Tänä aamuna ei ole mitään sanottavaa. Siinäpä mainio aloitus mille tahansa kirjalliselle tuotokselle, jonka toivoo jonkun poimivan luettavakseen.

Mutta aion luottaa siihen, mitä kirjailija ja kirjoituskouluttaja Torsti Lehtinen on sanonut tällaisista hetkistä: vasta kun ei jaksaisi sanoa enää mitään, alkaa tulla lukemisen arvoista tekstiä.

Juuri tänään ajatus tosin tuntuu kaukaiselta. Haluaisin tehdä kirjaimista kuvia, sellaisia, joita lapsena läheteltiin tekstiviestitse toisille – pupulla oli nollat silminä ja uut takajalkoina. Sellaisen kuvaviestin perusteella poliisi onnistui kerran palauttamaan minulle ryöstetyn puhelimeni, niin että eivät ole ihan turhia, semmoiset!

Haluaisin kirjoittaa listoja.

Miehen aamiainen: keksit, maito, mysli, marjasmoothie… Ahaa, ja banaani!

Kirjahyllyssä vasemmalta lukien: Roots, Tšehovin valitut novellit, Rückkehr ins Leben, Go Tell It on the Mountain, Kuolemaantuomitun viimeiset sanat, Murattiköynnös.

Kalastusvälineitä kautta aikojen: puukoukut, padot, verkot, nuotat, rysät, troolit, uistimet, perhot…

Välilehtiä auki: 32.

Nyt Mies syö juustoa. Se ei taida enää kuulua tähän listaan.

Nopean tekstianalyysin perusteella vaikuttaa siltä, että lukemisen arvoista tekstiä saa odotella vielä hetkisen. Odotelkaa kanssani, joohan?