”Maailma hautaansa nilkuttaa”. Osa II. Biodiversiteetti

Edellisen kerran siteerasin otsikkooni Juice Leskistä jokunen viikko sitten.  Silloin vietettiin Maailman ylikulutuspäivää, eli oli laskennallisesti se hetki, jolloin kulutuksemme ylitti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä tältä vuodelta.

Ikävä kyllä tuo Juicen lohduton toteamus on ajankohtainen taas päättyvällä viikolla.

YK julkaisi uuden biodiversitettiraporttinsa 15.9. Lataa karu lukuelämys tästä.

On paradoksaalista, että vallitseva koronapandemia on seurausta ihmisen välinpitämättömästä asenteesta luonnon monimuotoisuutta kohtaan. Ja että korona on niin paljon seksikkäämpi aihe, että se on jättänyt biodiversiteetin ja hätähuudon luonnon ja elämän jatkumisen puolesta häviävän pienelle mediahuomiolle.

Vaikka biodiversiteetti on ihmiskunnan ja elämän kannalta huomattavasti merkityksellisempi asia.

Biodiversiteetti tarkoittaa siis maapallon biologista monimuotoisuutta. Biodiversiteettiä mitataan lajien rikkaudella eli lukumäärällä.

Maapallon luonnon monimuotoisuutta tunnetaan hämmentävän heikosti. Lajien määräksi on arvioitu 10 miljoonaa, mutta niistä tunnetaan alle 20 prosenttia, tietää Wikipedia kertoa.

Monimuotoisuus on elintärkeää. Luonto ei yksinkertaisesti toimi, jos biodiversiteetti köyhtyy liikaa. Näin, sillä lajit elävät vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Eli jos lajeja katoaa merkittävissä määrin, kerrannaisvaikutukset ovat arvaamattomat, kuten voimme lukea esimerkiksi Helsingin yliopiston julkaisusta Kasvit 3.

Siis jos lajien välinen riippuvuuksien verkosto häiriintyy tai häviää, seurauksena on pahimmillaan koko ekosysteemin romahtaminen.

Suomeksi: elämän loppuminen.

Mutta ennen kuin kaikkinainen elo planeetaltamme loppuu, ilmaantuu vaivoiksemme monenmoisia vitsauksia.

”Kun biodiversiteetti laskee, luonto taantuu, ja koronaviruksen kaltaiset taudit löytävät uusia reittejä levittäytyä eläimiin ja sitä kautta ihmisiin”, YK:n biodiversiteettisopimuksen pääsihteeri Elizabeth Maruma Mrema ajankohtaisesti muistuttaa.

Mokomia emme nyt enempää riesaksemme kaipaa.

Sen sijaan suuren lajidiversiteetin vakauttama eliöyhteisö ja lajien sisäinen muuntuminen ovat tärkeitä esimerkiksi uusien tautien vastustuskyvyn kannalta. Saatamme valistaa itseämme lisää aiheesta Encyclopedia Britannican biodiversiteettiä avaavasta luvusta.

Maapallon biodiversiteetin romahtamisesta kuuluu kyseenalainen kunnia ihmiselle – kuinka ollakaan.  

Monimuotoisuuden suurimmat viholliset ovat ruoantuotanto niin maalla kuin vesissäkin sekä metsätalous, teiden ja muiden väylien rakentaminen ja kaupungistuminen, kirjoittaa Yle.

Tehomaatalous hävittää hyönteisiä myrkyillä sekä tuhoaa kasvillisuutta – hyönteisten elinympäristöä.

Myös metsätalous ja erilaisten väylien, kuten teiden rakentaminen sekä kaupungistuminen ovat riistäneet elintilaa kasveilta ja eläimiltä.

Ihminen on vallannut ja muuttanut omaan käyttöönsä 75 prosenttia maa-alasta tuottaakseen itselleen ruokaa.

Kohtalokkain seurauksin.

YK:n raportin mukaan peräti miljoona lajia voi kuolla sukupuuttoon seuraavien muutaman vuosikymmenen aikana, ellemme ryhdy välittömiin toimenpiteisiin.

Sellaisiin toimiin kehottaa vakavasti myös Mrema verkkojulkaisu Our Daily Planetille antamassaan haastattelussa. 

Myös YK:n uuden biodiversiteettiraportin julkistussanoissa Mrema painottaa, että juuri nyt on korkea aika ryhtyä pikaisiin toimiin luonnon, eliö- ja eläinlajien sekä koko ekosysteemimme pelastamiseksi.

Raportin mukaan nyt tehtävät päätökset naulaavat kaikkien lajien – myös ihmisen – tulevaisuuden.

Elämän jatkuvuuden.

Eikä perinteinen luonnon suojeleminen sellaisenaan enää riitä jatkuvuuden turvaamiseksi. Tarvitaan järeämpiä taloudellisia, sosiaalisia, poliittisia ja teknisiä toimia.  

Metsien raivaaminen pelloiksi on eläin- ja kasvilajien pahin vihollinen. Metsäkatoa on vähennettävä ja ruokaa tuotettava muin keinoin. Suuri osa muutostarpeista liittyykin siihen, miten ja missä ruokamme tuotetaan. Siihen että ruoantuotantoon käytetään kaksi kolmasosaa maapallon pinta-alasta.

”Se tarkoittaa sitä, että muilla lajeilla ei enää ole mahdollisuuksia elää näillä alueilla. Sen takia ruuantuotantoon pitää kiinnittää huomiota. Tähän on helppo keino: jos siirrymme enemmän kasviperäiseen ruokaan, voimme vähentää pinta-alaa, mikä käytetään ruuan tuottamiseen. Tällä hetkellä iso osa pinta-alasta menee niiden eläinten ravinnoksi, jotka me sitten syödään, Suomen luontopaneelin puheenjohtaja, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiaho sanoo Ylelle.

Ruokailutottumusten muuttaminen ei ole ylitsepääsemätön ongelma. Kyse on meidän ihmisten tahdosta ja halusta.

Tahdosta ja halusta on kysymys myös rahoissa, joita biodiversiteetin turvaaminen edellyttää. 

Raportin mukaan biodiversiteetin suojeluun osoitetaan rahaa valtioiden kassoista ja erilaisista kehitysrahastoista vuosittain noin 80 – 90 miljardia yhdysvaltain dollaria, kun tarve olisi sadoissa miljardeissa dollareissa.

Vastapainoksi esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuotantoa tuetaan raportin mukaan vuosittain 500 miljardilla.

Ja nämä tuet tähtäävät päinvastaiseen lopputulokseen.

Vaikka Suomessa ei puhuta dollareista vaan kotoisista euroista, on tilanne meilläkin eriskummallinen.

Kotiahon mukaan ympäristöministeriön hallinnonalan koko budjetti on liki 300 miljoonaa euroa.  Vertailun vuoksi maa- ja metsätalousministeriön budjetti on lähes kymmenkertainen: 2,5 miljardia.

Näilläkin budjeteilla on osittain vastakkaiset päämäärät.

Jos päämääränämme on, että tulevatkin sukupolvet voivat laillamme tepastella telluksella, meidän on ymmärrettävä asian vakavuus.

Sillä nyt tehtävät päätökset naulaavat lajien tulevaisuuden, hyvän tai huonon, Mrema toteaa Our Daily Planetille.

Hyviäkin päätöksiä voi siis vielä tehdä.

Koska toivoa vielä on ja suomalaisten rock-klassikkojen siteeraamisen tielle on lähdetty, lainaan tähän loppuun Jarkko Martikaisen kirjoittamaan YUP:n biisiä Meitä odotellaan mullan alla.

”Meitä odotellaan mullan alla –
Meitä odotellaan siellä, odotellaan siellä,
Ja vaikka moni odottaa innokkaasti
Niin ei mennä ihan vielä, eipä mennä ihan vielä.
Ei ennen kuin on aika
Ei, ei, ei, ei.”

Siis eipä mennä ihan vielä. Näytetään omilla toimillamme, että ihminenkin ansaitsee elää.

Vai ansaitseeko? Keskustelu ihmisen kyvystä tehdä tulevaisuuden kannalta oikeita ratkaisuja jatkuu täällä.

Anzio