Koolla on väliä

Työttömän työnhakijan edellytetään nykyisin toimivan pääsääntöisesti verkossa. Se on kuitenkin täynnä ansoja, jotka voivat keskeyttää työnhaun tai jopa jumittaa sen kokonaan.

Vajaa kuukausi sitten kerroin näistä urapolulle asetetuista ansoista. Pelkkä ilmoittautuminen ei riitä, vaan lisäksi pitää osata etsiä sähköisen lomakkeen alapalkista lisää täytettäviä kohtia. Työttömän itsensä on arvioitava siellä oma palvelutarpeensa ja laadittava työllistymissuunnitelma. Jo tässä vaiheessa pelistä karsiutuu heikoin aines ja työttömyystilastot kaunistuvat. Huolimatonta rangaistaan työnhaun keskeytymisellä, ja sen joutuu aloittamaan alusta. Menetetyiltä päiviltä ei saa työttömyyskorvausta. Säästöä se on pienikin valtion rahojen säästö.

Nettiin on ladattava myös ansioluettelo. Yleensä sitä ei kukaan koskaan sieltä lue, mutta ei sillä ole väliä. Pääasia on, että työtön aktivoituu tälläkin tavalla hieromaan älynystyröitään. Tämä selvisi Päivi H. Tynin päivityksestä Facebookissa:

Jos elämä käy tylsäksi, voi siihen saada jännitystä yrittämällä lähettää uuden CV-tiedoston Mol:n palveluun. Mielestäni olen aika osaava tietotekniikka-asioissa, mutta nyt meni hetki ennen kuin hoksasin, miksi uusi CV ei latautunut palveluun.

Mol:n ulkopuolisessa todellisuudessa tiedostopäätteen kirjasinkoolla ei ole väliä. Sitä eivät myöskään kaikki osaa muuttaa. Ainakin Wordissa kun muuttaa tekstitiedoston pdf-tiedostoksi, tulee tiedostopäätteeksi .pdf – mutta Mol vaatii, että se on .PDF.

Jopa kirjasinkoolla on siis väliä. Laitetaan vielä kuva.

22281545_1819740168037025_2576080923197580735_n

Kuva: Päivi H.Tyni

Vaikuttaa mitättömältä yksityiskohdalta, mutta saattaa tyssätä vähemmän tietotekniikan kanssa askartelevan työnhaun, jolloin seurauksena on taas sanktioita.

Tämä ei voi olla tahallista kiusantekoa, mutta hitonmoista tunarointia se on. Työvoimahallinto näyttää ulkoistaneen palvelusivujensa koodaamisen johonkin menneessä DOS-ajassa elävään paikkaan. Serverit ovat tarkkoja isoista ja pienistä kirjaimista, mutta ei sitä tarvitse käyttäjän murheeksi jättää. Jokaisen käyttöliittymäohjelmoijan pitää osata tehdä muunnos automaattiseksi, mutta Mol:n käyttämä ohjelmoija ei ole välittänyt sitä tehdä.

Ei riitä, että työvoimahallinnon verkkosivut ovat ainakin äkkinäiselle käyttäjälle hankalat, vaan niihin on selvästi jäänyt hutiloinnin leima. Monen mielestä tämä on pikkujuttu, mutta ei se ole sellaiselle, joka Te-toimiston painostuksesta vasta opettelee seikkailemaan verkon ihmeellisessä maailmassa.

Työvoimahallinnon viitoittamalla ja ansoittamalla urapolulla koolla on väliä, vaikka aina muuta vakuutellaan.

***
Johonkin aikaan tänä iltana suljen kommentoinnin, koska lähden lomalle sähköttömään paikkaan. Hyvää loppuviikkoa kaikille.

Kommentit
  1. 1

    Mäxä sanoo

    Ongelman tuosta tekee etenkin se, että nyky-Wintoosat piilottaa tuon tiedostotunnisteen. Milläs muutat näkymätöntä?

    • 1.1

      sanoo

      Totta tuo. Kansion asetuksista saa tiedostopäätteet takaisin esille mutta peruskäyttäjä ei yleensä sitä kyllä osaa. Eikä varmasti se keskiverto työtön työnhakijakaan.

  2. 2

    Erkki Saarela sanoo

    Hyvä Saku! Kun vielä näiden osoittamiesi työkkärin ansojen poistamiseksi saatais jotain aikaan, olisi hyvä se.

  3. 3

    Matti Lahtinen sanoo

    Eikös sen pitäisi olla oletuksena pienellä eli .pdf. Vaikuttaa ihan tahalliselta.Työkkäri on kuitenkin panostanut sivuston seurantaan ja käytössä on Piwik. En tiedä, enkä ole saanut selville miten on mahdollista seuraava tilanne joka minulle kävi. Kyse voi olla sattumasta tai sitten ei. Olin kirjautuneena twitteriin ja samalla kävin selailemassa työkkärin sivuilta avoimia työpaikkoja. Sillä hetkellä kun aloitin työpaikkojen selailun pirkanmaan työkkäri alkoi seuraamaan twitter profiilia. Tietääkö viisaammat, onko Piwikissä mahdollisesti sellainen ominaisuus joka mahdollistaa tällaisen reaaliaikaisen käyttäjäseurannan jossa näkyy onko sivuilla kävijä kirjautuneena twitteriin. Näin pystyttäisiin yksilöimään sivuilla kävijä twitter-profiilin ja ip:n mukaan. Jos näin, on niin kehottaisin kirjautumaan ulos twitteristä ennen kuin menee työkkärin sivuille.

    Se on tullut selväksi, että työkkäri seuraa twitter profiileja ja jotkut ovat sen takia myös saaneet karenssin. Esim. erään twiittauksista työkkäri oli tullut tulokseen että henkilöä ei voi pitää työttömänä työnhakijana, vaan hän on työkkärin mielestä kokoaikainen yrittäjä. Tällä henkilöllä ei kuitenkaan ollut mitään tuloja.

  4. 4

    Mikko Kari sanoo

    Vielä enemmän tuossa hämmentää se, että tiedostopäätteen käsittely pienellä on ollut ns. industry standard jo WinXP-ajoista lähtien, vielä pidempään *Nix-järjestelmissä.

    Vaatii siis erillistä ajattelua tehdä järjestelmä sellaiseksi, että se _tarvitsisi_ tiedostopäätteen nimenomaan pienellä. Näin tässäkään ei liene siitä kyse, vaan siitä että järjestelmän koodannut tekijä on tunaroinut, ja jostain syystä asettanut ainoastaan .PDF -muodon hyväksyttäväksi muodoksi (vaikka olisi ollut triviaalia tehdä se toisin).

    Ei toki ole ensimmäinen kerta kun tällainen virhe (liian tiukka string-määrittely syötepuhdistuksessa) jossakin tapahtuu, mutta tuon pitäisi kyllä oikeasti jäädä kiinni ennen tuotantoa testauksessa, koska noiden testien automatisointi on triviaalia.

    Näkee taas että on tehty hankinnat julkishallinnon toimesta vakiotaholla – ja tuon muuttaminen todennäköisesti vaatii Tiedolta vähintään kahden viikkotyötunnin laskuttamista koko tuotantotiimiltä. Ja vaihtoehtoisesti voidaan muuttaa teksti selventävään muotoon _vain_ yhden päivän työllä (koko tiimiltä, tietenkin, koska kaikki muutokset maksavat älyttömyyksiä, koska eihän Tieto muuten saa tarpeeksi rahaa valtiolta).

    Tietty sitten voisi vielä ansastaa tuota vähän lisää, ja asettaa esim. tiukat tavurajat sille, kuinka suuri PDF-tiedosto liitetiedostoksi mahtuu, ja kenties tehdä jotain versiotarkistuksia, ettei ainakaan koeteta tarjota liian vanhalla Acrobat-versiolla (tai jollain ilmaisella PDF-tulostusohjelmalla) tehtyä tiedostoa…

  5. 5

    Raili Sergejeff sanoo

    Hutiloidusti tehdyltähän se vaikuttaa, ja sitä on aika kankea käyttää.

    Kovin tuttua tuo hankala asioiminen on minullekin! Minulla oli jäädä cv:n voimassaolo pois, koska systeemi olikin muuttunut, ja ilmoitusta voimassaolon päättymisestä ei enää tule automaattisesti. Oli se viikon pois päältä, ja tuli sitten huomautus, että työnhaku päättyy silloin ja silloin, jos cv:n voimassaoloaikaa ei muuteta.

    Erikoista, että cv:n voi laittaa olemaan voimassa vain muistaakseni neljä kuukautta. Miksi ei voi olla toistaiseksi voimassa? Sitähän voi käydä muuttamassa tarpeen mukaan.

    Minun cv:täni ei ole katsottu kertaakaan kahden vuoden aikana. Tilasto näkyy sieltä.

    Olen itse kokenut netin käyttäjä ja lomakkeiden täyttäjä, mutta sivusto on kyllä tosi surkea.

  6. 6

    Janne Lehtonen sanoo

    Toimii .pdf, juuri testasin. Liekö korjattu nopeasti 😀

  7. 7

    Marko Koivuniemi sanoo

    Pitäisi testata, mutta voisiko kyse olla vain käyttäjän virheestä ja tiedosto ei ole oikeasti pdf-formaatissa: tiedoston koko on 0 tavua tai jokin muu paikallinen virhe, ehkä kenties vain tiedosto nimetty uudelleen pdf:ksi (eikä muunnettu/tallennettu pdf-muodossa) ja palvelin tarkistaa tiedoston sisällön. Sen verran monta vastaavaa lomakkeenlähetyskikkaretta on tullut vastaan ja käytettyä niin tällaista ei kyllä.

  8. 8

    Kadri sanoo

    Itse selvisin heinäkuun alussa työnhakuni yhtäkkisestä katkeamisesta yhdellä kiukkuisella puhelinsoitolla te-keskukseen, kun ihmettelin että mikä juttu tämä on ja mistähä #%¤&%sta tämäkin asia olisi pitänyt tietää. No työnhakuni lähti taas vireille ja olin siis vasta elokuun alussa jäämässä virallisesti työttömäksi, mutta myös aloittamassa omaehtoisen opiskelun, eli ei hätää sinänsä. Nyt olen nauttinut työttömyysetuudesta noin pari kuukautta ja kävi myös niin että sain osa-aika töitä joita pystyn tekemään opiskelujeni ohella. Työttömänä saan tienata 279e / neljä viikkoa ja sehän sopii, tuloni menevät juuri tuohon rajaan. Työt alkoivat 25.9., työsopimuksen toimitin Kelaan ja ensimmäisen palkan saan marraskuun alussa, koska syyskuun lopulta ei olisi montaa euroa kertynyt maksettavaksi. Kela tosin ilmoitti että työttomyysetuudelleni on maksueste 25.9. alkaen. No sitä sitten lähdin kyselemään, että mikäs tässä nyt on homman nimi, niin palkkakuitti pitäisi toimittaa (jota minulla ei vielä ole), niin etuudet alkaa taas juoksemaan. Toki saan etuudesta 80% kun pyydän sitä ennakkoon nätisti, eli aivan kynsiä ei tarvi jäädä syömään, mutta 20% pantataan siihen asti kun palkkakuitti Kelaan sapuu. Sanoin virkailijalle tässä kohtaa, että musta tuntuu, että mun ei ois edes kannattanut ilmoittaa teille että olen alkanut tekemään töitä, johon virkailija kuivasti totesi, että kyllä olisi, koska saamme tiedot verottajalta jokatapauksessa ja sitten voimme alkaa perimään niitä tukia takaisin. NIIMPÄ, virkailijahan sen sanoi, miksi niitä tietoja ei vaan yksinkertaisesti voitaisi kerätä verottajalta ja antaa sen verran yksilönvastuuta meille ääliötyöttömille, että pitäisimme huolen että tulot eivät mene yli 279e, koska sen verran saa työtön tosiaankin tienata ilman että vaikutta tukeen. Ei oo laskennallisesti kovin vaikea toimitus.Toki sen palkkakuitin Kelaan kiikutan kunhan sen käsiini saan, mutta sitä ennen nautin 80 prosenttista työttömyysetuutta, kiitoksena siitä että otin töitä vastaan ja Kelan sedät ja tädit tekevät tupladuunin kun käsittelevät asiaani moneen kertaan ja syynäävät lopulta vielä verotietonikin. Pointtini on siis se, että tää systeemi on aivan hanurista. Ugh.

  9. 9

    Jaakko Lautaoja sanoo

    Se on takuuvarmasti tehty tahallaan. Sillä karsitaan taas muutama tukien olkopuolelle. Ohjelmoijalle on annettu ohje keksiä jotain sopivaa, ettei liian moni onnistuisi. Se on ainoa selitys siihen, miksi tiedostopääte vaaditaan isoin kirjaimin. Missään muuallahan niin ei ole, eikä mikään ohjelma tee sellaista. Se on pakko muuttaa itse ja sehän ei kaikilta onnistu, kun sitä ei tietokoneen perusasetuksilla edes näe. Kaikkeen sitä virkamies pahuudessaan kykeneekin.

  10. 10

    Tanja sanoo

    Eikös tuossa kuvassa kuitenkin näy, että tiedosto on ladattu palveluun? Valitse tiedosto – namiskan alla näkyy ladattu tiedosto. Ja kyllä sinne aikaisemminkin on saanut ladattua pdf:n ja ihan helposti.

  11. 11

    Joni Pelkonen sanoo

    Jos lomakkeessa on noin alkeellinen virhe, miten lienee tietoturvan laita? Enpä hämmästyisi vaikka jo parin vuoden sisään paljastuisi, että joku on viritellyt itsensä sisään palvelimelle ja imuroinut sieltä muutaman sadan tuhannen ihmisen henkilötiedot.

  12. 12

    Rintsu sanoo

    Pikkuruinen nettikauppakin saa aikaiseksi sivuston joka on selkeä ja helppokäyttöinen. Se on sille elinehto koska asiakkaat äänestävät jaloillaan.
    Työkkärin asiakkaat eli orjat eivät voi äänestää jaloillaan sivusto voi olla vaikka kuinka käyttökelvoton.

    Resursseja ajatellen asia on mielenkiintoinen. Sillä pikkuruisella nettikaupalla on resursseja ja varaa palkata osaava tekijä.
    Valtiolla on resursseja ja varaa huomattavasti enemmän mutta ei kykyä palkata niitä osaavia tekijöitä.
    Toisaalta, eihän osaavia tekijöitä ole tällä hetkellä saatu edes hallitukseen joten ilmeisesti asia on niin, että mitä isot edellä sitä pienet perässä.

  13. 13

    Servitus sanoo

    Miten työnhaun uudistaminen/voimassa pitäminen nykyään tapahtuu? Oma asiointi -palvelussa ei ainakaan vielä ole avoimia tehtäviä, vai enkö vain osaa katsoa oikeasta kohtaa?

    Miten tästäkin asiasta on pitänyt tehdä tällainen temppurata. Kauhulla odotan, että postilaatikkoon kalahtaa kirje, että jossain on joku täppä jäänyt laittamatta. Ihan turhaa stressiä tuotetaan muutekin stressaavassa tilanteessa oleville ihmisille, mutta kait niitä tilastoja sitten pitää kaunistella kaikin keinoin.

  14. 14

    Markus sanoo

    Itse lisäsin 20.9. juurikin tuon palvelun kautta CV:ni mol:lle. Tiedoston pääte on 100% varmasti .pdf, pienellä. Nyt on jossain muualla vika kuin mol:n palvelimilla.

  15. 15

    Jyrki sanoo

    Itse näen, että tuo on täysin tarkoituksellista kiusaa ja haitan tekemistä työttömille. Ei mikään muu ole mahdollista olla. Lyön vetoa taskutni löytyvän 9e verran, että tuo ongelma on havaittu aivan varmasti kun sivustoa on testattu. Mutta annettu vain olla sattuneesta syystä.

    Itse kun jonkun harrastan internetsivujen tekemistä. Ja vastaavan itsekin olen törmännyt kun halunnut syöttää nettisivun kautta jotain tiedostoja palvelimelle, vaikka nyt kuvia. Niin tuohon pienet kirjaimet ja isot kirjaimet ongelmaan olen törmännyt monesti. Nykyään ymmärrän korjata tuon ongelman jo kättelyssä niin sanotusti. Ja sujautan tekemäni ja hyväksi havaitsemani koodin muuntamaan väärän kirjainkoot oikeaksi, jotta sitten vaikka kuvat näkyisi nettisivulla jonne niitä on ladattu. Se voisi olla myös PDF tai pdf tiedosto. Ja nyt täytyy ymmärtää, että itse vain harrastan nettisivujen koodaamista, en tee niitä siis ammatikseni. Niin kuin varmasti TE-toimistojen sivujentekijät pitäisi tehdä. Mikä taho sekin sitten on?

    Tästä syystä väitän, että takuuvarmasti ongelma on täysin tahallisesti tuohon järjestelmään jätetty tai oikeastaan tehty. Toki ”ongelma” varmaan korjataan ”pikaisesti” jos asiasta nousee meteli. Mutta tuskin karenssiyllätys ”koodivirheet” työttömille tähän jää.

    Ja aivan vain sen takia, että työtön saisi karensseja nykyään muistakin syistä. Kuin vain siitä että olisi jättänyt kohtuullisen työmatkan ja ajan päässä olevan ja työntekijän kyvyille ja edellytyksille sopivan työpaikan vastaanottamatta. Ei se ei selkeesti enää riitä karenssin syyksi, koska työttömyystilastot pitää putsata keinoja kaihtamatta paremmiksi.

    Ja koska ilmeisesti siinä on nyt hallituksella hätätilanne. Niin silloin ei lueta lakia eikä perustuslakia niin sanotusti. Ja kyllä minä osoittaisin syyllisiä suoraan ministeriaitiosta kaikkia. Ne on kumminkin lopulta vastuussa tästäkin ongelmasta, kun tarpeeksi monta kertaa kysytään, että MIKSI? Aloittaen sieltä TE-toimistojen nettisivuja koodaavasta päästä. Ja syy ei varmasti koodaajissa. Uskon aika vakaasti kumminkin ne haluaa tehdä hyvän toimivan sivuston asiakkaille. Eli sieltä tullaan monta porrasta ylöspäin kunnes niin sanotusti paska lakkaa tarttumasta kengän pohjiin. Ja kabinettien ovia kolkutellaan. Niin aletaan olla ongelman alkulähteillä.

  16. 16

    Aina Marina sanoo

    Taas kerran kiitokset Sakulle, joka ainakin lukijoilleen paljastaa nämä ansat! Mahdollisesti viesti oli mennyt perille myös sinne sylttytehtaalle, kun tämä oli jo korjattu 🙂

  17. 17

    Mika Ruusunen sanoo

    Kaksi tuntia painin uuden cv:n laitossa te-keskuksen sivuille ja kaveri poikkesi selventämässä miksi ei onnistu. Uusi cv oli laitettava koska te-keskuksen henkilökunta poisti vanhan heinäkuussa päivitetyn cv:n,vuorokautta aikaisemmin puhelimessa uhattiin katkaista tulot jos en saisi VAKUUTUSYHTIÖN kanssa etsittyä työkokeilu paikkaa.

  18. 18

    Henri Laasanen sanoo

    Voisikohan tuo kakka sitten johtua tästä, jos kerran jollakin onnistuu:
    ”Unix tekee eron suurten ja pienten kirjainten välille. Niinpä nimet harjoitus ja HaRjOiTuS ovat sen mielestä erilaiset, ja tarkoittavat eri tiedostoja. Tiedostoja nimettäessä kannattaa miettiä, tullaanko tiedostoa käyttämään joskus järjestelmässä, jossa on toisenlainen nimipolitiikka.” (https://wiki.aalto.fi/display/unixaapinen/Tiedostot+ja+hakemistot)

  19. 19

    stunned sanoo

    ”Työvoimahallinto näyttää ulkoistaneen palvelusivujensa koodaamisen johonkin menneessä DOS-ajassa elävään paikkaan.”

    DOS ei ollut merkkikokoriippuvainen (case sensitive). Ainoastaan 8+3 merkkirajoitus tiedoston nimessä. Unixit ovat kokoherkkiä, ja niille tiedosto ja TIEDOSTO ovat kaksi eri tiedostoa.

    Päätteellä ei pitäisi olla merkitystä, koska Linux- ja UNIX-järjestelmät osaavat päätellä tiedostotyypin sen sisällöstä.