Hymyile tai kuole

Ystäväni Gia Forsman-Härkönen toteutti sen, mistä meistä moni unelmoi. Hän piti aviomiehensä kanssa sapattivuoden ja he kiersivät perheenä maailman ympäri.

Kokemuksistaan he pitivät blogia, johon voit tutustua tästä.

Tapasimme pian perheen saavuttua takaisin Suomeen. Gialla oli huomio, joka jäi minua askarruttamaan.

Hän hämmästeli, miksi Suomessa ei hymyillä.

Niin. Miksi meillä ei hymyillä?

Gia oli vuoden aikana kävellyt maailman kaikilla kolkilla mitä eksoottisempien ja tuttujenkin maiden pää- ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa, ja siellä käyskennellessään tottunut siihen, että ihmiset ovat toisiaan kohdatessaan toisilleen ystävällisiä.

Keskustelimme aiheesta noin kuukausi sitten.

Tänä aamuna debatoimme puolisoni kanssa työelämästä. Hän suitsutti työyhteisöään ja lausui ehkä harkitsemattaan jotakin mielestäni oleellista, joka liittyy Gian analyysiin suomalaisesta kohtaamisesta.

Puolisollani, kuten minullakin, on onni olla osa yhteisöä, jossa hymyillään. Jopa nauretaan. Hän sanoi, että ei vaihtaisi työnantajaa edes pienestä palkankorotuksesta, koska viihtyy niin hyvin nykyisessä työyhteisössään. Kokee siellä yhteyttä ja lämpöä.

Fiilis ei ole kauppatavaraa

Olemme etuoikeutettuja. Minä ja hän. Meillä on töissä kliffaa.

Kyse on siis yrityskulttuurista.

Yrityskulttuurin merkitystä yrityksen menestymiselle ei meillä täysin mielletä.

Perinteisesti suomalaisittain työelmästä:

Mitä enemmän kärsii ja lausuu ärräpäitä, sitä totisemmin duuniinsa suhtautuu. Ja mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun on ansainnut.

Ei työhön viihtymään ole tultu.

Perkele!

Väärin.

Yhtälö on simppeli: jos on kivaa, tekee parempaa duunia. Jos tekee hyvää duunia, sitä ostetaan. Jos duunia ostetaan, yritys menestyy.

Lukuisille suomalaisyrityksille asiantuntijatyötä tehneenä tiedän, että yrityskulttuurin aistii heti ensitapaamisella. Kun astuu sisään yrityksen vastaanottoon ja katsastaa tovin aulassa parveilevaa henkilökuntaa, tietää onko yritys potentiaalinen menestyjä vai ei.

Kokemukseni mukaan ne organisaatiot, joissa ollaan toisilleen ystävällisiä ja hymyillään – jopa nauretaan – löytyvät kategoriansa menestysfirmojen joukosta.

Ne joissa tutistaan hiipuvat.

Elleivät ole jo kuolleet.

Siispä: hymyillään alkavalla viikolla, kun tavataan.

Ja vaikka ei tavattaisikaan.

-A-

Keskustelu jatkuu täällä.