Joka kymmenes uusimaalainen teini on psykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakas. MOT.

Sanotaan, että yhteiskunnan sivistystasosta kertoo paljon se, miten yhteiskunta kohtelee heikoimpiaan.

Kuten esimerkiksi lapsiaan.

Jos tämä on sivistyksen mittari, Suomen asema sivistysvaltiona voidaan haastaa.

Lännen Media keräsi tietoja sairaanhoitopiireiltä ja julkaisi tuloksen vastikään. Tilanne on pysäyttävä: psykiatrista hoitoa tarvitsevien nuorten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Erityisesti viimeisten parin vuoden aikana 13–17-vuotiaita nuoria on tullut psykiatrisen hoidon piiriin selvästi aikaisempaa enemmän. Esimerkiksi Uudellamaalla jo lähes joka kymmenes 13–17-vuotias nuori oli psykiatrisen erikoissairaanhoidon asiakas vuonna 2016.

Siis 10 prosenttia kaikista teineistä!

Ja Pirkanmaalla nuoria tuli kaikkien psykiatrian erikoissairaanhoidon palvelujen asiakkaiksi 37 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Siis lähes 40 prosentin kasvu yhdessä vuodessa!

Vaikka kasvulukuja osittain selittäisikin palvelujen parempi saavutettavuus, nuorisopsykiatrit ovat ihmeissään nopeasta muutoksesta.

Ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino Tampereen yliopistollisesta sairaalasta hämmästeleekin: ”Olemme miettineet, miksi juuri nyt.”

Kaltiala-Heino löytää yhden selvän syyn: köyhyyden.

Taloudellinen huono-osaisuus lapsiperheissä on lisääntynyt ja liittyy eittämättä lähetteiden lisääntymiseen.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian linjajohtaja Klaus Rannan mukaan Suomessa ei oteta tarpeeksi vakavasti nuorten masennusta ja mielenterveyden häiriöitä. Erityisesti nuorten lähipalveluita on ylenkatsottu.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila onkin perin huolissaan lasten ja perheiden hyvinvoinnista ”hyvinvointi-Suomessa”.

Vuonna 2014 säädettyyn lakiin lapsiasiavaltuutetusta (1221/2004) kirjattiin lapsiasiavaltuutetun kertomuksen antaminen eduskunnalle kerran neljässä vuodessa. 21.2.2018 annettu kertomus oli ensimmäinen.

Kertomuksesta käy ilmi, että lapsia koskevat yhteiskunnalliset päätökset ovat hyvin ristiriitaisia ja sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen on Suomessa voimakasta.

Klaus Ranta näyttää siis olevan oikeassa.

Kertomuksessa arvioidaan muun muassa YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen velvoitteiden toteutumista Suomen lainsäädännössä.

Johtopäätökset eivät mairittele Suomea.

Meillä on vakavia yhteiskunnallisia ongelmia, jotka heijastuvat lasten ja perheiden hyvinvointiin.

Päätösten sekavuus ja yhtenäisen lapsipolitiikan puute näkyy huolestuttavalla tavalla juuri lasten ja nuorten lisääntyvinä mielenterveysongelmina.

Kurttila sanoookin MTV:lle: ”Suomi vaatii päivityksen, tästä hyvinvointivaltion alisuoriutumisesta on päästävä kansallisiin linjauksiin, jotka toteutuvat kaikkien lapsien ja perheiden kohdalla kaikissa kunnissa ja kaikissa kaupungeissa. Tarvitaan kansallista lasten hyvinvoinnin voimakasta petraamista.”

”On kehittämishankkeita, on paljon kehittämispuhetta. Puhutaan toimintakulttuurin muuttamisesta, mutta samaan aikaan lainsäädäntö on hyvin löysää. Heikommassa asemassa olevat väestöryhmät eivät nouse kärryille, ja nämä kärryt meidän kaikkien osalta käyvät koko ajan pienemmiksi”,  hän jatkaa.

Toisin kuin usein luullaan, Suomi ei ole kaikessa kansainvälisten suositusten mallioppilas.

Ei totisesti.

Kurttila huomauttaa, että Suomelta puuttuu edelleenkin kansallinen lapsistrategia.

Lapsistrategia, jota YK on vaatinut Suomelta toistuvasti. Viimeksi vuonna 2011.

Lapsistrategia, joka esimerkiksi Ruotsissa on ollut jo useita vuosia.

Eikä maamme nykyinenkään hallitus näytä saavan moista aikaiseksi.

Kurttila toteaa: ”Nykyhallitus on aivan yhtä ristiriitainen kuin hallitukset ennen sitä. Ne ovat kirjailleet hallitusohjelmiin komeita tavoitteita muun muassa lapsivaikutusten arvioinnista, mutta vähän on villoja.”

Nyt lapsi- ja perhejärjestötkin vaativat, että Suomeen vihdoinkin laaditaan kansallinen lapsistrategia ohjaamaan lapsi- ja perhepolitiikkaa. Siis kattava strategia, jonka avulla lapset tulisivat näkyvämmiksi yhteiskunnassa, että poliitikot huomioisivat lapset ja lasten erilaiset tilanteet ja tarpeet kaikessa päätöksenteossa.

Sillä vaikka suurin osa lapsista ja nuorista voivatkin hyvin, kaikki ei todellakaan ole niin hyvin:

• Suomea riivaa eriarvoistumiskehitys: jopa 10 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä elää köyhyysrajan alapuolella.
• Syrjivä kiusaamien on yleistynyt: kouluterveyskyselyn mukaan syrjivää kiusaamista kokee peräti 40 prosenttia sellaisista nuorista, jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle, joilla on toimintarajoitteita tai jotka ovat syntyneet ulkomailla.
• Oppimistulokset ovat heikentyneet ja koulutustason nousu pysähtynyt.
• Mielenterveyssyistä työelämän ulkopuolelle jää koko ajan enemmän nuoria.

Nyt jos koskaan tarvitsemme kansallista lapsistrategiaa.

Siis sitä, jota YK on Suomelta vaatinut ja joka esimerkiksi ruotsalaisilla on ollut jo vuosia.

YK ja Ruotsi ymmärtävät, että lapsissa on tulevaisuus.

Siksi heihin panostetaan.

Pitäisikö meidänkin?

 

 

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.