Törmäyskurssilla

Hallituspuolueiden puheenjohtajat miettivät tänään pääministerin johdolla hallituksen mahdollisuuksia jatkaa. Pohdintaa vaikeuttaa varmasti presidentti Sauli Niinistön poikkeuksellisen voimakas kannanotto perussuomalaisten kahden puheenjohtajan tuomioista, joiden suhteen he eivät ole osoittaneet aktiivista katumista. Nyt en kuitenkaan aio vatuloida Jussi Halla-ahosta ja perussuomalaisista, vaan kerron hallitusta uhkaavasta paljon suuremmasta vaarasta. Jostain syystä siitä on lähes mahdotonta löytää tietoa.

Maakunta- ja sote-uudistus ovat suoralla törmäyskurssilla perustuslain kanssa. Jo kolme viikkoa sitten perustuslakivaliokunta antoi hallitukselle laiskanläksyksi perustuslaillisen kokonaisarvion tekemisen lakiluonnoksista. Se kun oli kiireessä päässyt unohtumaan kokonaan. Eilen tihkui sellaista tietoa, että vaikeudet ovat paljon suurempia kuin on annettu ymmärtää. Erityisen ongelmallinen perustuslain kannalta on yhtiöittämispakko.

Koska valiokunta ei ole kertonut tarkemmin ongelman yksityiskohdista, niin pitää arvailla. Lakipakettiin sisältyy julkisen sektorin velvollisuus yhtiöittää oma sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotanto ja kilpailla avoimilla markkinoilla. Tämä ujutettiin lakiin valehtelemalla EU:n sitä vaativan.

Yhtiöitettävä on vain silloin, jos julkinen sektori lähtee kilpailemaan vapailla markkinoilla yksityissektorin kanssa. Valinnanvapauden totetuttaminenkaan ei velvoita yhtiöittämään. Sosiaalitoimi ja terveydenhoito oltaisiin ihan hyvin voitu pitää pääosin julkisen sektorin hoidettavana ja siihen oltaisiin voitu ottaa valinnanvapaus mukaan täydentämään palveluja yksityssektorin tuottamilla palveluilla. Asiakkaalla olisi ollut täysi valinnanvapaus ja raha olisi seurannut potilasta.

Lakiluonnoksissa päätettiin lähteä avoimeen kilpailuun markkinoille, ja se vaatii yhtiöittämistä. Koko julkisen sektorin toimiva palvelutuotanto on pilkottava osiin ja yhtiöitettävä. Kyse on tietoisesta valinnasta, joka tulee kostautumaan kalliimpana hintana ja varsinkin syrjäseuduilla huonompana palveluna. Yksityiset terveysjätit eivät ole erityisen kiinnostuneita harvaan asuttujen alueiden huonoista markkinoista.

Jos yhtiöittäminen ennätetään toteuttaa ja kilpailu avoimilla markkinoilla aloittaa, niin muutos on peruuttamaton. Siinä vaiheessa EU:n kilpailulainsäädäntö estää palvelutuotannon palauttamisen takaisin julkisen sektorin hoidettavaksi.

Suuret yksityiset palveluntuottajat ovat valmistautuneet tähän jo vuosia. Ne ovat värvänneet asioita valmistelleita poliitikkoja palvelukseensa ja keskittäneet toimintaansa ostamalla pienempiä toimijoita pois markkinoilta. Samaan aikaan julkinen sektori on joutunut uudistamaan organisaatiotaan vuosia velloneessa sekavassa tilanteessa. Viime syksynä hallituspuolueiden tekemän kompromissin mukaan keskusta sai maakuntahallinnon ja kokoomus täydellisen valinnanvapauden ja kilpailun markkinoilla.

Yhtiöittäminen vie julkisenkin sektorin toiminnan osakeyhtiölainsäädännön taakse piiloon, jos nykyisiä lakeja ei tältä osin muuteta.

Siinäpä sitä on perustuslaillista ongelmaa kerrakseen. Jos hallitus ei kaadu Jussi Halla-ahoon ja hänen nuivalistoonsa, niin sitten se jysäyttää sote-lainsäädännöllään täysillä päin perustuslain kiviseinää. Se on tietysti sitten perustuslakifundamentalistien syytä. Mikäänhän ei koskaan ole päättäjien oma vika.

Kommentit (28)
  1. Erkki Posti
    12.6.2017, 09:29

    Ehkä natsisuomalaiset, Kepu ja Kok pääsevät yhteisymmärrykseen ja katsovat, että tässä on hieno tilaisuus nostaa työllisyysastetta poistamalla sairausvakuutus työttömiltä. Perustuslaki on vain muutaman tyypin mielipide.

    1. Mika Luostarinen
      12.6.2017, 11:51

      Erkki, osakeyhtiöistähän lopetetaan kannattamattomia osia. Ne, jotka puhuvat Oy Suomi AB:stä, haluavat varmaan poistaa kannattamattomat kansalaiset kirjanpidosta. Lopettamisesta tai lakkauttamisesta ei sentään vielä puhuta. Markkinat saattavat kuitenkin tulevaisuudessa lyhentää käytännössä köyhimpien potilaiden eloa. Jos kilpaillaan hinnoilla, voitot on haettava kustannuksia vähentämällä. Sote-uudistuksessahan ei ole tarkoitus lisätä soteen käytettävää rahaa.

  2. Rosa Warski
    12.6.2017, 09:38

    Vai terveydenhuollon yhtiöittämispakko. Tässä vaiheessa viimeistään jokainen tajuaa, että tie on yhtiöittäminen –> yksityistäminen.

    Joku luulisi, että jenkkilässä Nixonin esiin pöräyttämää, älyttömän kallista ja epäinhimillisiä tuloksia tuottavaa terveydenhuoltojärjestelmää ei Suomeen haluttaisi. Väärässä olisi. Keskusta ja Kokoomus lanseeraavat tämän, samalla kun Sipilä ja Orpo jeesustelevat Halla-Ahosta ja ihmisoikeudesta. Kuvottavaa menoa.

Kommentointi suljettu.