsit, paitsi että muslimeja kohdellaan silkkihansikkain.

rydman

Rydmanin mukaan lienee olemassa natseja ja sitten vielä äärinatseja, eikä kaikkia natseja ja natsi-ideologiaa saa leimata yksittäisten äärinatsien tekojen takia. Tästä asiasta historia on kyllä eri mieltä.

Hyvä ehdokas viikon töräyttäjäksi on myös kokoomuslainen Saul Schubak, joka blogissaan paheksuu rikoksen uhrin politisoimista politisoimalla itse uhrin lisäksi myös kaikki hänen muistoaan kunnioittavat. Lisäksi Schubak nostaa esille uhrin elämää tavalla, joka tuo väkisin mieleen aiemmat puheet heikommman aineksen lisääntymisen rajoittamisesta. Uhrin vertaaminen Horst Wesseliin ei ole huono ja itsekin olen sitä käyttänyt, mutta Schubak esittelee uhrin elämää samalla tavalla kuin natsien vastustajat ovat aina esitelleet Horst Wesselin elämää pikkurikollisena ja sutenöörinä.

Valinta menee vaikeaksi. Ehkä on paras tyytyä taas vain Timo Soiniin, joka Aamu-TV:ssä lausumansa mukaan ei vieläkään ole tietoinen siitä, että joillakin yksittäisillä henkilöillä hänen puolueessaan olisi väitettyjä yhteyksiä äärioikeistoon.

Jos niin on, asia on jonkun tutkittava. Perussuomalaiset ei hyväksy väkivallalla uhkailua. Asian selvittäminen kuuluu puoluesihteerille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle. 

En tiedä kuinka monta kertaa asia pitäisi selvittää Soinille. Ehkä hän käyttää ihan vääriä selvittäjiä, jotka eivät löydä koskaan mitään yhteyksiä, vaikka niitä kuinka hierottaisiin heidän naamaansa.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Kommentit
  1. 1

    Hannu Sipilä sanoo

    Natsit ja äärinatsit

    Jos mietitään 30- ja 40-luvun natseja, niin osa oli ihmissakkaa pahimmasta päästä: ideologit, keskitysleirien vartijat, Gestapon kiduttajat jne. Osa oli NSDAP:n jäseniä vain päästäkseen helpommalla, edetäkseen omalla urallaan tms. Valtaosaa esim. Wehrmachtin upseereista ei tuomittu sotarikoksista – ei edes niitä, jotka olivat puolueen jäseniä.

    Vastaavaa oli Neuvostoliitossa ja muissa kommunistisissa maissa. Oli aivan eri asia olla NKVD:n tappaja kuin työnjohtaja teollisuuskombinaatissa, vaikka jäsenkirja oli sama.

    Selkärankaisimmat pysyttelivät kokonaaan erossa NKP:sta, NSDAP:sta ja niiden kätyreinä toimivista elimistä. Rohkeimmat jopa avoimesti vastustivat niitä. Suuri enemmistö kuitenkin vain ummisti silmänsä ja oli siinä mielessä mahdollistamassa keskitysleirit, gulagit ja monet muut sikailut.

    SVL:n nykynatseista osa on läpipahoja, mutta joukossa on myös reppanoita jotka ovat syrjäytyneet ja päätyneet sangen ikävään seuraan. Nykynatsiuskaan ei ole on-off, vaan jonkinlainen ”kasvu”prosessi. Hang aroundit osaltaan mahdollistavat pahimpien öykkäreiden tekoja, kuten myös natseja hiljaa symppaava osa suomalaisista.

    Muslimeista suuri osa on täysin syyttömiä mihinkään, mutta varsinaisten tappajien lisäksi on liikaa niitä, jotka rivinatsien ja -kommunistien tavoin mahdollistavat pahimman ääriaineksen toiminnan sulkemalla silmänsä. Osa myös hurraa onnistuneille terrori-iskuille hiljaa mielessään. Iso kysymys on, tekevätkö maltillisimmat muslimit tarpeeksi ehkäistäkseen radikalisoitumista, vai kääntävätkö he sokean silmän ISIS:n värväykselle ja ääritoiminnalle.

    • 1.1

      Teppo Suontakanen sanoo

      Tässä edelleen verrataan islamia, joka on kuitenkin maailmanuskonto yli miljardin kannattajansa kanssa, natsi-ideologiaan ja uusnatsismiin. ISIS on häviävän pieni osa muslimeista, jotka ovat vain päässeet (hyvästä syystä) otsikoihin brutaalin barbaarimaisuutensa vuoksi. Suurin osa maailman muslimeista tuskin ikinä edes kohtaa ISIS:n värvääjiä tai tapaa heitä, ei välttämättä propagandakaan osu silmiin yhtään sen enempää kuin länsimaiselle, maallistuneelle kristitylle. Tilanne on vähän erilainen kuin NSDAP:n jäsenenä (ja kyseinen puolue ei edes ikinä aivan massiiviseksi kasvanut jäsenmäärältään).

      Kysymysasettelu ”tekevätkö maltillisimmat muslimit” on yllä olevan perusteella harhaanjohtava ja suorastaan epäreilu, eritoten kun huomioidaan islamin omat sisäiset oppikiistat (joita voidaan aivan hyvin verrata kristittyihin kirkkokuntiin). ISIS siellä alueellaan teurastaa aivan iloisesti myös niitä muslimeja, jotka uskovat ”väärin” Jumalaan. Lisäksi ”osa myös hurraa onnistuneille terrori-iskuille hiljaa mielessään” on aika vaarallinen lause – jos samaa soveltaisi tähän Asema-aukion kuolemantapaukseen samalla laajuudella, niin se tarkoittaisi kaiken oikeiston ”salaa hurraavan sille, että anarkisti yms. kuoli”. Se automaattisesti luo hyvin negatiivisen vaikutelman asiasta.

      • 1.1.1

        Heikki sanoo

        Ainoa kaikkia uskontoja ja niiden alalahkoja yhdistävä tekijä on vankka usko saatanan olemassa oloon. Kaikesta muusta ollaan eri mieltä, mutta saatanasta kaikki ovat yhtä mieltä ja siihen on uskottava jopa vahvemmin, kuin jumalaan. Jos ei usko saatanaan, ei tarvitse uskoa myöskään siltä pelastavaan jumalaan. Taivas ei ole mitään ilman vahvaa uskoa helvettiin.

        Kun kristittyjen maailmanpiirissä tapahtuu murhia, raiskauksia, ryöstöjä ja muita rikoksia, niin leimaavatko muslimit niiden tekojen perusteella kaikki kristityt murhaajiksi ja raiskaajiksi? Kristityt ovat käyneet verisiä sotia keskenään. Miksi kristinuskoa ei sitten leimata sotaiseksi ja väkivaltaiseksi uskonnoksi?

        Kristityissä maissa on poltettu noitia roviolla, teilattu, mestattu, hirtetty ja kidutettu maailman sivu. Vaikka Euroopassa se touhu on saatu vähenemään, niin yllättävän monessa kristityssä maassa on käytössä kuolemantuomiot, eikä vankien kiduttaminenkaan ole poistunut käytöstä. Osa suomalaisistakin vaatii rangaistusten koventamista ja vankilaolojen muuttamista maanpäälliseksi helvetiksi.

        Raamattu on niin täynnä väkivaltaa, että nykypäivänä sitä tuskin julkaistaisiin. Siinä mm. neuvotaan tappamaan taistelun jälkeen hävinneen osapuolen kaikki miehet ja pojat, sekä kaikki naiset, jotka ovat yhtyneet mieheen. Neitsyet neuvotaan säästämään ja lisäksi annetaan ohjeet siitä, miten saaliiksi saatujen neitsyitten ja muun omaisuuden jako tulee suorittaa. Sekö on rauhanuskonto?

        • 1.1.1.1

          Jarkko sanoo

          ”Ainoa kaikkia uskontoja ja niiden alalahkoja yhdistävä tekijä on vankka usko saatanan olemassa oloon.”

          Ei nyt ihan näinkään. Buddhalaiset eivät usko sen enempää saatanan kuin minkään jumalan olemassaoloon. Buddhalaisuudessa pahuus ja kärsimys selitetään elämänjanolla ja karmalla. Karma taas on puhtaasti teoreettinen käsite pahojen tekojen kasautumisesta niin, että kukaan ei täysin voi säästyä pahuudelta. Elämänjano taas henkinen, psykologinen henkilökohtainen ihmisen ominaisuus.

          Mitä tulee muihin uskontojen syyttämisiin niin pahuus, väkivaltaisuus ja itsekkyys ovat ihmiseen sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Missään ei ole todistettu, että maailmassa olisi ilman uskontoja vähemmän pahuutta, väkivaltaa tai itsekkyyttä.

          Missään ei ole myöskään todistettu, että jos elintaso romahtaa ateistien maassa köyhän maan tasolle, että ateistinen maa pystyy säilyttämään rauhan edes sillä tasolla millä uskonnollinen köyhä maa pystyy.

    • 1.2

      Pekka Rantamäki sanoo

      Uskon, että osa uusnatseista tosiaankin on jollain tavalla syrjäytyneitä maailmanmenosta. Mutta ovatko he reppanoita? Fight Clubin valitseminen reppanan harrastukseksi kuulostaa nimittäin melko oudolta… Meillä päin ja minun nuoruudessani reppanat keräilivät postimerkkejä ja lukivat sarjakuvia. Joten ihan en heti usko selitykseesi. Kokeilepa siis mieluummin tätä: uusnatsien rivijäsenet ovat koulunsa kesken jättäneitä, poliisi/vartijakoulutuksesta poispotkittuja, väkivaltaisen itsepuolustuskurssin suorittaneita JA uusnatsien päällystön tarkoituksella täsmärekrytoimia.

  2. 2

    Antero Pönni sanoo

    Riippunee maiden politiikasta, miten he hoitavat myöskin näiden vähemistöryhmien asioita, ettei tapahdu radikoilumista, niinkuin mm. Belgiassa tapahtui. Tietojen mukaan se oli suurin yksittäinen syy muslimien huono kohtelu Belgiassa, että kävi niinkuin kävi Brysselissä. Nämä iskun suorittajat olivat jo asuneet lähes kymmenen vuotta Belgiassa. Joten heillä oli jo pohjaa siihen, miten muslimeja kohdeltiin maan sisällä.

  3. 3

    Angie sanoo

    Hyvä blogi. Kiitos Saku. Tää taisi nyt kuitenkin olla se piste, jossa on ”pakko” lopettaa Uuninpankkopojan lukeminen.
    Ei mulla meinaa huumorintaju enää riittää. Natsi ja äärinatsi…
    Typeryyden määrä on tässä maassa todella suunnaton…

    • 3.1

      Susanna Lehti sanoo

      Me muutamme suuntaa ja näemme tulevana lauantaina.

  4. 4

    Heikki sanoo

    Luulenpa, että nuo rydmanit ja tynkkyset ymmärtävät hyvin, mikä ero on uskonnolla ja natsi-ideologialla, mutta tuon kaltaiset kirjoitukset palvelevat heidän kuviteltuja poliittisia etujaan.

    Kuviteltuja siksi, että äärioikeisto on jo leimannut niin persut, kuin kokoomuslaisetkin hyysäreiksi ja maanpettureiksi. Wille Rydmanilta on päässyt unohtumaan sekin, että natsit ovat hyökänneet Kokoomuksen vaaliteltan kimppuun Oulussa.

    Pitää kysyä mihin tarkoitukseen Tynkkynen ja Rydman kuvittelevat tarvitsevansa rasistien ja natsien tukea?
    Historiasta olemme oppineet, että kun oikeisto ja äärioikeisto ovat lyöneet kättä, niin päämääränä on ollut vasemmistolaisten ja ay-liikkeen nujertaminen. Siinä sivussa on tehty ns. lopullinen ratkaisu myös seksuaalisten ja muidenkin vähemmistöjen kohdalla.

    Oikeistolta näyttää unohtuneen se, ettei edellä oleva riitä äärioikeistolle, se tekee myös maltillisesta oikeistosta selvää. Missä äärioikeisto on päässyt valtaan, siellä on kielletty kaikki muu poliittinen toiminta ja vähäinenkin toisinajattelu johtaa kidutussellien kautta joukkohautoihin. Liberaalit eivät mahdu äärioikeiston hallitsemiin maihin, olivatpa he oikeisto-, tai vasemmistoliberaaleja.

  5. 5

    Harri Vauhkala sanoo

    Kansallissosialismin aatteeseen kuuluu rotu-opin lisäksi myös mm. antikommunismi ja jopa ammattiyhditysten toiminnan kieltäminen tai ainakin ottaminen valtion valvontaan. Hitlerin natsit eivät suhtautuneet kovin myötämielisesti edes katoliseen kirkkoon. Protestantit saivat jonkinasteisen hyväksynnän, mikäli myötäilivät natseja. Liberaalit aatteet ovat tietysti kiellettyjä kansallissosialismissa. Kansallissosialismi kunnioittaa vain konservatiivisia arvoja.

    Siksi tuntuvat Soinin jatkuvat puheet fillarikommunisteista ja vihervasemmistosta ym antikonservatiivisista ryhmistä aliarvioivaan sävyyn hyvin tutuilta puheilta jo 30-luvun Saksasta. Eikä sellaista puhetta voi ymmärtää väärin. Se on iskulausepolitiikkaa, joka ruokkii SVL:n, Soldiers of Odinin ja samantapaisten yhteenliittymien voimantuntoa. Varsinkin, kun hallituspuolueen puheenjohtaja ne esittää. Tuollainen iskulausepolitiikka ei lainkaan perustu toisten mielipiteiden kunnioitukseen eikä edusta millään lailla avarakatseisuutta, jotka ovat sivistyksen mittareita.

  6. 6

    Markku Hänninen sanoo

    Hyväksyisikö kukaan noita argumentteja vaikka natsin tilalle vaihtaisikin äärioikeiston.

  7. 7

    Mari Mattila sanoo

    Hannu Sipilä tuossa yllä viittaa seurailijoiden rooliin. KiVa -koulu on yrittänyt juuri tämän kautta tuoda oivallusta koulukiusaamisen dynamiikkaan. Vaikuttaa ihan oikealta havainnolta, kukapa ei muistaisi sitä kiusaajaa kannustavaa rinkiä ”sä olit hyvä”. Ilmiö ei tietenkään rajoitu koulukiusaamiseen, vaan uskon, että sen taustalla ovat eläingeenimme. Ja testosteroni. Näkyykö meissä Väinämöisen geenit: yritetään haukkumalla ja nimittelemällä saada ”laulukumppani” häpeämään niin paljon, että hän vaipuu suohon? Häpäisemiseen juuri tarvitaa niitä kannustajia, niitä, jotka vahvistavat kulloisenkin väinämöisen uskoa, että hän on paras, ja uhri onkin oikeasti surkea tyyppi, joka ansaitsi, mitä sai.

  8. 8

    Aleksi Juslin sanoo

    Rydmanin ala-arvoisessa päivityksessä ei ole kyllä mitään logiikkaa. Jos hänen tarkoituksensa ei todella ole flirttailla rasismilla ja rinnastaa turvapaikanhakijoita ja natsijärjestöä – vaan kritisoida uutisointia esimerkiksi ääri-islamististen ryhmien toiminnasta – niin nämä hassunhauskat natsiaiheiset verrokkiotsikot ovat aivan pielessä. Eikä hän vieläkään tunnu ymmärtävän sitä itse, vaikka se on useasti tuotu esiin kommenteissa.

    En ainakaan itse ole koskaan nähnyt minkään toimituksen julkaisevan otsikkoa: ”Kaikkia ISISin jäseniä ei pidä leimata yhden iskun vuoksi”.

    Olen sen sijaan nähnyt otsikoita, joissa muistutetaan, ettei kaikkia turvapaikanhakijoita leimattaisi yhden henkilön tekojen takia. Säälittävää sinänsä, että se on tarpeen.

    Tässä valossa Rydmanin väkertämät otsikot pitäisi kuitenkin olla tyyppiä: ”Kaikkia valkoihoisia ei saa leimata yhden natsin harjoittaman väkivallan vuoksi” Tämä otsikko on tietysti totta, mutta täysin tarpeeton. Valkoihoisen kun ei koskaan tarvitse pelätä, että hänet tuomittaisiin mistään muusta kuin omasta toiminnasta – jos siitäkään.

    Ehkä Rydman itse ymmärtää hyvin päivityksen ristiriidan, mutta uskoo äänestäjillään olevan riittävästi loogisen ajattelukyvyn puutetta tykätäkseen tästä ulostulosta. Siltä se kieltämättä myös vähän vaikuttaa.

  9. 9

    sanoo

    Keskitysleirienkin vartijat ja tappajat olivat kyllä pääsääntöisesti ihan tavallisia kunnon kansalaisia. Järjestelmä ja ympäristö käski, kannusti ja mahdollisti hirmutyöt; sillä tavalla niitä ”ääripahoja” nimenomaan syntyy. Tätäkään tapausta tuskin olisi tapahtunut, jos ympäristö ei olisi kannustanut ja hyväksynyt väkivaltaa ”punikkeja” kohtaan.

    Onkin mielestäni ihan perusteltua, että yhteiskunta puuttuu ajoissa sellaisten järjestöjen toimintaan, mitkä ajavat toisten ihmisoikeuksien loukkaamista.

    Muuten olen samaa mieltä mutta mielestäni ympäristöpolitiikan painopiste tulisi olla vähäpäästöisen sähkön käytön suosimisessa polttamisen sijaan. Näin siis jos lähdetään puhumaan omenoista ja kukkaruukuista samassa kommentissa.

  10. 10

    maria kynsijärvi sanoo

    Persut ainoana puolueena eduskunnassa ei yhtynyt alkuviikon (vai oliko jo viime viikolla, uutisissa kerrottiin asia) kannanottoon, jossa koko eduskunta – mutta eivät persut – tuomitsivat poliittisen väkivallan. Persut asemoivat itsensä leiriin, joka ei tuominnut asema-aukion tapahtumia. Ihan selvää pässinlihaa. Ja nyt Soini ihmettelee, että JOS puolueessa on yhteyksiä ääriliikkeisiin. Tällaista farssia – olkoonkin vaarallista – ei melkein voi todeksi uskoa, mutta pakkohan tuo on. Valehtelemisen kulttuuri totisesti jyllää, ja Soini on sen suurimpia lipunkantajia!

  11. 11

    Santeri sanoo

    Jotenkin tuntuu siltä, että suunnaton määrä patoutunutta tyhmyyttä on päästetty vapaaksi viime päivien aikana.

    Yritetään päteä mukamas nokkelilla rinnastuksilla, mutta lopputulos on, että kirjoittaja onkin kijoituksen kohteen sijaan narrin asemassa.

    Ulkoministeri laittaa ryöstömurhan ja poliittisen väkivallan samalle linjalle. Näitä rikoksia ei voi verrata toisiinsa eikä myöskään asettaa arvojärjestykseen. Ryöstömurhan ei pitäisi oikeastaan kiinnostaa politiikkoja pätkääkään -eihän politikot muutenkaan yleensä kommentoi yksittäisiä rikoksia. Poliittinen väkivalta sen sijaan liittyy ja kuuluu poliittisen kommentoinnin piirin ja siihen on korkea-arvoisten ministerien otettava kantaa.

    Sipilälle annan kyllä suuren kunnianosoituksen. Itse en ole onnistunut olemaan yhtä pitkään uutispimennossa kuin hän ja hän on sentään Suomen pääministeri. Jos Sipilä johtaisi yritystä, hän olisi vastaavassa tilanteessa todennäköisesti saanut potkut, mutta kai entinen johtaja nyt nauttii suojatyöpaikastaan ja ottaa siitä kaiken irti. Lakoonisesti voisi todeta, että Sipilä todistaa miksi julkinen sektori pitää yksityistää: jos se kerran tekee dynaamisesta yritysjohtajasta täysin flegmaattisen ja välinpitämättömän vähän päälle vuodessa, niin mikä on sitten tilanne alempana hiearkiassa.

    Taidan muuten jättä joidenkin tahojen harrastaman uhrin syyllistämisen sikseen….

  12. 12

    Pauli Orava sanoo

    Hei Saku,

    ja kiitos jälleen kirjoituksestasi. Voisitko tarkentaa, mitä tarkoitat seuraavalla lainauksella:
    ”Schubak esittelee uhrin elämää samalla tavalla kuin natsien vastustajat ovat aina esitelleet Horst Wesselin elämää pikkurikollisena ja sutenöörinä.”

    Onko kyse siitä, että mielestäsi Schubak yrittää kääntää huomion itse rikoksesta uhrin taustoihin?

      • 12.1.1

        Eero Haapalehto sanoo

        Saul ei ole kirjoituksessaan mitenkään esitellyt SVL:n mielenosoituksessa kuolleen uhrin elämää. Hän on kirjoittanut vain Horst Wesselistä. Kaikki muu on tullut omasta mielikuvituksestasi.

        Jos ollaan huolissaan poliittisesta väkivallasta, niin siinä yhteydessä molempien osapuolten taustoilla ja teoilla on merkitystä.

        • 12.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Schubak kirjoitti: ”Nuori mies oli objektiivisten lähteiden mukaan kaukana mallikansalaisesta, hän oli tunnettu rähinöitsijä ja pyöri aktiivisesti useimpien kyseenalaisina pitämissä poliittisissa liikkeissä.”

          • 12.1.1.1.1

            Frans Aro sanoo

            Niin kirjoitti. Mutta kappaleessa kuusi hän kirjoittaa ”Puhun tässä tietenkin kuolemansa jälkeen tunnetuksi tulleesta natsi-”sankarista” Horst Wesselistä” viitaten koko edeltävään tekstiin. Täytyy tunnustaa, minäkin ensi lukemalla luulin hänen viittaavan Suomen tapahtumiin. Hänen tavastaan rinnastaa nämä kaksi tapahtumaa voidaan tietenkin olla monta mieltä.

  13. 13

    Pajusillan Maria sanoo

    Vielä tiivistettynä viimeaikojen rasismista ja poliittisesta liikehdinnästä: Lama on oikeistopolitiikan seurausta. Maahanmuuttajat eivät tätä ole aiheuttaneet. He ovat vain maailmanpolitiikan pelinappuloita ja oikeiston tänne hankkimaa halpatyövoimaa, uhreja, kuten Suomen köyhätkin. Vain tyhmä, jonka päättelyketju ontuu, syyttelee pakolaisia ja ryhtyy rasistiksi. Tarpeettomien ”säästöleikkausten” tekijät ja maan kehitysmaaksi köyhdyttävät rikolliset istuvat Arkadianmäellä: Persut, Keskusta ja Kokoomus. Näitä ei kannattaisi enää seuraavissa vaaleissa äänestää, jos haluaa laman loppuvan. Jos syrjäytyneet tajuaisivat oman parhaansa ja kävisivät äänestämässä Vasemmistoa, nousisi Suomi lamasta. Suomi nousee suosta vain Vasemmiston ja taloustieteilijöiden suosittelemalla elvytyspolitiikalla, ei kansalaisten ostovoimaa ja taloutta entisestään köyhdyttävillä leikkauksilla. Mutta koska ”white trashilla” ei näköjään ole kykyä muuhun kuin tilanteeseen viattomien maahanmuuttajien haukkumiseen, itsesääliin ja ryypiskelyyn, näyttää Suomen tulevaisuus synkältä. Kansallinen Vastarintaliike ja Souldiers of Odin ovat saaneet uskolliset kannattajansa. Rikkaat kyllä pitävät puolensa ja äänestävät kokoomusta, kuten ennenkin. Köyhien pitäisi herätä ruususen unestaan ja ruveta vasemmistolaisiksi, jotka ajavat heidän asiaa oikeasti! Ei äärioikeiston kanssa flirttailu heidän tilannettaan ainakaan paranna. Kansallissosialistit (joita myös Persut edustavat) eivät köyhiä tai heikkoja auta, koska natsi-ideologian mukaan pitäisi kaikki heikot ja erilaiset viedä keskitysleireille, (kuten Saksassa aikanaan) ”tuottamattomina” yksilöinä! Kuka henkisesti normaali ihminen voi kannattaa natsifilosofiaa? Viha on sairaus, joka vie selkeän ajattelukyvyn ja aiheuttaa väkivaltaisia ylilyöntejä. Pelkään, että Kansallisen vastarintaman isku eri mieltä ollutta kansalaista kohtaan oli vain alkusoittoa. Suomea uhkaamaan ei tarvita ISIS:tä, siihen riittävät omat rasistimme.

    • 13.1

      Pekka Potka sanoo

      Tiivistykselläsi onnistuit ampumaan täysin ohi maalista. Ei kannata olla noin yksisimäinen. Se, että Suomi laahaa jäljessä talouskasvussa on paljon monisyisempi juttu. Yksi tärkeimpiä tekijöitä on Suomen viennin rakenne. Tuotamme investointihyödykkeitä, jotka juuri nyt menevät huonosti kaupaksi maailmalla. Me emme tuota riittävästi kulutushyödykkeitä vientiin ja lisäksi olemme itse tuhonneet ison osan ko. teollisuudesta valitsemalla itse sen halpatuontitavaran kotimaisen tuotteen sijaan. Suomi elvyttää koko ajan velkaantumalla miljardikaupalla vuosittain. Tämä kirjoittamani ei ollut nykyisen hallituksen puolustus vaan kirjoitus yksisilmäisiä populismia vastaan.

      Myös väite, että persut ovat kansallissosialisteja on pelkästään typerä. Eivät he kaikki ole sitä sen kummemmin kuin eivät kaikki vasemmistolaisetkaan ole anarkisteja. Hiukan jäitä hattuun ja malttia leimakirveiden käytössä. Kiitos!

    • 13.2

      Marko sanoo

      Loistava esimerkki musta-valko ajattelun vaaroista. Hyvä vasemmisto vs paha natsi-oikeisto persuineen. Kun ”toisella puolella” on hyvä oikeisto vs. anarkisti-vasemmisto ajattelu, on kahtiajako valmis eikä kellään halua kompromissiin.

  14. 14

    Marko sanoo

    Oikeastaan ainoa, mistä voisi Tynkkysen kanssa olla samaa mieltä on lause: ”Radikalisoitumiesen taustalla on syrjäytyneisyyttä, köyhyyttä, työttömyyttä, ja tunne yhteiskuntaan kuulumattomuudesta.” Kaikki näistä toimivat varmasti edistävinä asioina, kun ihminen liittyy johonkin ääriliikkeeseen, on kyseessä sitten ISIS, natsit tms. Eivät ”alkuperäiset” natsitkaan valtaan päässeet siksi, että Saksassa oli kaikilla asiat hyvin.

    Taistelu ääriliikkeitä vastaan on jossain määrin oireiden hoitoa, kun pitäisi hoitaa sairautta.

  15. 15

    Jari Kähkönen sanoo

    Keskeisintä lienee se peittelemätön ihmisviha, joka ilmenee uhrinsyyttelynä ja täydellisen makaaberien rinnastusten tekemisellä, tällä kertaa myös uuskonservatiivioikeiston nuorten vihaisten miesten kirjoituksista. Kuinka he eivät oikeasti ole natsia kummempia sisimmältään, mutta menetelmiltään ja käytökseltään ovat…No, ainakin siihen asti kunnes ajankohtaisen poliittisen tilanteen vuoksi villiintyvät.

    Ei tämä yllätys ole, vanhakonservatiivinen pikkutakkioikeisto oli täysin mitätön ilmiö, kun viimeistään 1970-luvulle tultaessa kypäräpappilinja alkoi olla ohimennyttä elämää. Sinänsä sääli etteivät he ole enää keskuudessamme, koska he olisivat voineet kertoa mitä oli tehdä se edellinen pesäero kotinatseihin 1930-luvulla. Heidät ajoi sivuraiteelle Remonttimies-falangi, jotka olivat niin vasemmistoa kuin nyt kansallisessa konservatiivikoalitiopuolueessa vain olla saattoi. No, vasemmistoaallossa ja ylipolitisoitumisessa mentiin, joten tietenkin näiden tekijöiden piti vaikuttaa tähänkin linjaukseen. Nuorisojärjestöstä kaikki paha tai hyvä on aina alkanut, viralliset linjantarkistukset ovat aina seuranneet perässä ajan kypsyessä. Kokkarit ovat olleet aivan pihalla sitten Ilkka Suomisen lässynlässyn-linjan, jolla ne pääsivät takaisin hallituskelpoisuuteen ja siivo julkinen esiintyminen pimitti pahan sielustaan.

    No, pierudemagogisen populistioikeistin äänekkäimmin rääkyvä julkkistyrkky keulakuva taas kertoi erittäin epähauskan ja kunnioittamattoman vitsin, joka on mahdollisesti ollut hauska viimeksi noin 14-vuotiaana, olettaen että verrokki on normaaliväestöön luettava, terve, ammatissa toimiva ja sosiaalisen vuorovaikutuksen piirissä oleva täysikasvuinen aikuinen. Suolikaasun lisäksi julkisen tilan ilmassa tuoksui varmasti painostavan ihmisvihan lisäksi täysin häikäilemätön itsetehostus. Surullista on, että moinen alhaisimman yhteisen nimittäjän niin sanottu huumori läpäisi liian monen lukijansa ajattelukyvyn ja nauroivat. Se siinä nyt vain on, että tuollaisten kirjoittajien on surukseen usein vaikea tietää, nauravaako lukijakunta ensisijassa jutuillesi vai sinulle.

    Nollaluokan poliittiset mitättömyydet pitämässä showta, jota ei olisi entisaikaan kuullut koskaan kukaan muu kuin lähimmät kuulo- ja näköetäisyydelle sattuvat ihmiset? Näin on houkutteleva ajatella, mutta valitettavasti yleisen polittisen tilanteen vaikeuden ja etenkin Jeesus Sipilän täydellisen profiilittomuuden sekä johtamiskyvyttömyyden tähden tämä ei ehkä sittenkään ole ihan näin helppoa. Ei, jos kaikkien yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon kunnioitus on näin heikkoa tai sen loukkaamisesta saa muutakin kuin nopean kilpailusta ulossulkemisen muutaman miinuspisteen jälkeen. Liian monella on nyt liian paha olla, jotta heillä olisi kyky käsitellä tämä tilanne ja päätyä oikeaan tai edes sellaiseen lopputulokseen, joka ei ole heitä itseään vahingoittava. Hyvä, että Sakari ainakin yrittää kirjoittamalla auttaa heitä tuomalla lisää kylmäpäistä järkeilyä areenalle.

    • 15.1

      Jarkko sanoo

      Jari osittainhan näitä ääriliikkeitä ruokii taloudellinen tilanne, mutta myös se miten virallinen suomi aina on tietyissä asioissa rikkonut perustuslakia. Talouden murros, jonka ongelmat koskevat aina samoja ihmisjoukkoja ja osa taas jopa hyötyy taloudellisesti siitä, että osalla menee entistäkin huonommin. Kaikki asiallinen keskustelu köyhyydestä ja laman uhreista on loistanut poissaolollaan. Jos jonnekin jää pitkäksi aikaa henkinen, moraalinen ja tiedollinen tai taloudellinen turvattomuus tyhjiö, niin nopeasti sen sitten täyttää joku natsiaate tai muu vastaava.

      Kysehän ei edes ole siitä, että Suomella ei olisi ollut varaa puuttua köyhyyteen ja työttömyyteen jo ennenkuin kaikki ongelmat iskevät silmille samaan aikaan. Tarkoitan tällä väestön ikääntymistä, pakoilaiskriisia ja talouskriisiä. Ongelmien ratkaiseminen ei voi pelkästään myöskään lähteä yritysten tarpeista, koska se sellainen synnyttää niitä tyhjiöitä, jonne sitten erilaiset vastenmieliset ilmiöt pääsevät tekemään pesää.

  16. 16

    sanoo

    Nostan esille yhden lauseenpätkän, joka ansaitsee ehkä hieman pohdintaa.

    ”toinen on ideologia ja toinen uskonto”

    Kiintoisaa. Mikä on oikeastaan uskonnon ja ideologian ero? Mielestäni näissä on paljon enemmän samaa kun erilaista. Miksi yhden historiallisen paskiaisen palvominen saa uskonnon myötä erityissuojaa, toisen ei? Mielestäni tämä on hyvä pohdiskeltava asia informaatioajalle, koska ismit sekottuvat toisiinsa tehokkaasti. Ne eivät ole ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia, ihminen voi elää ilman niitä, ihminen voi vaihtaa niitä ja niiden kaikkien pitäisi olla maallisen lain alapuolella.

    Mielestäni olemme tarpeeksi kypsiä katsomaan asioita yhteiskunnan ja siviilioikeuden näkökulmasta. Saimme jo hyvää harjoitusta esim. Ylen Horisontti-ohjelmassa käydyissä keskusteluissa, joissa oli eri kristinuskon sivuhaaroja ja mietteitä puitu.

    Sama toisin päin: kauneinkaan aate ja parhaatkaan tarkoitusperät eivät ole minkään arvoisia, jos lopputuloksia hoidetaan ensiavussa. Pelkään todella pahoin, että löydämme tämän ongelman taas lauantaina, kun nettiuhon määrä tuntuu tuplaantuvan vartin välein. Pelkään sitä määrää väkivaltaa mitä olemme valmiita käyttämään väkivaltaa vastaan. Kukaan vähänkään vintillä aktiviteettia ylläpitävä ei kaipaa SVL:ää ja jokainen haluaa niistä natsipaskoista eroon niin äkkiä kun mahdollista, mutta jos paras ratkaisu siihen on summittainen väkivalta, olemmeko yhtään heitä parempia? Rohkenen yleistää, että meillä suomalaisilla on ongelma nimeltä koston kierre.

    Tällä hetkellä mikään ei ole sen helpompaa ja hyväksytympää kuin uusnatsien vihaaminen. Vaan mitä jos löytäisimme jonkun vihaa kestävämmän ratkaisun? Ja vielä: jos ja kun vihasta päästään eroon, onko meillä valmiiksi jotain parempaa täyttämään tyhjiötä? Lähdettiinhän sitä Irakin sotaankin tuhoamaan paha diktaattori, miettimättä hetkeäkään millä vallan tyhjiö täytetään. Tämän hetken Suomessa on vaarallisen paljon samaa asetelmaa. Yhteiskuntamme tarvitsee paljon pikaliimaa kestävämmän ratkaisun.

    • 16.1

      mika satta sanoo

      naulankantaan, toinen on poliittinen ideologia, ja toinen on uskonnollis-poliittinen ideologia, joka juurikin on se syy, joka erottaa islamin muista uskonnoista.

      • 16.1.1

        sanoo

        Vastaavaa ideologiaa löytyy myös ainakin hinduilta, sekä kotomaassa pienessä mittakaavassa joistain kristillisistä lahkoista. Toki islam lienee isoissa keskusteluissa kovin näkyvä esimerkki, mutta emme saa käsitellä islamia eri tavoin kun muitakaan uskontoja. Ja mielestäni uskontoja pitää käsitellä ideologioina – tai organisaatioina lähinnä kirjakerhoon (vai puolueeseen?) verrattavina. Niihin liitytään, niistä erotaan, niissä ollaan jotain mieltä ja niiden jäsenyys ei ole synnynnäinen ominaisuus. Ne ovat laitoksia. Laitoksia voi kritisoida.

        Tietenkään mitään henkilökohtaista vihaa ei saa henkilöön kohdistaa sen paremmin uskontoon kuulumisen kun hiusvärinkään perusteella – tai millään muullakaan perusteella.

        • 16.1.1.1

          Jarkko sanoo

          ”Niihin liitytään, niistä erotaan, niissä ollaan jotain mieltä ja niiden jäsenyys ei ole synnynnäinen ominaisuus.”

          Jos tarkkoja ollaan niin Islamissa on lahkoja ja suuntauksia, johon synnytään kuten druusit. Sama suuntaus ei myöskään käännytä ketään druusilaiseksi eikä käännynnäisiä hyväksytä, joten kovin tehokkaasti he eivät leviä.

          Tosin äärioikeisto propaganda ei kylläkään erottele Islamin eri suuntauksia toisistaan eikä edes kerro mistä osasta Islamia kulloinkin on kyse. Vaikka esiintyykin Islamin suurena asiantuntijana ja tehtailee verkkoon islamista sivuja jotka keskittyvät lähinnä väkivaltaan, raiskauksisiin ja seksuaalisiin juttuihin. Riippumatta siitä, että missään ei ole edes todistettu sitä, että ovatko ne jutut ihmisen synnynnäisiä ominaisuuksia vai Islamin aiheuttamia.

          Jokainenhan voi maalata vaikka seinän täyteen pirun kuvia ja pelotella muutkin uskomaan kuset sukassa, että kohta vihtahousu tulee ja hakee. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Todellisuus on sitten aina erikseen.

        • 16.1.1.2

          Jari Kähkönen sanoo

          Herrat Eturautti ja Satta tekevät hyvin, kun pidättäytyvät yrityksestä leipoa empaattisempi, rationaalisempi ja selkeämmin yleiseen politiikkaan sekä omaan käsitykseensä yleisestä edusta paremmin nivoutuva islamofobia. Samalle pahuudelle se tuoksahtaa vähintään yhtä pitkään matkaan kuin klassinen muukalaiskammo-ihmisviha-ennakkoluulot -sekasotkukin eikä siksi oikeasti fuulaa ainakaan minua ja toivottavasti ei kovinkaan montaa muutakaan. Liekö muuten edes tämän uusimman panpohjoismaisen natsismin rotuopissa sitä määrää islamofobiaa, että i-pirun inhimillistämis-salonkikelpoistamisella on mitään merkittävää voitettavaa?

          Ei minusta. Jos tahtoo oman ekstremisminsä ylivertautta puolustaa, ei ole nytkään kiss-säännön voittanutta. Eli parhaiten tarkoitustaan palvelee, kun katsoo Vastarintaliikkeen mahdolliseen aatteeseensa nähden täydellisen epärelevantiksi. Kyllä, koska onhan ne rinnan asetettaessa sentään yritetty verrata jaloa aatetta mikä silkan eduskuntavaalin kohdalleosumattomuuden muodon saaneen vääryyden tähden on jäänyt vaille parlamentaarista edustusta, ja ulkoparlamentaarista väkivaltapolitiikkaa harjoittavaa laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamista hautovaa kaikkein tunkkaisimman freudenthalilaisen rotuopin pimeintä jälkeläistä toisiinsa.

    • 16.2

      Jarkko sanoo

      ”Pelkään sitä määrää väkivaltaa mitä olemme valmiita käyttämään väkivaltaa vastaan. ”

      Kohtuullinen määrä tekoon nähden väkivaltaa tutkimusten mukaan ehkäisee väkivallan määrää yhteiskunnassa. Muutenhan poliisinkin voisi väkivaltakoneistona lakkauttaa kokonaan. Väkivallan tekojanhan poliisikin loppujenlopuksi tekee eräänlaisena väkivaltamonopolina. Jos poliisia ei olisi niin sitten sen roolin ottaisi itselleen joku rikollisjärjestö tai äärioikeisto.

      Sivistysyhteiskunnassa laki sitten säätelee sitä mikä se kohtuullinen määrä väkivaltaa kulloinkin on. Väkivaltaa se kuitenkin on, että rikolliset laitetaan vastoin omaa tahtoaan vankilaan eikä sieltä pääse pois vaikka haluaisi.

      • 16.2.1

        sanoo

        Myönnetään että kaltaiseni pöhelöpasifisti on huono tätä ilmaisemaan – toki puolustuksen pitää kohtuudella olla sallittua. JV-koulutuksen käyneenä tiedostan asian haastavuuden ainakin pieneltä osin. Vaan kritisoin tässä siis sitä mielipidealaa, joka on pitkälti George W Bushin kirjasta, eli hyökätään nyt varmuuden vuoksi sinne sun tänne jossa on pahiksia. ”Either you’re with us or against us”. Tuollaista ilmapiiriä kylvetään pieninä siemeninä turhan laajalti.

        Väkivalta on terminä kieltämättä haastava, eikä siihen yleensä ymmärretä lapioida yhteiskunnan laillisesti suorittamia voimatoimia. Niin, ja tuleehan niissäkin ylilyöntejä, kuten kaikessa ihmisen tekemässä.

  17. 17

    Tomi Laurikainen sanoo

    On tämä maailma vaan niin outo paikka. Ei enää tiedä itkisikö vai nauraisi. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa? Kun lukee näitten Tynkkysten ja Soinien kirjoituksia niin syntyy syvä ihmetys että asummeko samassa maassa vai edes samalla planeetalla. Yritän löytää ihmisestä aina jotain positiivista ja uskon että kaikissa on jotain hyvää. Niin varmasti heissäkin vaikka kaiken putsaamisen ja harjaamisen takaa sitä alkaa olla yllättävän vaikea nähdä. Rakkaus on tärkeää. Näiltä kavereilta sitä löytyy mutta vain valitettavasti suurin rakkaus ilmenee itserakkautena. Noh, toivotaan että huomenna olisi taas parempi päivä. Enää ei meinaa jaksaa edes vittuilla kun ei ne edes meinaa ymmärtää sitä.

  18. 18

    Tero Vanhanen sanoo

    Sakulla näköjään sarkasmitutka ollut huollossa tuota kannanottoa viilatessa.

    Rydman ainakin selvästi vetää kieli poskella tuossa kirjoituksessaan.

    Tuollaiseen huumoripläjäykseen tosissaan tarttuminen osoittaa liiallista tosikkoutta, mikä on huono piirre sekin ihmisessä. Siitä voi toki keskustella, oliko huumori hyvää vaiko huonoa. Meitä on ihmisiä erilaisia.