Caravaggiota ja pakolaisia

Teju Colen uuden kirjan Black Paperin avausteksti After Caravaggio on parasta esseistiikkaa, mitä olen vähään aikaan lukenut. Todellinen sommittelun, rytmityksen ja kerroksellisuuden taidonnäyte.

Colen esseeminä matkustaa vuonna 2016 Italiaan katsomaan Caravaggion maalauksia ja kulkemaan taiteilijan jalanjäljissä. Matkallaan Cole kohtaa Välimeren yli veneillä tulleita pakolaisia ja kietoo heidän kohtalonsa osaksi esseetä. Hän viettää vuoroin aikaa 1600-luvulla maalattujen taulujen äärellä ja vuoroin Eurooppaan saapuneiden afrikkalaisten ja aasialaisten seurassa.

Molemmat esseen tasot (Caravaggio, pakolaiset) Cole elää samaan aikaan emotionaalisesti ja analyyttisesti, mikä aiheuttaa peri-inhimillistä hämmennystä ja ristiriitaa. Eräs vaikuttava kohtaus on sellainen, jossa Cole näkee rannalla pakolaisten veneitä, jotka merivartiosto on hinannut mereltä. Veneissä on kuollut ihmisiä. Cole kirjaa havaintojaan muistivihkoonsa, kunnes yhtäkkiä romahtaa polvilleen ja alkaa nyyhkyttää lohduttomasti. Tunnevyöry on samaan aikaan odottamaton ja ymmärrettävä.

Suhdettaan Caravaggion taiteeseen Cole kuvaa vaikeaksi mutta pitkäaikaiseksi rakkaudeksi. Poikavuosinaan Lagosissa hän vietti tuntikausia katsellen kirjoista Caravaggion maalauksia. Monet muut varhaiset suosikkitaiteilijat ovat menettäneet Colen silmissä hohtoaan, mutta Caravaggion vaikutus ei ole laimentunut, vaan pikemminkin päinvastoin.

”Se ei voi johtua vain hänen teknisestä taituruudestaan”, Cole kirjoittaa. ”Hänen maalauksissaan on usein selviä vikoja, esimerkiksi kompositiossa tai perspektiivin lyhennyksessä. Uskon, että hänen vaikuttavuutensa salaisuus on siinä, että hän laittoi maalauksiinsa enemmän itseään, omia tunteitaan, kuin kukaan muu taiteilija ennen häntä.”

Esteettisten mietteiden rinnalla Cole tarkastelee Caravaggion elämäntarinaa. Taiteilija oli kiivasluonteinen ja väkivaltainen, nykytermein toksisen maskuliininen. Hän muun muassa tappoi nuoren miehen kaksintaistelussa.

Rajun elämänsä takia Caravaggio joutui pakenemaan viranomaisia ja vihamiehiä pitkin Italian etelärannikkoa aina Maltalle asti. Cole pohtii, miksi Caravaggio ei maalannut merta tai merenkulkuun liittyviä aiheita. Raamatun kertomukset olivat tärkein innoittaja.

Vuorottelu tasolta toiselle luo tekstiin näkymätöntä verkostoa, josta versoo laajempia merkitysulottuvuuksia. Pelkkänä Caravaggio-tekstinä tai pelkkänä pakolaistekstinä essee olisi aivan kelvollista kamaa, mutta ei lähellekään yhtä vaikuttava kuin kahden kerrostuman tekstinä.

Jonkinlainen synteesi on esseen lopussa, kun Cole kirjoittaa Caravaggion maalauksesta Paimenien palvonta, jossa perinteinen seimiaihe saa kaikkea muuta kuin hempeilevän uskonnollisen toteutuksen. Vastasyntynyt Jeesus-lapsi tallissa äitinsä sylissä ei ole Caravaggiolla kaunis perheidylli, vaan siitä kuvastuu ”rosoisuutta ja puutetta”.

Paimenien palvonnan tunnelma muistuttaa Colen mielestä erehdyttävästi nykypäivän pakolaisleirien tunnelmaa. Se nostaa pintaan samoja intuitiivisia kysymyksiä: Miksi tällä äidillä ja lapsella ei ole kotia? Mistä he ovat tulossa ja minne menossa?

Moni esseisti varmaan pilaisi tällaisen tekstin liian suoraviivaisilla rinnastuksilla, synteeseillä ja tulkinnoilla, mutta Cole maltaa jättää esseensä sopivalla tavalla ehdotelman tai luonnoksen kaltaiseksi. Hän vihjaa ja vilauttaa, ei sorru selittämään tai hölöttämään. Esseeseen jää aukkoja ja hiljaisuutta, jotka päästävät läpi sen, minkä kirjailija voi sanoa vain sanomatta jättämällä.

Muutaman kokoavan huomion Cole toki esittää Caravaggiosta. Niissä kiteytyy paljon niistä kiistoista ja vaikeuksista, joita nykypäivän keskustelussa on mahdoton välttää, kun arvioidaan menneiden aikojen taiteen suurnimiä:

He was a murderer, a slaveholder, a terror, a pest. But I don’t go to Caravaggio to be reminded of how good people are, and certainly not because of how good he was. To the contrary: I seek him out for a certain kind of otherwise unbearable knowledge. (…) I need to know what he knows, the knowledge that hums, centuries later, on the surface of his paintings, knowledge of all the pain, loneliness, beauty, fear, and awful vulnerability our bodies have in common.

kulttuuri kirjallisuus
Kommentit (0)