Yötön yö ja ammattiyhdistysliikkeen syvä uni
Tiesitkö tätä: jo lähes puolet Microsoftille työtä tekevistä on freelancereita tai itsensä työllistäviä. Kannattaa lukea.
Eikä Microsoft ole suinkaan ainoa lajissaan. Kehitys on paitsi kiihtyvä, myös luonnollinen, koska enää edes monikansallisilla suuryrityksillä ei ole työtä tasaisesti koko ajan tarjottavaksi. Kiitos globaalin talouden ja kilpailun.
Tilanne ei ole työnsuorittajan kannalta ongelmaton. Itsensä työllistäjien pitää huolehtia vakuutusturvastaan, työterveydenhuollostaan ja olla valppaana myymään työpanostaan toisaalle silloin kun osaamisen kysyntä laskee toisaalla. Sillä jossain se nousee.
Normaalia yrittämistä siis.
Mikä olisi mikroyrittäjän ollessa, jos hänelle olisi tarjolla tukea ajassa elävältä ja älyllisesti ajattelevalta ammattiyhdistysliikkeeltä. Sellaiselta, joka olisi pikemminkin vertaisryhmä kuin savupiippusetien miehittämä muinaisjäänne.
Vertaisryhmää meillä ei ole. Meillä on savupiippusetien ay-liike.
Sellainen joka turvautuu siihen tempuista alimpaan: laittaa silmät kiinni ja toivoo, että kun muutosta ei näe, muutos ei ole totta.
On sääli, että ay-liikkeellä ei ole rakenteita käsitellä muutosta. Eikä edes halua. Ammattiyhdistys haluaa yhä olla edunvalvontajärjestö. Sellainen, jota tarvittiin silloin, kun tuotantoympäristö oli luokkajaon varjostama tehdas tai tekstiilitehtaan karu konttori.
Nyt on toisin.
Työtä tekevä ihminen voi olla yrittäjä. Eikä yrittäjä ole välttämättä potentiaalinen lahtari. Hän voi olla yritteliäs pieni ihminen, joka ansaitsisi edunvalvontaa.
Mutta luokkajakojääristä ei uuden ajan työntekijäin edunvalvojiksi ole.
Trendi on selvä: tulevaisuus ei ole kuukausipalkkaista. Yhä mittavampi joukko eritoten asiantuntija- ja luovien alojen työntekijöistä ryhtyvät itseään työllistäviksi. He olisivat voineet olla ay-liikkeen tukijoita ja jäseniä.
Vaan eivät ole.
Eräs toimittajaystäväni suorastaan tyrmistyneenä kommentoi Journalistiliiton puheita ”pakkoyrittämisestä”. Hänen mielestään moinen höpötys on jopa loukkaavaa. ”Tämä on elämäntapa, eikä mitään pakkoyrittämistä!”, huudahti journalisti.
Tässä toisen onnellisen itsensä työllistäjän kommentti. Freelance-toimittaja Virpi Salmi luonnehtii keskustelua pakkoyrittämisestä ruikutukseksi. Luepa tästä.
Tyytyväisen freelancerin tarina saa myös ihan tutkittua tukea: Ainoastaan 20% itsensä työllistäjistä tekisi mieluummin samaa työtä palkansaajana. (Pärnänen & Sutela, Itsensä työllistäjät Suomessa, Tilastokeskus 2013.)
Ja tästä se toinen dinosaurus – verottaja – on tyystin eri mieltä, kuten alkuviikosta saimme lukea kolkon esimerkin MTV:n kohtelusta.
Verottajan edesottamuksia analysoin sitten juhannuksen jälkeen.
Oikein hyvää keskikesän juhlaa teille kaikille työläisille, työnantajille ja itsensä työllistäville.
Ynnä tietysti myös ay-pampuille. Yö on valoisa myös teille tähän aikaan vuodesta.
Ja mielelläni otan vastaan ajatuksia tuohon seuraavaan verottaja-juttuun. Liity Anzion mukaan –fb-ryhmä ja kerro.
Hassua, että kirjoittajan toimittajaystävä on tuolla lailla loukkaantunut pakkoyrittäjyyspuheista. Osa freelancereista kokee itsensä nimenomaan pakkoyrittäjiksi, ja tämän kokemuksen ei luulisi vaivaavan niitä, jotka työllistävät itsensä ihan vapaaehtoisesti ja mielellään. Vaikka minä olen tyytyväinen tämänhetkiseen elintasooni, kyllä minun mielestäni myös köyhien ongelmista on keskusteltava ja niitä pyrittävä ratkomaan.
Eikä Journalistiliitto juurikaan käytä sanaa pakkoyrittäjyys, vaan enemmän siellä puhutaan näennäisyrittäjyydestä. Siitä puhutaan enemmän, koska se on tänä päivänä pakkoyrittäjyyttä laajempi ilmiö. Näennäisyrittäjyys kertoo juuri siitä, että haluaa työllistyä esim. freetyyppisesti ja kokee työn imua, mutta työn puitteet muistuttavat läheisesti palkansaajaa. Asema verrattuna palkansaajaan on kuitenkin monin tavoin huonompi.
Järvinen kirjoittaa: ”Yhä mittavampi joukko eritoten asiantuntija- ja luovien alojen työntekijöistä ryhtyvät itseään työllistäviksi. He olisivat voineet olla ay-liikkeen tukijoita ja jäseniä. Vaan eivät ole.”
Vaan kylläpäs ovat. Ei ole sellaista yhtä suurta ay-liikettä, jota voisi tyhjentävästi luonnehtia tällaiseksi tai tuollaiseksi. Ammattiliittojen käytännöt ja niiden suhtautuminen esimerkiksi yrittäjäjäseniin vaihtelee suuresti. Verkkojulkaisu Aikamerkki kirjoitti aiheesta tammikuussa, lukekaapa http://www.aikamerkki.org/yrittaja-joutuu-yleensa-luopumaan-liitosta/
Esimerkkinä mainitsemassasi Journalistiliitossa free-yrittäjäjäsenten määrä kasvaa parhaillaan hyvää vauhtia. Tuskinpa kasvaisi, elleivät he kokisi jäsenyydestä olevan hyötyä.
Hassua, että kirjoittajan toimittajaystävä on tuolla lailla loukkaantunut pakkoyrittäjyyspuheista. Osa freelancereista kokee itsensä nimenomaan pakkoyrittäjiksi, ja tämän kokemuksen ei luulisi vaivaavan niitä, jotka työllistävät itsensä ihan vapaaehtoisesti ja mielellään. Vaikka minä olen tyytyväinen tämänhetkiseen elintasooni, kyllä minun mielestäni myös köyhien ongelmista on keskusteltava ja niitä pyrittävä ratkomaan.
Eikä Journalistiliitto juurikaan käytä sanaa pakkoyrittäjyys, vaan enemmän siellä puhutaan näennäisyrittäjyydestä. Siitä puhutaan enemmän, koska se on tänä päivänä pakkoyrittäjyyttä laajempi ilmiö. Näennäisyrittäjyys kertoo juuri siitä, että haluaa työllistyä esim. freetyyppisesti ja kokee työn imua, mutta työn puitteet muistuttavat läheisesti palkansaajaa. Asema verrattuna palkansaajaan on kuitenkin monin tavoin huonompi.
Järvinen kirjoittaa: ”Yhä mittavampi joukko eritoten asiantuntija- ja luovien alojen työntekijöistä ryhtyvät itseään työllistäviksi. He olisivat voineet olla ay-liikkeen tukijoita ja jäseniä. Vaan eivät ole.”
Vaan kylläpäs ovat. Ei ole sellaista yhtä suurta ay-liikettä, jota voisi tyhjentävästi luonnehtia tällaiseksi tai tuollaiseksi. Ammattiliittojen käytännöt ja niiden suhtautuminen esimerkiksi yrittäjäjäseniin vaihtelee suuresti. Verkkojulkaisu Aikamerkki kirjoitti aiheesta tammikuussa, lukekaapa http://www.aikamerkki.org/yrittaja-joutuu-yleensa…/
Esimerkkinä mainitsemassasi Journalistiliitossa free-yrittäjäjäsenten määrä kasvaa parhaillaan hyvää vauhtia. Tuskinpa kasvaisi, elleivät he kokisi jäsenyydestä olevan hyötyä.