Näin lietsotaan vihaa

Journalistin ohjeisiin sitoutumaton perussuomalaisten puoluelehti Suomen Uutiset antaa hyvän esimerkin siitä, miten vihaa lietsotaan. Lehti julkaisee uutisena kaupunginvaltuutettu Mari Rantasen blogitekstin suunnilleen sanasta sanaan. Toimituksellista työtä ei ole viitsitty tehdä ollenkaan, vaan teksti on kopioitu kaikkine virheineen ja puolitotuuksineen. Niiden eteen on laitettu raflaava otsikko.

su

Nyt puhutaan siis Helsingin kaupunginhallituksen esityksestä valtuustolle, ja koko esityksen voitte lukea täältä.

Katsotaanpa sitten ne virheet ja puolitotuudet. Kyse on Veronika Honkasalon tekemästä valtuustoaloitteesta, joka menee valtuuston käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus ei ole päättänyt asiasta mitään muuta kuin esittää sen kaupunginvaltuustolle nyt hyväksytyssä muodossa. Lopullisesti asiasta päättää valtuusto.

Lehdeltä jäi myös huomaamatta yksi tärkeä sana. Kaupunginhallitus puhuu välttämättömästä huolenpidosta ja toimeentulosta, johon sisältyvät ainakin välttämättömät lääkärin määräämät lääkkeet, majoitus ja ruoka. Lisäksi kaupunginhallitus puhuu terveydenhuoltolain mukaisesta oikeudesta kiireelliseen sairaanhoitoon.

khs

Perustuslain 19 §:n mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslaki puhuu koko ajan ihmisistä, ei Suomen kansalaisista. Terveydenhuoltolain 50 §:n mukaan kiireellistä sairaanhoitoa, mukaan lukien kiireellinen suun terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito ja psykososiaalinen tuki on annettava sitä tarvitsevalle potilaalle hänen asuinpaikastaan riippumatta. Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista.

Helsingin kaupuginhallitus esittää siis valtuustolle, että Helsingin kaupunki noudattaisi perustuslakia ja terveydenhuoltolakia. Tämä tuntuu olevan paha pala bloggaavalle valtuutetulle, joka kertoo olevansa äiti, ensihoitaja, sairaanhoitaja, omaishoitaja, poliisin perustutkinnon suorittanut Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja Helsingistä. Hänelle ehdotus kiireellisen ja välttämättömän, perustuslain ja terveydenhuoltolain edellyttämän hoidon antamisesta näyttäytyy luksusluokan kohteluna, jota suomalaisille ei anneta.

Ja vastaanottohan on odotetun mukainen. Tällaista kommentointia näkee yleensä valemedia MV:n kommenttipalstalla, mutta ei se mikään ihme ole. Kommentoijat ovat hyvin usein samoja sekä MV:ssä että Suomen Uutisissa.

suouu

Tarvitaan siis yksi valtuutettu, joka ei ymmärrä päätöksen ja päätösesityksen eroa, sanan ”välttämätön” merkitystä, perustuslakia ja terveydenhuoltolakia. Sen lisäksi tarvitaan puoluelehti, joka ei ole JSN:n jäsen ja jota eivät Journalistin ohjeet sido. Lopputuloksena puolueen kannattajat saavat päivittäisannoksensa vihaa.

Minua muuten kiinnostaisi tietää ovatko Mari Rantanen, Suomen Uutiset ja Helsingin perussuomalaiset oikeasti sitä mieltä, että paperittomat joutavat kuolla nälkään, kylmään ja hoidon puutteeseen. Siltähän tuo vuodatus nimittäin vaikuttaa.

EDIT 21.11.2017 klo 14.20
Koska asian juridinen puoli tuntuu olevan monille epäselvä, niin väännetään rautalangasta. Perustuslaki ja terveydenhuoltolaki asettavat kunnille raamit antamalla jokaiselle oikeuden saada tiettyjä palveluja. Näiden raamien vastustaminen on voimassaolevan lainsäädännön vastustamista. Lakien muuttaminen ei kuulu kunnan toimivaltaan.

Raamien sisällöstä päättää kunta itse. Tätä sanotaan kunnalliseksi itsehallinnoksi. Nyt Helsingin kaupunginhallitus esittää valtuustolle tätä sisältöä tietyssä muodossa. Valtuusto sitten päättää mitä päättää. Tätä sanotaan demokratiaksi. Ei tämä sen vaikeampaa ole.

Suomen Uutisten jutusta ja Rantasen blogista ei käy ilmi vastustetaanko raameja vai sisältöä. Kommentoijista suurin osa tuntuu vastustavan niitä raameja.

Kommentit (49)
  1. Joona Tuhkanen
    21.11.2017, 09:56

    Onnenseppo ja kumppanit taitaa olla niitä jotka tätä maata ”hapettaa.” Tekstissä on jo virheitä saatu useita laitettua noinkin pieneen pätkään ja miten punavihreäsyöpä pystyy ilmeisesti olla maksamatta veroja, hänen mielestään? Vai olisiko niin että he ovat ne jotka yrittävät saada rikkaillekin hieman veroja korkeammiksi että ei kaikkea vietäisi pieneltä ihmiseltä toisin kuin keskusta ja kokoomus tai persut

  2. Petteri Ritala
    21.11.2017, 10:16

    Kun kirjoitit: ”Ovatko Mari Rantanen, Suomen Uutiset ja Helsingin perussuomalaiset oikeasti sitä mieltä, että paperittomat joutavat kuolla nälkään, kylmään ja hoidon puutteeseen.”

    Tuohon on ihan yksinekrtainen vastaus, kyllä.

Kommentointi suljettu.