Kun vielä vauvaikäinen lapsi tulee vierastamisen vaiheeseen, lastenlääkäri toteaa, että on ihan tervettä, että lapsi osoittaa sen huutamalla.

Kun aikuinen kokee vääryyttä, on varsin yleistyneen käsityksen mukaan oikein, että hän osoittaa asiasta nootin virallista reittiä ja jää odottamaan sitä, kun viranomaiset päättävät prosessin mukaisessa järjestyksessä.

Nykyihmisille on tullut kummallinen harha siitä, että vain hillitty ja hyväkäytöksinen ja olemassa olevien järjestelmien mukainen ilmaisumuoto on sopiva. Suuttuminen on merkki itsehillinnän puutteesta tai kypsymättömyydestä. Nuoretkaan eivät enää ole suuressa määrin vihaisia, vaan hiemankin anarkistisesti käyttäytyvä nousee näkyväksi. Hän on jotekin poikkeusyksilö, johon yhteiskunta ei ole vielä saanut otetta.

Kiltteys on yliarvostettua, vaikka samaan aikaan voi sanoa, että niin on pahantekokin. Meille on hyötyä, jos opimme uudelleen myös suuttumaan oikealla tavalla ja sietämään suuttumusta.

Asiat eivät muutu, jos kukaan ei suutu. Niinhän sitä sanotaan, vaan harva uskaltaa. Harva uskaltaa suututtaa auktoriteettaja. Mielummin jupistaan ja tehdään hiljaa omalla tavalla kuin sanotaan, että tämä ei enää vetele.

Perjantain ammattiyhdistysliikkeen mielenilmauksesta voi olla ja pitääkin olla montaa mieltä. Työnantajat saavat suuttua, poliitikot saavat suuttua ja mielenilmaukseen osallistuneiden suuttumus on sallittua.

Paljon ratkaisevampaa on se, mitä suuttumuksen jälkeen tapahtuu. Tulkitaanko suuttumus lapselliseksi ja turhaksi valittamiseksi tai kypsymättömyydeksi? Syyllistyykö vastapuoli opettamiseen tai pahimmillaan mielipiteiden aliarvioimiseeen?

Aikuisen suuttumus on merkki siitä, että nyt on kävelty rajan yli. Olivat tarkoitusperät sitten poliittiset tai itsekkäät, on tärkeämpää mennä niiden syiden taakse kuin jumittua siihen, oliko suuttumus oikealla tavalla organisoitua.

Suuttumus on suuttumus ja välillä se purkautuu hassulla tavalla. Siinä se ei edes erottele tyhmiä tai fiksuja toisistaan.

Jos joudut puhtaroimaan sitä, saako asioista suuttua, kannattaa miettiä sitä, millaisissa yhteiskunnissa erimielisyydestä rangaistaan herkimmin.