Näin minä sen näin. Raportti äärioikeiston mielenosoituksesta 30.1.2021

Päätin tepastella raikkaassa talvisäässä kohti Helsingin keskustaa lauantai-iltapäivänä 30.1.2021. Reititin kävelyni Kansalaistorin kautta, sillä siellä järjestettiin mielenosoitus ”mielen­osoitus­oikeuden ja sananvapauden puolesta”.

Käytin kilometrin kävelyni mielenosoitusten pohtimiseen. Mistä mielenosoituksissa ylipäätään on kyse?

Lähtiessäni olin jo vähän googletellut:

”Mielenosoitus on toiminta tai teko, jolla esitetään huomiota herättävästi vaatimus, vastalause, mielipide tai muu sellainen. Sanaa käytetään joukkoesiintymisestä.”

Mielenosoituksia on ollut kautta historian. Mielipiteen osoittaminen samanmielisten kanssa on ehkäpä perinteisin ja suosituin joukkovaikuttamisen keino. Ja sitä suurempi vaikutus, mitä laajempi mielenosoitus, ja mitä laajempi mielenosoitus, sitä vilkkaampi yhteiskunnallinen keskustelu.

Meillä länsimaisissa demokratioissa mielenosoitusten järjestäminen on kohtuullisen helppoa, kas kun me nautimme kahdesta merkittävästä vapaudesta ja oikeudesta: sananvapaudesta ja kokoontumisvapaudesta.

Jos edellämainitut oikeudet kiellettäisiin, eivät ihmisoikeudet näiltä osin toteutuisi.

Vaan ihmisoikeuksia poljettaisiin, kuten Venäjällä.

Viimeisen tiedon mukaan Venäjällä on otettu kiinni tänään sunnuntaina jo yli 4000 mielipiteensä ilmaisevaa kansalaista.

Venäjällä ei vallitsekaan demokratiaa eli kansanvaltaa. Kansanvallassa kansalaiset saavat ilmaista oman mielipiteensä, voivat pyrkiä vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja muokkaamaan sitä oman näkemyksensä mukaisesti.

Mielenosoittajat pyrkivät vahvistamaan vaikuttamista kuuluvin ja näkyvin keinoin: huutelemalla tarttuvia iskulauseita ja riimittelemällä kyltteihin oivaltavia sloganeita.

Tällaiseen mielenosoittamiseen ei Suomessa tarvitse anoa lupaa. Pelkkä ilmoitus riittää. Ilmoitus on tehtävä poliisiviranomaisille, jotta virkavalta voi taata yleisen järjestyksen ja turvallisuuden.

Yleensä sellaiset asiat, joista ihmiset kantavat syvää huolta – kuten ilmastonmuutos – keräävät suurimmat väkijoukot yhteisen näkemyksensä joukkoilmaisuun. Tässä esimerkki.

Mielenosoitusten voima onkin niiden näkyvyydessä – joukkovoimalla voidaan saada aikaan niin näkyvä ja kuuluva tempaus, jota esimerkiksi media ei voi jättää huomiotta.

Minä sen sijaan en voinut jättää huomiotta Helsingin Kansalaistorilla kokemaani mielenilmaisua 30.1.2021.

Näin, sillä tämä joukkovoimanponnistus ei tehnyt kunniaa mielenosoituksille noin yleensä, ei mieltään osoittaville henkilöille eikä etenkään mielenosoituksen teemalle: oikeudelle mielenilmaisuun sekä sananvapaudelle.

Sosiaalisessa mediassa, kuten ainakin Facebookin Trumpin kannattajat Suomessa -ryhmässä sekä Uusi MV-lehti -verkkopalvelun sivuilla ihmiset kutsuttiin osoittamaan mieltä sen puolesta, että saa osoittaa mieltä.

Silmämääräisesti arvioiden paikalla oli ehkäpä viitisenkymmentä sääolot huomioiden kevyesti pukeutunutta maskitonta kantasuomalaista kansalaisaktivistia. Heppoisissa tamineissa värjöteltiin puolustamassa kansalaisoikeuksia, joista saamme perustuslain nojalla nauttia ja jotka eivät ole millään tavalla uhattuina.

Lämpimikseen tupakoitiin ketjussa.

Tapahtuman järjestäjä toivoi, että yli 10 henkilön kokoontumisrajoitusta tietoisesti rikkomalla poliisin ja mielenosoittajien välille saataisiin uutiskynnyksen ylittävä kahakka. Näin riutuva kansanliike saisi kaipaamaansa näkyvyyttä, kuten viime kesänä toisenlainen ryhmä poliisin toimien ansiosta. Muistatko?

Suureksi harmikseni iskevät iskulauseet ja oivaltavat sloganit loistivat poissaolollaan. Poliisi sen sijaan oli paikalla ja kehotti viluisten kansalaisaktivistien ryhmää toimimaan Aluehallintoviraston ohjeistuksen mukaisesti ja hajoamaan pienempiin ryhmiin.

Tämä ei sinnikkäille sananvapaustaistelijoille kuitenkaan sopinut.

Poliisi saatteli yhden hytisevän hangoittelijan lämpöiseen maijaan.

”Suomi on Venäjä!”, yritti joku agitoida mielenosoittajatovereitaan tositoimiin.

Minä en löytänyt huudahduksesta iskevyyttä saati oivaltavuutta.

Mutta eivät löytäneet kanssapurnaajatkaat. Vaisut hahmot katselivat lähinnä viluisia varpaitaan. Poliisikaan ei korvaansa lotkauttanut yksinäiselle huutelijalle.

Epätoivoinen agitaattori ei antanut periksi. Kapina-dj soitti megafonin kautta eestiläisen Georg Otsin tutuksi tekemän Metsässä ei liikahda lehtikään -klassikon kertosäkeen osalta.

Ehkä musiikkivalintaan johti jokin korkeampi logiikka, joka jäi minulle avautumatta.

Enpä olisi uskonut kokevani myötähäpeää tällaisessa tilaisuudessa. 

Viereisen Sanomatalon kahvilassa istui pariskunta, joka oli nauttinut kansalaisluottamuksen lisäksi myös huomattavasti väkevämpiä antimia. He tarkkailivat torin tapahtumia sisätiloista ja taskumatista lämmikettä tiuhaan naukkaillen.

”Juha vietiin äsken. Poliisi pisti koppiin”, sameasilmäinen rouvashenkilö valisti minua pyytämättä.

”Juha?”

Nainen katsoi minua hölmistyneenä.

”Niin. Korhosen Juha, se on niinku tän jutun järjestäjä”

Poliisin viemä heppu oli siis  MV-Lehden taannoinen päätoimittaja ja Token Tube -salaliittosivuston perustaja Juha Korhonen.

Mihin aktivisti kuskattiin, sitä uskolliset seuraajat soperrellen pähkäilivät.

Jätin Kansalaistorin taakseni ja mietin: onneksi meillä Suomessa sananvapaudella ja oikeudella osoittaa mieltään on pitkähköt ja kunnioitettavat perinteet.

Että onneksi noiden oikeuksien ja vapauksien saavuttaminen ei jäänyt yksin näiden ihmisoikeustaistelijoiden kapeille, mutta huterille harteille.

Anzio

Keskustelu mielenosoitusoikeudesta ja sananvapaudesta Suomessa jatkuu täällä.