Pari sanaa elämästä. Ja jokunen kuolemasta.

Joo. Lomarahat. Huono valmistelu. Idioottimainen lopputulos #hevosetkinnauraa.

Joo. Tulevat ja vievät naiset ja rahat ja safkakaan ei kelpaa. #iltalehtimyy.

Mutta.

Isolla muulla.

Heräsin. Kosketin häntä. Hän katsoi takaisin. Olin pahoillani. Hänkin. Meni taas pitkään. Näitä gaaloja taas. Ymmärsi. Ymmärtää kaiken. Terapoimme. Puolin ja toisin. Onhan näitä pengottavia: doku mutsi. Hänellä isä. Lapsuudessa kulissit. Kestäviksi tehdyt.

Backstage ei.

Miettimistä siis asiain varjoissa. Ja varjojen pituuksissa.

Pengotaan.

Joo.

Isovanhemmat lahkolaisia. Oma äly: lähde! Jo varhain. Lähdin. Faijakin oli lähtenyt. Äiti oli jo mennyt. Hänet vietiin, mutta eri paikkaan. Pari sanaa kuolemasta: multaa päälle. Ei tullut sisaruksia.

Siis yksin.

Eivät edes tervehtineet enää. Menivät viimeisetkin sukulaiset. Vaikka serkkujakin on. Kuulemma.

Toiset pari: lepää rauhassa, isoäiti.

Haukkuvat turhaa jehovia. He sentään ovat jotakin. He uskovat johonkin. Toisin kuin suuri osa meistä. Kuten minä. Mutta ei heidän kanssaan tarvitse elämänkatsomusta jakaa.

Ja jos sitä ei jaa, ei jaa mitään muutakaan.

Nuori. Yksin. Erittäin.

Niinkin on pärjättävä. Hymyile oikeille ihmiselle. Irvistä oikeille.

Joo.

Siitä se lähtee.

Faijalla ois ollut fyrk. Punkkarille ei kelvannut. Mitä teen, teen itse. Perkele.

Se on viisas. Insinööri tai joku. Silti elämänviisas. Hänenkin. Toimittaja. Hänen ei välittänyt. Minun välitti. Ei vain osannut sitä silloin näyttää.

Mutta rakasti. Yhäkin.

Mikä on tärkeää?

No onhan ne. Niitä on kolme. Hänelläkin. Toivottavasti osaan näyttää niille sen, mikä on vaikeaa.

Tai isälleni oli.

Pitäis kysyä niiltä.

Joo.

Sitten on näitä pieniä asioita. Sipilöitä ja leikkauksia ja Stubbeja ja mamuja ja mitä näitä on.

Eivät ole nyt kirjoittamisen väärttejä.

Vai ovatko? Kerro