”Koska ihmiset alkaa oikeesti miettimään ja käyttämään omaa järkeä?” – Jere Karalahti

Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti on turhautunut häntä ympäröivään järjettömyyteen.

Jereä kismittää suuresti se, että merkittävä osa suomalaisista on suositusten mukaisesti ottamassa koronavirusrokotteen heti, kun on vuorossa.

Nykyinen päiväkotiyrittäjä toivotti Instagram-tilillään sarkastisesti onnea ja menestystä niille, jotka rohkenevat ottaa rokotteen ja ryyditti viestiään iloisilla emojeilla.

Iltalehden mukaan Karalahti jakoi instan stories -osiossa päivityksiä, joissa jääkiekkolegenda muutenkin vähätteli koronaviruksen vaarallisuutta ja eritoten rokotetta.

Näin, vaikka Karalahden kaltaisen kokemusasiantuntijan jos kenen luulisi tietävän, miten moninaisia riemuja laboratorioiden tuottamat synteettiset yhdisteet voivatkaan ihmislapselle tuottaa.

”Koska ihmiset alkaa oikeesti miettimään ja käyttämään omaa järkeä?”, hämmästeli tähän saakka järjen käytöstään vähemmän kuin edesottamuksistaan kaukaloiden ja käräjäsalien väriläiskänä tunnettu ex-kiekkoilija.

Karalahti ei ole ainoa omaa järkeään käyttävä ex-urheilija. 

Hän löysi nopeasti sielunveljen entisestä voimanostajasta ja sittemmin persujen eduskuntaryhmästä erotetusta kansanaedustajasta Ano Turtiaisesta, joka äityi kannustamaan aatetoveriaan taistelussa maailmanlaajuista ”kommariagendaa” vastaan.

”Kommariagendalla” Turtiainen tarkoittaa ihmiskunnan pyrkimyksiä hillitä globaalin pandemian leviäminen ja säästää ihmishenkiä.

Käräjäsalit ovat tulleet tutuksi myös lukuisista rikoksista tuomitulle raskaan sarjan ex-voimanostajalle.

Ja Turtiainenkin on päässyt nauttimaan lääketieteen moninaisista saavutuksista ainakin mitä kiellettyihin doping-aineisiin tulee. Parlamentaarikon doping-sotkuista voimme lukea vaikka tästä.

Kansanedustaja Turtiainen on kunnostautunut myös valeuutisten aktiivisena levittäjänä, josta yhden tuoreen esimerkin voit löytää tästä.

Mutta ei urheilun liepeiltä löytyvät omalla järjellään ajattelijat rajoitu kaljuihin ja karskeihin miehiin.  

Myös vastikään Kruunupyyn kunnan Vuoden valmentaja -tittelillä palkittu Linda Karlström on tullut tunnetuksi penseästä asenteestaan rokotteita kohtaan.

Karlström on tehnyt vuosikausia pyyteettömästi määrätietoista työtä muokatakseen Pohjanmaan rannikkoa entistäkin hedelmällisemmäksi maaperäksi tartuntataudeille levitä ja kukoistaa.

Voimisteluvalmentaja on saanut viestilleen paljon seuraajia ja hänen maineensa on kiirinyt aina Pohjanlahden tuolle puolen.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT julkaisi hiljan rokotevastaisista ihmisistä kertovan dokumentin Dokument inifrån: Vaccinkrigarna.

Ansiokkaassa dokumentissa esiintyy muiden kaltaistensa joukoissa myös yhteisönsä näyttävästi palkitsema pitäjän suuri tyttö, Linda Karlström.

Karlström paljastaa ohjelmassa vakaasti uskovansa, että rokotteita ei suinkaan kehitetä pelastamaan ihmishenkiä, vaan päinvastoin – vähentämään ihmisten määrää.

Eli tappamaan ihmisiä.

Näin siis pohtii tuo ajatusten Kruunupyynjoki.

Nuoria tulevaisuuden toivoja ruumiinkulttuurin saralla ohjaavan valmentajan oma järki onkin virtaukseltaan poikkeuksellisen vuolas. Paitsi lääketieteelliset tutkimukset, se huuhtoo viemäriin myös historialliset faktat.

Osin salakuvatussa SVT:n dokumentissa Karlström kiistää holokaustin väittämällä juutalaisten kansamurhan toteutetun huomattavasti pienemmässä mittakaavassa kuin mitä tutkitusti tiedetään.

Holokaustin kieltäminen tai vähättely on antisemitismin tieteenvastainen ilmentymä, kuten Suomen Kuvalehti perustellusti määrittelee.

Linda Karlström uskoo ja opettaa näkemyksensä mukaisesti, että holokaustissa ei surmattu ihmisiä yleisesti tiedossa olevassa mittakaavassa, ja toisaalta, että rokotteilla on tarkoitus surmata ihmisiä.

Näin opettaessaan Karlström osoittaa halveksuntansa ihmiselämää kohtaan. Niitä ainutkertaisia ihmiselämiä, jotka on turhaan menetetty, sekä niitä, jotka tullaan turhaan menettämään. 

Ylilääkäri ja Helsingin yliopiston immunologian professori Seppo Meri pitää kymmeniä tuhansia seuraajia omaavan Karalahden rokotekriittistä somekommentointia edesvastuuttomana.

”Se on varmaankin sanottu vailla tietämystä”, kommentoi Meri Karalahden edesottamuksia IL:lle.

Niin onkin. Karalahden somekommentointi ei perustu tietämykselle, tieteelle tai faktoille. Kuten ei Turtiaisenkaan. Eikä Karlströmin.

Heidän ihmisyyttä halveksuvat näkemyksensä ja opetuksensa perustuvat heidän ihan ikioman järkensä käytölle.

Keskustelu oman järjen käytöstä rokotuksissa jatkuu täällä.

Anzio

Ps. Rokotevastaisuus oli Kruunupyyn kunnalle vielä ihan ok, mutta antisemitistiset lausunnot saivat kunnan sivistys- ja vapaa-ajanlautakunnan sanoutumaan irti omalla järjellään ajattelevan Karlströmin järkeilyistä. Kunnan lehdistötiedotteen voit lukea tästä.

puheenaiheet koronavirus yhteiskunta rokotukset
Kommentit (23)
  1. Kirkasotsat alkaa olla paniikissa kun eivät tiedä kumpaan kuolevat ensin,ilmastohömppään vai koronaan

    1. Kyllä kättä väännetään Suomessa,puolesta ja vastaan,oma määritelmäni on:mikään jota ei ole tarkoitettu pistettäväksi ihoni alle,myöskään EI mene ihoni alle,joten ”terveys edellä”kiitos ei.

    2. Joku rivitutkija
      31.12.2020, 22:49

      Ns. ”Omaa järkeä” käyttävät mukaviisaat internethakukonetta auttavasti käyttävät hölösuut tässä ovat angstissa, kun professoritasoa myöden lytätään ihan viattomia ajatuksia.

      On se nyt, kun ei saa ja ei sovi.

      Perkele. Epidemiologia, immunologia ja virologia on näemmä sellaisia tieteenaloja, joissa jokainen on oman elämänsä erikoislumihiutaleasiantuntija jolla se se tieteen kärki on parhaiten tiedossa.

      Tälläistä keskustelua ei käydä ydinfysiikassa, sähköopissa tai insinööritieteissä. Tai no, kyllä käydään mutta kaikki nauraa ne kylähullut pois häiritsemästä.

      Ps: nuo rokotteet on testattu tasan samalla tavalla kuin kaikki muutkin nykystandardilla tehdyt. Prosessi on vaan vedetty niin nopeaksi kuin se byrokratiassa vain mahdollista on. Kertoo enemmänkin lääkekehityksen byrokratiasta, kuin mistään muusta.

  2. Taas puhuttiin ihmisistä, sen sijaan, että oltaisiin puhuttu rokotteista. Jere on täysin oikeassa, kuten muutkin niihin epäilevästi suhtautuvat. Rokotteilla ei esim. koskaan tehdä plasebotestejä, eikä mitään monivuotisia vertailuja rokottamattomien ja rokotettujen ryhmien kesken. Lisäksi rokotteiden ympärillä vallitsee todella rankka sensuuri Youtubessa ym., vaikka kritisoijat olisivat virologeja tms. Tälläinen ei herätä luottamusta sekään.

    1. Höh, tottakai tehdään kaikki testit. Esim. nyt käyttöön tulevan rokottteen ensimmäinen testiryhmä oli 30.000 henkilöä, joista 15.000 sai rokotteen ja 15.000 plasebon. Millaista tutkimusta Karalahti on tehnyt? Tai Karlström? Turtiaisen testi oli ex ano eli anuksesta.

      1. Mutikainen M
        30.12.2020, 20:49

        Rokotteiden kehitys kestää yleensä 10 vuotta, joten miten luulet onko tämän rokotteen haitta vaikutukset hyvin tutkittu? Alle vuodessa kehitetty rokote, joka ei estä tartuntaa, kuten muut rokotteet. Siitä vaan, ken haluaa ja kokee tarpeelliseksi.

        1. Normaalisti rokotusten kehittämisessä hyvin pitkään kestää rahoituksen hankkiminen ja lupien saanti. Lisäksi tämä rokote on valmistettu aiempia paremmin työkaluin ja tiedoin. Ota selvää, älä järkeile itse.

        2. miten niin ei estä? kyllähän se estää 95 prosenttisesti, ei mikään rokote ole varmasti 100 prosenttinen- Kaikilla rokotteilla on myös jonkinlaisia sivuvaikutuksia. Mutta ne ovat aina hyödyllisempiä ottaa kuin ei ottaa. Tämä rokote on testattu samalla laillla kuin muutkin rokotteet. Ei mitään rokotteita testailla 10 vuotta.

          1. Eikö se pidäkään paikkaansa, että rokote EI estä itse tartuntaa, vaan sairastumisen COVID-19?

            Itse järjen käytöstä sen verran, että ihmisen aivothan eivät ole juuri kehittyneet rakenteellisesti viimeisten 50 000:n vuoden aikana. Olemme toki oppineet paljon, mutta korona on hyvä esimerkki siitä, miten alkeellisesti me toimimme joskus. Mitä ihmiset esim tekivät ensimmäisenä kun pandemia saavutti meidätkin? Hamstrasivat vessapaperia.

        3. Kehityksen pituus ei ole mikään tae rokotteen turvallisuudesta. Testit ovat. Koronarokotteet kävivät aivan samat testit, kuin mikä tahansa muu rokote.

        4. Covid rokote perustuu Sars virukseen joka geneettisesti samankaltainen. Rokotteen kehittely ei ole lähtenyt tyhjästä.

        5. Sars-virusten rokotekehitystyö käynnistyi jo yli 15 vuotta sitten, joten ei tässä ihan nollasta lähdetty. Esimerkiksi viruksen perimä kyetään nykyisin selvittämään muutamassa päivässä, mihin aiemmin meni kuukausia.
          Kun on kiire, pitää löytää nopeammat keinot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *