Miksi tehdä asioita hyvin, jos ne voi tehdä päin vittuakin?

Yhteiskuntasopimus on brändi. Brändi ei voi nyt kovin hyvin, vaikka sillä oli oma momentuminsa. Brändin ylin valvoja ei ollut hereillä, tehtäviensä tasalla. Hän mokasi etsikkoaikansa.

Hänen nimensä on Juha Sipilä.

Meistä jokainen on kuullut läpän, että Suomi on insinöörien luvattu maa. Ja että siksi meillä ei osata markkinoida. Että siksi vienti ei vedä vaikka vientituotteet olisivatkin teknisesti ensiluokkaisia.

Voi se näin ollakin. Mutta ei meidän pidä insinöörejä kaikesta parjata. Ei se kirkasotsaisten tekniikan opiskelijoiden syy ole, jos Otaniemessä ei opeteta, mihin tupsulakki ei anna pätevyyttä. Kuten esimerkiksi aivokirurgisiin operaatioihin tai markkinointiviestinnän suunnitteluun.

Eikä välttämättä pääministerin tehtäviinkään.

Tämän saimme tuta tällä viikolla: Sipilä teki kuuluisan prosessikaavionsa sen sijaan, että hän olisi kuunnellut saati elänyt ammattiyhdistyseliitin ja –aktiivien tai duunarin maailmaa tai edes nuuskinut heidän elämäänsä.

Sipilä teki vain sen prosessikaavionsa.

Herran pieksut.

Jokainen ei-insinööri ymmärtää, että prosessi on tyhmä. Prosessi ei ajattele eikä prosessi luo. Parhaimmillaankin prosessi on luovassa työssä vain ja ainoastaan nerokkuuden jäsentely. Nerokkuudeksi siitä ei ole.

Liian moni markkinointitehtävissä työskentelevä Otanimessä oppinsa ammentanut henkilö pelkää prosessien ulkopuolista innovointia. Haluaa tukeutua menneeseen. Periaatteella: Ei muuteta mitään, tehdään samoin, kuin viimeksi teimme.

Jolloin silloinkin epäonnistuimme.

Aivan kuten nyt, kun turvauduttiin Esko Ahon perintöön. Hänkin yritti lanseerata ajatustaan “Yhteiskuntasopimus”, alentaakseen palkkoja noin viidellä prosentilla.

Mutta sopimuksen sisältöä ei oikein kukaan ymmärtänyt.

Siksi sopimusta ei syntynyt.

Eikä syntynyt nytkään.

Kun tuo huono idea kopioitiin.

Kun taaskaan ajatusta ei ymmärretty

Saatanan tunarit.

Anssi

Insinöörin poika. Lähes insinööri siis itsekin.

Keskustelu jatkuu täällä