Jos haluat hienoja ja tiiviisti vaihtuvia työtehtäviä, ryhdy negatiiviseksi

Tapasin hiljan eräässä tilaisuudessa entisen asiakkaani, joka toimi aikoinaan markkinoinnin johtotehtävissä merkittävässä suomalaisessa yrityksessä.

Kutsuttakoon häntä tässä vaikka Reimaksi.

Reima kertoi uudesta toimestaan, jossa hän oli ollut reilun vuoden. Sitten yhteisten aikojemme hän oli vaihtanut työnantajaa jo useamman kerran.

Reima muisteli yhtä hänen organisaatiolleen toteuttamaamme kampanjaa, ja pyysi, jos voisin lähettää hänelle linkin silloin käsikirjoittamaani tv-mainokseen. Hän tarvitsisi spottia referenssiksi johonkin.

Lupasin lähettää.

Sinä surullisena ajanjaksona, kun Reima oli asiakkaani, kulutin hänen kanssaan hänen työnantajansa neukkareiden epämukavia design-jakkaroita kymmenissä palavereissa.

Ikävä kyllä.

Tapaamiset tapasivat noudattaa aina jotakuinkin samaa kaavaa. Reima oli tilannut minulta ja tiimiltäni säännöllisin väliajoin markkinointiviestinnällisen suoritteen, tyypillisimmin mainoskampanjan. Briefinsä hän esitti aina kahden kesken, leppoisissa tunnelmissa. Perheen kuulumisia kysellen.

Ja kampanjan esittelytilaisuudetkin noudattelivat aina samaa kaavaa. Näihin absurdeihin kokouksiin hän määräsi mukaan myös koko johtamansa markkinointitiimin. Pitkospullan ääreen ikkunattomaan kellarineukkariin kokoontui kymmenisen tympeää ja vaitonaista hahmoa.

Minun roolini oli kertoa asiakkaalleni ja hänen ryhmälleen, miksi olimme presentoimaani ehdotukseen päätynyt ja miten se edesauttaisi asiakasyritykseni liiketaloudellisia tavoitteita.

Reiman rooli oli kasvattaa puheenvuoroni aikana otsalleen terhakoituvaa ja peittelemätöntä kikkeliä ja keksiä ärhäköitä vasta-argumentteja kaikkiin esittämiini ajatuksiin. Ja esittää kritiikkinsä vieläpä mahdollisimman nöyryyttävin sanakääntein ja julkituoden epäilyksensä ammattitaidostani. Kaikki tämä tuppisuina nyökyttelevän esikunnan myötähäpeillessä pomonsa käytöstä.

Yhtä lailla Reiman rooliin kuului soittaa palaverin jälkeen, ei pyytääkseen anteeksi, vaan kertoakseen, että koska on kiire, jonka olemme vatuloimisellamme aiheuttaneet, hän on pakotettu hyväksymään esitykseni jotakuinkin sellaisenaan. Paitsi että hänen piti ujuttaa oma peukalonjälkensä lopputulemaa ”parantamaan”.

Ja tuolla peukaloinnilla hän sittemmin selitti kampanjan onnistumisen niin minulle kuin etenkin omalle organisaatiolleen.

Edellä mainittua käsikirjoitusta noudatteleva teatraalinen esitys oli Reiman tapa yrittää voittaa tiiminsä ja yrityksen johdon kunnioitus markkinointiviestinnällisenä nerona. Näkemyksellisenä asiantuntijana, vahvana johtajana.

Reima oli pesunkestävä kriitikkopyrkyri.

Ihminen, joka asettuu muiden yläpuolelle esittämällä perusteetonta kritiikkiä vain peittääkseen oman kyvyttömyytensä innovatiivisiin ja näkemyksellisiin ratkaisuihin.

Ei ihme, ettei meistä koskaan tullut varsinaisia sydänystäviä, mutta kuulumiset kuitenkin tapasimme eri kissanristiäisissä törmätessämme vaihtaa.

Lähes joka kerta jutustellessamme hän oli uudessa työpaikassa. Aina entistä hienommalta kalskahtavalla tittelillä ja maineikkaassa firmassa.

Reiman vittumaisuudellaan hankkima asiantuntijastatus kesti aina sen puolisentoista vuotta. Siinä vaiheessa ylin johto yleensä huomasi, että kritiikki on ainut asia, johon Reima kykeni. Häneltä ei irronnut rakentavia ideoita tai oivalluksia. Eikä niitä tullut tiimiltäänkään, sillä Reima tappoi kritiikillään kaiken innon.

Joskus tuli kenkää, joskus Reima ehti itse ensin irtisanoutua.

Olenkin pohtinut, miten ja millä eväillä kapeakatseiset arvostelijat ja negatiivisuudesta elävät niuhot ovat usein edenneet niinkin pitkälle. Saavuttaneet uskottavuutta merkittävissä yrityksissä.

Reima tuli mieleeni, kun kuulin Virginian yliopiston yhteiskuntapolitiikan apulaisprofessori Eileen Chou tuoreista havainnoista. Chou tarjoaa American Psykological Associationin julkaisemassa tutkimuksessaan vastaukseksi uskottavuuden saavuttamiseen juuri negatiivisuutta ja kriittistä asennetta.

Tutkijan mukaan negatiivisuus saa ihmisen näyttämään toisten silmissä pätevältä. Jopa viisaalta. Sellaiselta, jota on helppo uskoa ja huoletonta seurata.

Eileen Chou teki kokeita, joissa ihmisten piti arvioida joistakin asioista esitettyjä negatiivisia ja toisaalta positiivisia näkemyksiä ja verrata näkemysten esittäjien uskottavuutta. Eli valita kumpien esittäjät vaikuttivat pätevimmiltä ja paremmilta johtajilta. Kriittiset vai positiiviset.

Eräässä kokeessa opiskelijat lukivat positiivisia ja negatiivisia ravintola-arvosteluita. Mitä kriittisempiä arvostelut olivat, sitä uskottavampana ja vahvempana opiskelijat kritiikin laatijaa pitivät. Negatiivisen arvostelun kirjoittajia ihailtiin riippumatta siitä, oliko kritiikki aiheellista.

Seuraavaksi opiskelijat saivat arvioida taideteoksia. Ryhmään ujutettiin kaksi näyttelijää, joista toinen esitti teoksista positiivisia arvioita ja toinen taas haukkui niitä.

Sama juttu: nuivasti suhtautuva oli opiskelijoiden suosikki, häntä pidettiin uskottavampana ja hänet oltiin valmiit valitsemaan ryhmän vetäjäksi.

Sama pätee myös politiikkaan. Yli viiden sadan koehenkilön piti arvioida Yhdysvaltojen presidentinvaalien tv-väittelyissä esitettyjä puheenvuoroja, eikä heille kerrottu, kenen sitaateista oli kyse.

Mitä negatiivisemmat ja tulevaisuudesta huolestuneemmat kommentit, sitä uskottavampina ehdokkaiden ajatuksia pidettiin.

Ja tämä oli tulos, vaikka koehenkilöt eivät pitäneet negatiivisista jääristä ihmisinä yhtä paljon kuin miellyttävämpiä, positiivisia kantojaan julkituoneista. Silti pessimistisesti asioihin asennoituvia pidettiin vahvempina ja siten myös luotettavampina.

”Negatiivisuutta pidetään yleensä epäkohteliaana, joten avoimesti kriittiset henkilöt näyttävät nousevan sosiaalisten kahleiden yläpuolelle ja vaikuttavat siksi vahvemmilta. Siksi saatamme vaistomaisesti kohdella heitä johtajatyyppeinä, vaikkemme pitäisi heistä”, summaa Eileen Chou New Scientist -lehdessä Tiede-lehden mukaan.

Choun havainnot siis todentavat, että kriittiset puheenvuorot tavataan nähdä uskottavampina.

Mutta työelämässä ei pelkällä kritiikillä elä kovin kauaa. Onneksi.

Lähetin jonkin ajan päästä muistaessani Reiman pyytämän linkin hänen käyntikortissaan olleeseen email-osoitteseen.

Vastaus tuli pian:

Positiivista alkavaa viikkoa

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.