Hajota ja hallitse – ajatuksia itsehallinnosta

Äh. Olen taas ajatellut valtaa ja vapautta, huomaan sen, kun lasken sormet näppäimistölle ja haluaisin kirjoittaa kuin joku toinen, mutten osaa. En voi sille mitään. Kaikki minussa kiertyy kysymykseksi ihmisyydestä, eikä tämäkään aamu ole poikkeus.

Tänään kaikki johtuu Excelistä.

Etsin eilen ohjeita johonkin nyt jo unohtuneeseen taulukkolaskennan ongelmaan (siihenhän se elämä menee, nykyisin) ja kirjoitin hakukenttään “divide”.

Ensimmäiseksi Google ehdotti divide et impera – hajota ja hallitse. Ja minä unohdin, mitä olin ajatellut kirjoittaa.

Jäin tuijottamaan sodankäynnin ja hallinnon klassikkoaforismia ja ajattelemaan kaikkia niitä tapoja, joilla sitä toteutetaan kontekstinsa ulkopuolella, mediassa, politiikassa, ihmissuhteissa, minussa.

Onko niin, että paras tapa hallita paitsi kansoja myös ihmistä yksilönä on jakaa hänet?

Veroäyriksi, kulutusvalinnaksi, sukupuoleksi, ikäryhmän jäseneksi, tai vaikkapa yksinkertaisesti perseeksi jalkojen nokassa? Ruumiiksi vailla sielua, sieluksi vailla ruumista?

Jos en ole yksi ja kokonainen, minusta tulee vain toisistaan irrallisten valintojeni summa. Kulutusvalintojani hallitsee mainonta, ruumistani kauneusihanne, seksuaalisuuttani kulttuuri, elämäntapaani uskonto ja äänestyskäyttäytymistäni pelko. Itsetutkiskeluni ulkoistan psykologeille, fyysisen hyvinvointini henkilökohtaiselle valmentajalle ja arkeni elämäntaitokouluttajalle. Ja niin kaikki elämäni osaset ovat kaikki lopulta siististi hallinnassa – mutteivät omassani.

Siinä ruudun ääressä, Googlen ennakoivaa hakuehdotusta tuijottaessani, tuntui kuin merivirta olisi tullut näkyväksi. Suurin ja työläin kunnianosoitus itselle ja toiselle on katsoa kokonaisuutta kokonaisuutena, ja se, millaisiin osiin annan itseni jakaa, on poliittinen valinta. Sillä se joka hallitsee kokonaisuutta, hallitsee itseään.

Itsehallinto?

Mikä ihana, pakottava ajatus!