6.12.2017

Montako natsia tarvitaan tekemään 612-marssista natsimarssi? En tiedä, mutta omien arvioidenne pohjaksi voin kertoa muutamia tosiasioita. Eivät ne mitään salaisuuksia ole koskaan olleet, mutta monilla on ihan mielenkiinnon puutteen takia vääriä tietoja. Joidenkin päät ovat sekaisin roskamedioiden syöttämistä valheista.

612-soihtukulkueen järjestää rekisteröimätön yhdistys 612.fi. Se korostaa tapahtuman epäpoliittisuutta ja pelkästään isänmaallista luonnetta. Mukaan on kutsuttu kaikki itsensä isänmaallisiksi suomalaisiksi tuntevat, ja kaikki poliittiset tunnukset on kielletty.

Hyvä näin. Tosiasia kuitenkin on, että natsit ovat aina olleet mukana. Neljä vuotta sitten Suomen Vastarintaliike (nykyisin Pohjoismainen Vastarintaliike) oli tapahtuman aktiivinen järjestäjä. Yhdistyksen jäsenet toimivat silloin jopa kulkueen järjestyksenvalvojina. Liikkeen entinen johtaja Henrik Holappa on kertonut, että koko ajatus oli lähtöisin heiltä. Tarkoituksena oli koota yhteen kaikki äärioikeistolaisesti ajattelevat pienryhmät katto-organisaationa toimivan 612-yhdistyksen alle. Joka vuosi liike on mainostanut aktiivisesti tapahtumaa, ja sen jäsenet ovat osallistuneet siihen heti oman marssinsa jälkeen.

Niin he tekevät tänäkin vuonna. Sekä 612-yhdistys että PVL perustelevat osallistumista sillä, että tilaisuus on avoin kaikille isänmaallisesti ajatteleville. Tässä on minun mielestäni melkoinen ristiriita.

Pohjoismainen Vastarintaliike pyrkii avoimesti kumoamaan nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja lakkauttamaan Suomen valtion korvatakseen sen yhteispohjoismaisella, yhden johtajan johtamalla kansallissosialistisella valtiolla. Tavoitteeseensa se on enemmän kuin halukas pääsemään väkivalloin. Suomen itsenäisyyden kunniaksi järjestettävälle marssille osallistuu siis joukko Suomen itsenäisyyden kumoamiseen pyrkiviä. Ensin he marssivat itsenäisyyttä vastaan yhteispohjoismaisen natsivaltion puolesta. Sitten he riisuvat natsiaatteen ja rupeavat isänmaallisiksi suomalaisiksi.

Uskoo ken haluaa. Isänmaahan se on tietysti yhteispohjoismainen natsivaltiokin, mutta se ei ole minun isänmaani.

Pitäisikö natsien osallistuminen sitten kieltää? Natsien onneksi me emme elä sellaisessa yhteiskunnassa, jota he itse haluavat. Satavuotiaassa demokraattisessa Suomessa saa jokainen marssia. Jokainen saa vastustaa tai kannattaa mitä haluaa. Jokainen saa tehdä omat arvionsa siitä, montako natsia tarvitaan tekemään jostain tapahtumasta natsitapahtuma.

Onnea satavuotiaalle Suomelle ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleni. Pidetään Suomi demokraattisena, vapaana ja itsenäisenä.

Lippu1

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    Sirpa sanoo

    Kyllä hävettää tuollaisten ”suomalaisten” ja ”isänmaallisten” marssijoiden puolesta. He eivät miltään osin edusta sitä suomea, jota esi-isämme ovat puolustaneet ja rakentaneet.

  2. 2

    Markku T Koivisto sanoo

    Hyvää Itsenäisyyspäivää Sakari Timonen. Sinä jos kukaan ansaitset sen. Kiitos.

  3. 3

    Iiro Peltonen sanoo

    Eikös toinen maailmansota päättynyt siihen, että piti ajaa natsit pois pohjoissuomesta. Ilmeisesti kaikkiea ei saatu pois.

    Hyvää itsenäisyyspäivää, Saku!

    • 3.1

      V. Laulajainen sanoo

      Ei päättynyt, jatkosodan jälkeen tuli Lapin sota jolloin saksalaiset ajettiin pois. Toisekseen kyseiset sotilaat eivät olleet natseja, ainakaan suuremmalta osin. Olisivat mieluummin olleet kotona perheittensä luona.

      Itse toki epäilen, ettei aikanaan tuleva euroopan kokoinen liittovaltiokaan kaikkia ilahduta.

  4. 4

    Marko sanoo

    Itse en ole mitenkään poliittisesti aktiivinen, enkä osallistu mielenosoituksiin. Jos jonkin asian puolesta olisin valmis marssimaan, tekisin sen itsenäisyytemme puolesta ja sitä kunnioittaen. En usko myöskään olevani ainoa, joka Suomessa näin ajattelee.Jos siis järjestetään tapahtuma, joka ”korostaa tapahtuman epäpoliittisuutta ja pelkästään isänmaallista luonnetta. Mukaan on kutsuttu kaikki itsensä isänmaallisiksi suomalaisiksi tuntevat, ja kaikki poliittiset tunnukset on kielletty.” niin ilmeisesti itsenäisyydenkin puolesta voi ”marssia väärin”?

    • 4.1

      Kimmo Paaso sanoo

      Marko, et tainnut lukea Timosen tekstiä kunnolla, tai sitten et vain ymmärrä. Ristiriitahan tässä on se, että tuo marssi on alunperin – ja varmaan vieläkin – natsien järjestämä. Ihmisten, jotka siis haluavat suomen osaksi pohjoismaista kansallissosialistista valtiota. Siksi marssiin osallistuminen on typerää, ja epäisänmaallstakin. Kaiken lisäksi tuli eilen tai toussapäivänä esille, että nämä marssin järjestäjät mainostavat marssia epäpoliittisena, mutta syyttelevät samaan hengenvetoon anarkisteja siitä, että nämä yrittivät järjestää lasten juhlan samaan aikaan samassa paikassa, ja siten estää poliittisen toiminnan. Järkevää? Ei sitten lainkaan!
      Mutta ehkäpä sinun silmäsi aukenevat, tai opit lukemaan oikein ja ymmärtämään sen lukemasi . . .

      • 4.1.1

        Marko sanoo

        Jokseenkin huvittavaa, että hyvin usein lähdetään ajatuksesta, että toista mieltä oleva on jotenkin tyhmä tai muuten vajaaälyinen, koska on eri mieltä? ”opit lukemaan oikein ja ymmärtämään sen lukemasi .”
        Mitenkäs minä sitä tähän taas purkaisin, että pointtini ymmärrettäisiin.
        1. PVL järjestää käsittääkseni oman kohti vapautta marssina ennen soihtukulkuetta. (tai virallisesti kai nyt yksityishenkilöt). Tähän tapaukseen pyydetään ”kansallismielisiä järjestöjä omien lippujensa kanssa”.
        2. 612 järjestää soihtukulkueen, jossa ohjeena on ”Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.”

        Mielestäni marssin 2 tukeminen ei tarkoita marssin 1 tukemista, ristiriitoja tai ei.

        Keksitty (huono) esimerkki. Järjestän mielenosoituksen, jossa vaaditaan tuotantoeläimille parempia olosuhteita ja tiukempaa lainsäädäntöä. Sen jälkeen järjestän mielenosoituksen, jossa vaadin koirien hyödyntämistä elintarvikkeena. Ristiriitaiset lähtökohdat, mutta eikö silti olisi ihan ok osallistua ensimmäiseen mielenosoitukseeni, ja jättää toinen väliin?

        Eikö siis ole ”ihan ok” olla tukematta pohjoismaista vastarintaliikettä, mutta marssia itsenäisyyttä kunnioittaen sankarihaudoilta ilman poliittisia tunnuksia? Nythän leimataan kaikki soihtukulkueessa marssivat natseiksi.

        Toivottavasti tämä nyt avasi sitä eroa, minkä ainakin itse näen. Jos marssitaan Suomen itsenäisyyttä ja sankarivainajia kunnioittaen (lähtökohtaisesti näin) ei marssin järjestäjällä ole mielestäni väliä. Jos vasemmisto järjestäisi itsenäisyysmarssin, voisin siihenkin osallistua samoilla lähtökohdilla. Jos he järjestäisivät marssin, jossa vaaditaan Suomen muuttamista kommunistiseksi valtioksi, en enää mukana olisikaan.

        Uskon, että kahdelta ihmiseltä löytyy lähes aina jokin yksittäinen aate, jonka edessä he voisivat yhdistää voimansa. Sitä ei kuitenkaan voi ilmeisesti tehdä, jos jostain toisesta asiasta ollaan eri mieltä? Suomen itsenäisyyden kunnioittamisen luulisi olevan sellainen aate.

        • 4.1.1.1

          Tapio Pukkila sanoo

          Suomen itsenäisyyden kunnioittaminen ei ole aate.
          Uusnatsien ja rasistien mukana marssiminen ei ole ok.

        • 4.1.1.2

          Katariina Hännikäinen sanoo

          PVL on siis järjestämässä myös 612 marssia. Ovat myös kuulemma marssineet kolmena edeltävänä vuonna tunnukset esillä myös siinä 612 marssissa.

        • 4.1.1.3

          suomalainen sanoo

          Toinen esimerkki: äärikommunistinen yhdistys joka ajaa Suomen liittämistä Neuvostoliittoon järjestää marssin tuodakseen esiin omaa aatettaan, mukana marssilla on tietenkin myös marssijoita itänaapurista. Heti perään koko tämä porukka liittyy innolla mukaan kavereidensa järjestämään marssiin, johon on kutsuttu mukaan kaikki itsensä isänmaallisiksi tuntevat. Eikö tässä kohtaa ala kellot soimaan, että ehkäpä tämän marssin isänmaallisuus ei ole ihan terveellä pohjalla?

          Luulisi kaikille olevan harvinaisen selvää, ettei siinä silloin minkään Suomelle hyväksi olevan puolesta marssita.

          Tämän päiväinen 612 nimellä tunnettu natsimarssi on täysin sama asia kuin edellä kuvattu. Eli väännetään vielä kerran rautakangesta: jos olet mukana 612 marssilla, olet mukana äärimmäisen epäisänmaallisessa toiminnassa.

  5. 5

    Henrika Rautanen sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää. Olen valmis jokaisella keksimälläni väkivallattomalla ja rakentavalla tavalla puolustamaan sitä todellista, demokraattista ja tasa-arvoista Suomea jota rakastan. Sanotaan asioita! Sanotaan ääneen. Ei pelätä sanoa. Ei ainoastaan jätetä natseja omaan arvoonsa, vaan jätetään heidän aatteensa kokonaan arvotta.

  6. 6

    Vesa Nikula sanoo

    Hyvää Itsenäisyyspäivää, Sakari! Itse lähdin aamuvarhaisella kohti koti-pohjoista, etten joudu törmäyskurssille näiden nassikoiden kanssa. Suututtaa niin, kun ensin ne köhni leijonavaakunan muka omakseen, ja nyt ovat monopolisoimassa rakkaan isänmaamme itsenäisyyspäivänkin omiin iljettäviin tarkoituksiinsa! Pidetään puolemme, vastustakaamme kaikin käytössä olevin (väkivallattomin) keinoin tätä karmeaa kehitystä.

  7. 7

    Salsgren sanoo

    Itsenäisyys käsitteenä on minulle nykyään hämärän peitossa. Näennäisesti olemme itsenäisiä mutta tosiasiassa käskyvalta on enimmässä määrin annettu brysseliin. Eduskunta on pelkkä eu-kumileimasin. Me emme saa edes suojella identtiteettiämme ja rajojamme diskoläpsyttelijöiltä koska olemme tehneet kansainvälisiä sopimuksia, haitaksemme. En kannata natseja sen enempää kuin muslimihalaajia, mutta yksi itsenäisyytemme teemoista, kuten Sakari mainitsi, vapaus on päätöksenteon suhteen vakavasti uhattuna. Itse protestoin nykykehitystä olemalla mahdollisimman passiivinen yksilö ja käytän lain suomia oikeuksiani tehokkaasti. Yksi näistä oli päätökseni erota armeijan reservistä, koska nykysuomen vuoksi en henkeäni tule vaarantamaan.

    • 7.1

      OmaSyy sanoo

      ”Me emme Osaa edes suojella identtiteettiämme ..”

      … emmekä kieltämme vaan olemme tehneet maastamme jonkinlaisen tankerokielisen tekojenkkilän joka paikkaan ängetyllä pakkoenglannilla.

      Mutta tästähän ei saa puhua ääneen, koska pakkoenglanti on persujen ja muiden äärioikeistolaisten ”pyhä kieli” ja USA ”pyhä maa”; kaikesta pahasta pitää syyttää muutamaa hassua pakolaista ja maahanmuuttajaa.

      • 7.1.1

        Kimmo Paaso sanoo

        OmaSyy on oikeassa. Kuulin vajaa kymmenen vuotta sitten, kun muutin takaisin tänne junttilaan, radiossa miten suomalaisten mielestä suomalaisuuden ja suomen itsenäisyyden paras tuntomerkki on oma kielemme. Huvitti hillittömästi, sillä niiden 30 vuoden aikana jotka asuin naapurimaassa, oli suomen kieli muttunut niin paljon, että minulla oli välissä vaikeaa ymmärtää mitä sanottiin. Siis kielemme on tärkein itsenäisyyden tunnuksemme, mutta sitähän muutetaan väen väkisin joksikin monikansalliseksi mongerrukseksi. Todella huvittavaa, ja yhtä huvittavaa on se, että täällä ei edes tajuta sitä huvittavaksi . . .

      • 7.1.2

        Petri Sakkinen sanoo

        Suomalaisten erinomainen englannintaito on hupaisa propagandapala. Pitkään englanninkielisessä maassa asuneena ja siellä asiantuntijatyötä englanniksi tehneenäkään en väitä englantiani erinomaiseksi. Sillä sentään pärjää, mitä ei voi sanoa useimmista ”erinomaista englantia” tankeroivista suomalaisista.

    • 7.2

      Rosa Warski sanoo

      Eikä pidä unohtaa vaaleissa valehtelua ilman minkäänlaisia seuraamuksia.

      Vaalien aikana ehdokas kertoo mitä edustaa, jonka perusteella häntä äänestetään. Tultuaan valituksi vaalilupauksilla ei ole mitään väliä. Nimellisesti hän edustaa kansaa, mutta käytännössä voi toimia miten huvittaa.

      Kuka Suomessa lopulta on itsenäinen, jos kansanvalta on valhe?

  8. 8

    Virva Itäranta sanoo

    Natsi, eikä kukaan muukaan, marssien tai marssimatta, voi estää minua juhlimasta joka päivä maani itsenäisyyttä.

    Sukunimemme suomalaistettiin ruotsin kielestä. Mummoni piti kirjanpitoa venäjäksi. Minä saan puhua, lukea ja kirjoittaa suomeksi.

    Isäni soti sodat 18-vuotiaasta, jotta me kaikki saisimme pysyä suomalaisina. Sitä pitää vieläkin puolustaa.
    Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys.

    Kiitos Saku! Olet yksi puolustajista. Olkaamme mekin kaikki lukijat. Hyvää itsenäisyyspäivää!

  9. 9

    Raili Sergejeff sanoo

    Nämä natsit eivät ole muuta kuin isänmaanpettureita, vaikka kutsuvatkin itseään isänmaallisiksi.

    On ollut ilo, ja usein myös surullista lukea asiallisia tekstejäsi, koska niissä on ikäviä tosiasioita. Teksteistäsi on moni oppinut paljon, niin minäkin!

    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle!

  10. 10

    Mirja Leskinen sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle, Saku, ja itsenäiselle, tasa-arvoiselle ja demokraattiselle issänmaallemme SUOMELLE <3

  11. 12

    Miika Karjalainen sanoo

    Kiitos kirjoittajalle pitkäjänteisestä työstä ja henkilökohtaisista uhrauksista tasa-arvon puolesta.

  12. 14

    Eine paananen sanoo

    On tosiaan kiva lukea näitä Sakun sepustuksia.Täytyy sanoa että jokainen kirjoitus on saanut uusia ajatuksia ja tietoa.Tänään 6 pv.Mielellään katsoisin ohjelmia ilman sotaohjelmia ja Porilaisten marssia.Isän 17v veli on sankarihaudassa.Uhrit ovat liian kalliita .Monet saa noista sotaohjelmista kiksejä.Ja jos se jumala olisi olemassa tuskin tapattaisi viattomia.Hyvää itsenäisyyspäivää🇫🇮

  13. 16

    Kari Miettinen sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää, Saku ja muut lukijat, olen ikionnellinen, että sinä jaksat kirjoittaa tätä selkokielistä blogiasi!

  14. 17

    Maarit Juvonen sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää ja terveiset Turusta! Täällä ihmiset jonottivat katsomaan valaistua Turun linnaa, tulitaidetta ja muuta kulttuuria. Se ei onneksi natseja kiinnosta, saadaan kokoontua rauhassa.

  15. 18

    kk sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää! Minä katson puolustusvoimien marssin nojatuolista käsin.

  16. 19

    Elias sanoo

    ”Mukaan on kutsuttu kaikki itsensä isänmaallisiksi suomalaisiksi tuntevat, ja kaikki poliittiset tunnukset on kielletty.”

    Mielestäni tähän vedoten hyvä toimintamalli olisi osallistua joukkovoimalla soihtukulkueeseen ja ottaa se haltuun sellaisena mitä se väittää olevansa ja syrjäyttää natsit vähemmistönä. Näin vietäisiin natseilta valehteluun perustuva jalansija.

  17. 20

    Esa J. sanoo

    Hyvää itsenäisyyspäivää Saku Timonen. Vaikka blogin pitäminen muistuttaisikin Augiaan tallin siivoamista, niin olet kuitenkin tarpeellinen, kaiken tasapaksun ja kaiken nielevästä infoähkystä huolimatta…

  18. 21

    AMK sanoo

    ”2. Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
    Pääs seppelöimä suurten muistojen.
    Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,
    Sa että karkoitit orjuuden
    Ja ettet taipunut sa sorron alle.
    On aamus alkanut, synnyinmaa.”
    Työttömien palkattomat pakkotyöt????

  19. 22

    Lena sanoo

    Niin on jos siltä näyttää. Ne, jotka eivät halua tulla yhdistetyksi äärioikeiston, eivät 612-marssiin osallistu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *