Väkisin positiiviset

Näin neuvoo J.P. Maroney, joka nimittää itseään ”yritysmaailman pitbullterrieriksi”. Maroney ja lukemattomat hänen kaltaisensa maallistuneen menestysteologian matkasaarnaajat vetävät Yhdysvalloissa salit täyteen kansaa innostaessaan ihmisiä uskomaan, että lasi on aina puoliksi täysi, ei koskaan puoliksi tyhjä. Niin sanottu positiivinen ajattelu on paisunut Atlantin takana suuren luokan bisnekseksi, joka tuottaa valtaisat määrät kirjoja, DVD:itä ja muuta oheismateriaalia.

Toki positiivinen ajattelu tunnetaan myös Euroopassa ja Suomessa, mutta ytimeltään ilmiö on kuitenkin mitä amerikkalaisin. Tämän toteaa toimittaja Barbara Ehrenreich kärkevässä kirjassaan Bright-Sided: ”Yhdysvallat on historiallisesti tarjonnut kasvualustan monenlaisille lahkoille, kulteille, henkiparantajille ja käärmeöljyn kauppiaille”.

Ehrenreichin rinnastukset ovat osuvia, sillä valmiiksi pureskellussa ja tuotteistetussa positiivisessa ajattelussa ei ole kyse ajattelusta ensinkään vaan lähinnä itsesuggestiosta. Vakavahenkinen, tietoon ja ymmärrykseen pyrkivä ajattelu lähtee aina liikkeelle epäilystä, kyseenalaistamisesta, valmiiden totuuksien kiistämisestä. Siinä mielessä se on perusviritykseltään pikemminkin negatiivista kuin positiivista.

Maroneyn kaltaiset maallistuneet menestysteologit kehottavat ihmisiä työntämään syrjään epäilyt ja lopettamaan kyseenalaistamisen. Heidän viestinsä on, että onni ja menestys ovat kiinni ihmisten omasta päättäväisyydestä. Oikein lujasti tahtomalla jokainen voi levitoida itsensä pahimpienkin esteiden yli. Jos ihminen epäonnistuu pyrkimyksissään, syynä on se, ettei hän sittenkään tahtonut tarpeeksi. Ei muuta kuin takaisin motivaatioseminaariin tai kirjakauppaan!

Amerikkalaisuutta leimaava optimistisuuden kultti on meemi taikka peräti virus, joka vaikuttaa Ehrenreichin mielestä vahingollisesti Yhdysvaltain talouteen ja politiikkaan. Entinen ulkoministeri Condoleezza Rice on kertonut, että George W. Bush ei sietänyt presidenttikausillaan lähelleen ”pessimistisiä, epäilyä kylväviä” ihmisiä. Aito valtioviisaus kuitenkin edellyttää kirkasta tietoisuutta siitä, miten voi käydä jos asiat menevät pieleen.

Vahvimpia väitteitä Ehrenreichin kirjassa on, että todellisuuden hämärtävä yltiöpositiivisuus piirtyy esiin myös finanssikriisin taustalta. Mitä muuta 2000-lukua hallinnut markkinafundamentalismi oli kuin äärimmilleen vietyä positiivista ajattelua? Yritysjohtajien, sijoittajien ja poliittisten päättäjien keskuudessa vallitsi vankkumaton usko siihen, että näkymätön käsi hoitaa kaiken parhain päin eikä rahoitusjärjestelmän vakaudesta tarvitse kantaa huolta.

Sellaiset ihmiset, jotka rohkenivat nousukauden huumassa muistuttaa riskinoton varjopuolista, olivat todellakin SYVÄLTÄ. Heidän kanssaan ei kannattanut kaveerata, jos halusi menestyä. Vararikkoon menneen Lehman Brothersin toimitusjohtaja Richard Fuld erotti vuoden 2006 lopussa pankin kiinteistösijoituksista vastanneen Mike Gelblandin, koska tämä mukamas lietsoi tappiomielialaa varoitellessaan kiinteistökuplasta ja vaatiessaan liiketoimintamallin muuttamista.

Ehrenreichin kirja vakuuttaa ennen muuta huomioillaan, anekdooteillaan ja yksityiskohdillaan. Hän esimerkiksi kertoo naispuolisesta opettajasta, joka netin keskustelupalstalla pyytää ihmisiä “ajattelemaan positiivisia ajatuksia” vaikeaa syöpäsairautta potevan vävypoikansa puolesta.