Aamusivullinen
Aamusivullinen

Saako toisen murretta fanittaa? AKA oodi savolaismurteille

Kuulin eilen ratikkapysäkillä keskustelun säästä. Sisällöllisesti ei mitään erityisen mielenkiintoista, kuten saattoi odottaa, mutta ah, kauneinta karjalaa!

Naiset olivat vain tuntemattomia vanhuksia, joiden kasvoja en nähnyt. Silti ajattelin mummia. Tuntui kuin olisin saanut vieraan menneisyydestä.

Se on typerää. Elämäni savolaismurteiden parissa ei päättynyt mummin kuolemaan, mutta silti jokin siinä hetkessä muistutti juuri hänestä. Ja millainen syli avautuikaan keskelle työpäivää!

Jotakin samanlaista tapahtui viime vuonna, kirjaa varten tekemilläni haastattelumatkoilla. Matkustin  pitkin itärajaa keskustelemassa kalastuksesta, ja olin kotona joka hetki. Oli onnekasta, että ne olivat haastatteluja ja minulla oli hyvä syy vain keskittyä kuuntelemaan.

Paluujunassa Helsinkiin tulin ajatelleeksi sitä muumien tarinaa, jossa Surku-niminen pikkukoira kokee sielunyhteyttä susiin, mutta laumaan liittyminen ei sujukaan ihan mutkattomasti. Alkoi hillittömästi naurattaa. Minua tuskin syötäisiin, jos yrittäisin espoolaisässälläni (vai kumottiinko se teoria jo?) itämurteisten porukoihin, mutta surku minua varmaan tulisi.

Saako toisten murteita edes fanittaa tällä tavalla, vai onko se epäkorrektia? No, meni jo. Minkäs minä mummilleni voin.

Onneksi on edelleen suku. Sieltä minua ei voida käännyttää, vaikka kuinka epäilyttävänä istuisin synttäreillä pöydän päässä ja vaivihkaa kirjaisin huulipunalla murreilmaisuja lautasliinaan.

Jos luet tätä, ja sinulla on savolaismurteinen porukka, jossa tämä myöskin olisi sallittua, niin ilmoittele! Haluan uskoa, että pystyisin vastavuoroisuuden nimissä kehittämään myös espoolaismurteesta jotakin lievästi kiintoisaa jaettavaa, oli sitä kuuluisaa sihiässää olemassa tai ei.

Fanitan myös syksyä, siksi asiaankuulumaton kuva.

Kommentit (2)

  1. Kari-setä

    Saatan kuvitella: stadilaistuneen kirjailijan lapsi isoäidilleen raitsikka-ajelulla (kovaan ääneen)
    – Mummo, sinä out mualta!

    • petra

      No juurikin näin! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Meri

Kävelin eilen Lauttasaaren sillan poikki. En mistään erityisestä syystä, metroasema nyt vain tuntui olevan yhtä kaukana kummassakin suunnassa. Olin uppoutunut lukemaan puhelimesta sähköpostia, kun nenäni tajusi meren. Silloin vasta huomasin panna puhelimen pois. Meri! Olin…

Kesä kuvina

Aamun harmaus sokaisee minut tässä, pöydän ääressä. Elämä sokaisee, tavoitteilta ja kaikelta mikä johtaisi niitä kohti. Onneksi blogit ovat visuaalinen media. Siispä kesä 2018, ei ajatuksina vaan kuvina.

Partanen ja Mies esittää: Kielitieteellisiä keskusteluja

(Mukaelmia dialogista:)Mies: Miten tarkalleen kääntäisit sanan increment? Minä: Ai niinku jonkinlainen… paska? Mies: Öö… Siis tarkoitin niinku… lisäys..? Minä: Hä. Oon ihan varma et se on paska. Silleen samalla lailla kuin feces, you know? Mies:…

Käärme unessa, kootut selitykset

Kaatosade hakkaa ikkunaan. En tiedä suututtaako minua enemmän se, että kesä päättyi juuri sinä päivänä kun minä olen menossa lintsille, vai että olen menossa lintsille juuri sinä päivänä kun vihdoin sataa ja sateen kuuntelussa olisi…

Kirjoittaminen, rakkausgeneraattori

Saako kirjailija pujahtaa jonkun toisen nahkoihin? Saako kenen tahansa ääntä lainata? Kirjailijanvapauden ideaali on viime vuosina saanut ottaa mittaa vallan väärinkäytön ja kulttuurisen omimisen syytöksistä – myös minun päässäni. Jostakin syystä juuri tänä aamuna ajatukset…

Hellehattu

Pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri helteen piinaamalle. Eksyin sisään kirppari Zirpparin ovesta ja tein harkitun oston: viime päivityksessä identiteettikysymykseksi nostamani hellehatun. Yksi uusi identiteetti, 50 senttiä! Katsotaan, mikä minusta tulee nyt. Grace Kelly? Miksipä ei.

Helleveisu – kirjoituksia kivitalosta

Lauantaiaamu kello 9.30. Makuuhuoneen lämpömittari näyttää 28 astetta, tänäänkin. Tyhmät vanhat kivitalot, vihaan teitä. Helle on sulattanut meitsin pään. En uskalla poistua asunnosta, vaikka ulkona olisi viileämpää. En voi syödä pakastemustikoita, koska ne ovat talveksi….

Minä, ristiriita

Ajattelin tänään – enkä ensimmäistä kertaa – mitä sanoisin, jos minulta kysyttäisiin, kuka olen. Eihän sellaiseen voi vastata, tietenkään. Kuka minä nyt olisin, joku monoliitti, jonka voi kuvata edestä ja takaa? Arkistoida kohtaan ”ratkaistut tapaukset”?…

Mikrokuvusta nykytaidetta – näillä vinkeillä sinäkin onnistut!

En ole pitänyt itseäni visuaalisena ihmisenä, mikä lienee tullut blogissakin selväksi mm. niistä remonttia koskevista teksteistä, joissa valkoisen sävyt lamauttavat minut toimintakyvyttömäksi. Mutta nyt minulla on uutisia. Tein taidetta! Ja haluan jakaa oppimani. Tämä kyseinen…

Ikuisuusprojekti, väärinymmärretty tahdonvoimannäyte

Loma. Minulle se tarkoittaa vähemmän Hietsun hiekkarantaa ja enemmän paluuta vanhoihin projekteihin. Heti kun olen nukkunut univelat pois, kaivan vanhat käsikirjoitukset esiin, totean: kyllä, tässä on jotakin, jotakin, mistä en ole valmis päästämään irti. Projekteja…