Tunne on päätöksenteon nitroglyseriiniä

Tunne päätöksenteossa kuin kuin nitrogylseriini. Kun sitä käytetään harkiten, sillä saadaan paljon hyödyllistä aikaiseksi, mutta jos osaamattomat ihmiset saavat käsitellä sitä varomattomasti, sillä tuhotaan ihmishenkiä ja kokonaisia kaupunkeja. Tunnetta pidetään oikeutetusti välttämättömänä osana toimintaa, mutta siitä huolimatta erilaisten tunteiden syntyyn ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

Kun pääministeri tulee iloisena kertomaan, että nyt ollaan vihdoinkin päästy sopimukseen valtion ensi vuoden budjetista, niin mistä hänen iloisuutensa johtuu? Siitä, että tiukan väännön jälkeen päästiin sopimukseen, siitä että saatiin hyvä sopimus, siitä että pääministeri saa taas aikaa muille asioille, siitä että pääministeri ja hänen puolueensa voitti jotakin erityistä vai siitä että sopimus syntyi niin vaivattomasti? Syntyikö se tunne kuitenkin siitä, että on vain kiva kertoa edistyksestä? Vai syntyikö se tunne siksi, koska päätöksentekijä voi osoittaa olevansa asemansa arvoinen?

Sillä on suuri merkitys, mistä tuo iloisuus syntyy. Jos sen taustalla ovat voimakkaasti henkilökohtaiset tai oman ryhmän motiivit, voidaan toteutusvaiheessa törmätä yllättäviin ongelmiin. Se mikä pienen piirin mielestä on ollut hyvä lopputulos, onkin laajemmalle yleisölle esitettynä huono kompromissi. Tästä syystä tämänkin hallituksen taipaleella on usein tullut eteen tilanteita, joissa hyvänä mainostettu päätös on jouduttu vetämään takaiisin.

Tilanne ei suinkaan koske vain poliittista päätöksentekoa, vaan itse asiassa kaikkia päätöksiämme, ja suuressa mittakaavassa erityisesti työelämää.

Kulttuurillisesti suomalaiselle päätöksenteolle on keskeistä se, että asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon osallistuu harva joukko. Parhaimmillaankin siinä on mukana vain pieni osa työntekijöistä, joilla on kuitenkin se paras kontakti asiakkaisiin. Päätöksenteon vinoumaa ohjaa vielä sekin, että vaikkapa strategiprosessin suunnitteluun valitaan usein henkilöstöstä juuri ne, joiden käytös vastaa eniten johdon toiveita. Kun koossa on tällainen ryhmä, se haluaa kaiken sujuvan mukavasti ja jouhevasti ja samalla se saattaa syyllistyä positiivisen tunteen harhaan.

Positiivisen tunteen harha on se, että saan omaa olettamustani vastaavia näkemyksiä. Ihmiset tukevat minun ajatuksiani ja se saa minut iloiseksi. Olemme menossa oikeaan suuntaan, koska se suunta tuntuu “kaikista” oikealta. Tunnetuin tätä vinoumaa koskeva totaalisesti väärä päätös oli Sikojenlahden kriisi, jossa kukaan ei halunnut ottaa tätyttä vastuuta päätöksestä ja sen seurauksena kaikki tukivat yhtä ja samaa näkemystä. Lopulta koko porukka oli katastrofaalisesti totaalisen väärässä. Paikalla olivat tuon ajan terävimmät poliittiset ja sotilaalliset kyvyt ja silti mentiin reilusti palmumetsään.

Ilman tunnetta on vaikea saada toimintaa. Mutta tunne voi todellakin ohjata aivan väärään toimintaan ja siksi sen syntyyn on kiinnitettävä enemmän huomiota päätöksenteossa. Turhan usein luulottelemme liiaksi, että oma innostuksemme siirtyy myös toisiin. Unohdamme innostuksissamme kysyä itseltämme, mikä oikeasti sai minut innostumaan?

Tunteen pohjana tulee ollla aivan erilaisia kysymyksiä kuin usein tulee ajatelleeksi. Onko päätöksenteon pohjana oleva tieto laadukkainta mitä olemme koskaan nähneet? Onko ajattelumme aidosti lähtenyt tyhjältä paperilta ja sitä ei ole ohjannut mikään vanha väärä olettama? Onko päätöksenteossa todellakin ollut paras mahdollinen kokoonpano? Onko päätös tehty päätöksen merkitys ja ympäristön muutos huomioiden riittävän nopeasti? Onko päätös sellainen, että päätöksentekoon osallistumattomat myös tykkäävät siitä? Onko päätös toteuttamiskelpoinen heti? Muuttaako päätös asioita merkittävästi, eli onko päätökseen käytettyjen resurssien suhde päätöksen merkityksellisyyteen?

Näitä kysymyksiä voi esittää pitkän listan. Ilman näitä kysymyksiä päätöksestä on suurella riskillä tulossa torso. Se voidaan saada aikaiseksi paperilla, sitä voidaan ehkä lähteä toteuttamaan ja sillä voidaan päästä pitkällekin. Mutta ensimmäinen ympäristön pieni muutostekijjä voi pahimmillaan viedä pohjan koko päätökseltä.

Tästä löytyy hyviä esimerkkejä kaikkialta, kun vain hieman avaa silmiään.