Värit – Punainen
Aamun harmaassa on outoa kauneutta, vaatimattomuutta joka sanoo: ja sinäkin saat olla.
Tuntuu tyhmältä kirjoittaa harmaasta punaisilla kirjasimilla. Miksi kirjainten väri on jäänyt punaiseksi viimeisen kirjoitussession jälkeen?
Tänään näppäinten ääni kuulostaa hiljaisuudessa jotenkin erityisen voimakkaalta. Pöydällä basilika tutisee iskujen voimasta. Tulen basilikasta aina hirveän iloiseksi. Se tuoksu ja ne isot, kuperat lehdet – kauneinta vihreää, mitä on.
Elämä on arkea, mutta basilika on juhlaa. Miksi tämä tuli taas punaisella? Väri on vaihdettava!
Voisinkohan tehdä oman väritrilogian: Punainen. Punainen. Punainen.
Löyhästi omaelämäkerrallisten elokuvien juoni kietoutuisi protagonistin äitisuhteen ympärille. Äiti ei tykännyt punaisesta, joten protagonistikaan ei tykännyt. Kun hän sitten ensimmäisen kerran aikuisiällä osti punaisen vaatteen, se oli silkkaa kapinaa. Mutta äiti ei edes huomannut, sanoi vain: onpas pirteä. Yhden kerran jos kapinoi niin sekin menee pieleen, lesson learned. Mutta en usko, että tästä riittäisi kolmen elokuvan aiheeksi, yhden korkeintaan.
Nyt naapuri tamppaa mattoa lasitetulla parvekkeella. Siis siellä sisällä, laseja avaamatta. Onko tuossa nyt mitään järkeä?
