Suomi on täynnä kusipäisiä kakaroita

Kaikki tietävät millaisia lapsia sananparren mukaan tulee hätäilemällä.

Jos sanonta pitää paikkansa, en ole ihan varma, haluanko tehdä lähempää tuttavuutta osan säännöllisesti tapaamieni henkilöiden jälkikasvujen kanssa.

Mutta päivittäin osallistun kuitenkin noloihin small talkeihin, jotka aloitetaan, jos ei eksakteilla sanoilla niin ainakin ajatuksella:

“Mites menee?”

Tyhjänpäiväiseen kysymykseen saa yleensä samansisältöisen vastauksen.

Jos ei juuri näillä eksakteilla sanoilla niin ainakin ajatuksella:

“Kiirettä pitelee.”

Mutta viesti on aina se sama:

Henkilöllä on kiire.

Jos henkilöllä on kiire, hän on eittämättä tärkeä ja menestyvä, kuten Tanja Vasama ansiokkaasti kolumnoi HS:ssä.

Henkilöllä on kiire, koska hän on haluttu.

Häntä tahdotaan ostaa enemmän kuin häntä on.

Ja siitähän kelpaa kertoa.

Markkinatalous toimii niin.

Muistathan: kysynnän ja tarjonnan laki.

Menekkituotetta ei tarvitse myydä ALE-hyllyissä.

Menekkituote on arvokkaampi.

Siksi kiire on ihmiselle tavoiteltava tila.

Kiire on statussymboli.

Mikä on kiire?

Kiire ja aikakäsitys liittyvät toisiinsa.

Elinympäristö taas ohjaa aikakäsitystä.

Oletko kuullut käsitteestä “island time”, eli saariaika?

Toisin kuin mantereella, saarilla ollaan totuttu olemaan herkemmin säiden ja kulkuhteyksien armoilla.

Ollaan aina oltu.

Siksi saarilla ei tyypillisesti ole kiire.

Saarilla aikakäsitys ei perustu ainoastaan kelloon.

Siellä maleksimista ei pidetä syntinä.

Joutilaisuus on pikemminkin tapa.

Vieläpä tapa, jonka kanssa on totuttu elämään.

Tapa joka ei vahingoita ketään, ei ole kenellekään epäreilu.

Kaupungeissa ei maleksita.

Ja maailman väestö kaupungistuu tihenevällä vauhdilla.

Ja kaupungeissa suorituskeskeisyys korostuu.

“Updating” on päivän termi.

Meidän jokaisen kaupunkilaisen on pidettävä älypuhelimemme, läppärimme, digiboksimme – ja ennen kaikkea itsemme – päivitettyinä.

Muuten emme pärjää kilpailussa.

Ja kilpailemme naapuriamme, työkaveriamme, muiden saman alan edustajia vastaan.

Meissä elää pelko, mitä tapahtuisi, jos jäisimme heistä päivityksen jälkeen.

Mitä, jos he olisivatkin yhteiskuntasopivampia kuin me.

Eli: koska toiset päivittävät itsensä, meidänkin on pakko.

Koska ihmistä arvotetaan tehokkuudella.

Sellaisella, jota ei voi saavuttaa päivittämättä.

Tehokas työntekijä on ihanne.

Eikä ainoastaan työntekijä.

Paitsi tehokas työntekijä, pitää olla myös tehokas kuluttaja.

Olympialaisten tunnus: nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin leimaa muidenkin kuin urheilijoiden elämää, koska koko ajan pitäisi saavuttaa enemmän, kuten Seija Sartti kirjoitti Kuukausiliitteessä taannoin.

Siis: tehokkuus on nopeutta.

Pitää elää nopeammin.

Kotona lisääntymishommissa hätäillään ja töissä pissitään juosten.

On muututtava nopeammin kuin ympäröivä maailma.

Muuten jää maailman jalkoihin.

Jatkuva muutos on hyvästä.

Ja kilpailu muutosvauhdissa pysymiseksi ajaa hassuihin tekoihin:

Jos allakassaan näkee tilaa, siihen pitää järjestää kokous.

Sillä jos koko organisaation yhteisesti näkemässä allakassa on tilaa, antaa kuvan, että ei ole kiireinen.

Eikä siis tärkeä.

Eikä siis haluttu.

Että minua halutaan ostaa vähemmän kuin muita.

Että olen halpa.

Silloin voi organisatiossa joutua kadotukseen.

Vielä varmempi tapa ajatua syöksykierteeseen urallaan on esitellä idea, jonka avulla asioita voitaisiin tehdä hitaammin, vaikkakin paremmin.

Työntekijä saa aina kiitoksia, jos hän kertoo pomolleen keksineensä menetelmän, jolla asiat tehdään nopeammin. Vaikkakin huonommin.

Nopeus on ratkaisevassa asemassa.

Ei laatu.

Meistä jokainen tapaa päivittäin henkilöitä, joilla ei ole koskaan liian kiire pysähtyä kertomaan, kuinka kiire heillä on.

Ja se että on kiire, kertoo vallasta.

Ja mitä enemmän ihmisellä on valtaa, sitä vähemmän hänellä on mahdollisuus vaikuttaa ajankäyttöönsä.

Sillä ihminen, jolla on valtaa, ei päätä omista aikatauluistaan.

Hän on allakkansa armoilla.

Sitä täyttävät muut.

Ja meidän muiden allakkaa täyttävät Netflixin-sarjat,  juorusivustojen tarjontaan perehtyminen, USA:n presidentin twiittien lukeminen.

Ja itsensä mokailu somessa.

Tämä kaikki laatuaika on käytettävissämme siksi, että on ulottuvillamme on pitkälle kehitettyjä soveluksia ja appeja, jotka säästävät aikaamme moiseen kalenteriemme täytteeseen.

Ja voimme taas sanoa, että meillä on kiire.

Kiire on ihana tuotekehittäjä.

Miettikääpä vaikka näitä: pikapankki, pikasuutari, pikapesula, pikakahvi tai vaikkapa pikavippi, kuten Sartti muistuttaa.

Ja edellä mainitut jo ennen digiaikaa.

Mieleeni tulee nuorena mainosmiehenä eräälle pankille ehdottamani pankkiautomaatin laajennus myös talletusten vastaanottoon.

Pikapano.

Ehdotukseni ei mennyt läpi.

Ehkä ihan hyvä.

Keskustelu jatkuu täällä.

Kiireellistä tai -töntä alkavaa viikkoa. Ihan oman mielen mukaan.

 

Anzio