Näinä päivinä moni tuleva syrjäytynyt ja itsetuhoinen nuori aloittaa koulutiensä

“Jos sais valita, niin mieluummin ottaisin, et joku vaikka hakkais mua, mut silti mulla olis joku kaveri, kun tän, ettei kukaan edes huomaa mua”

12-vuotias poika Niina Junttilan kirjassa Kavereita nolla.

 

Tänä syksynä koulutiensä aloittaa 62 900 ekaluokkalaista.

Jännää!

Ekalle meneminen on iso asia koko perheelle.

Ensimmäistä kouluaamua on odotettu ja siihen on valmistauduttu pieteetillä.

Kirkassilmäisen ipanan aloittaessa koulun, vanhemmat tuntevat olonsa haikeaksi samalla, kun kamerakännykkä ikuistaa harvahampaan jännittyneen hymyn koulun pihalla.

Ja lapsi astuu opinahjon ovesta pitkään koulutusputkeen.

Itsenäistymisen ensimmäinen askel on otettu.

Lapsen pärjääminen uudessa ympäristössä askarruttaa.

Löytääkö piltti paikkansa yhteisössä?

Koulu ei ole yhteisöistä helpoin.

Joskus se on jopa julmin.

Peruskoulua kävi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 reilut 550 200 oppilasta.

Heistä aivan liian moni on yksinäinen.

Jopa joka kymmenes koululainen kokee itsensä pysyvästi yksinäiseksi. Eli vuodesta toiseen kestäneestä kavereiden puutteesta kärsii yli 50 000 koululaista.

Joka päivä.

He ovat pitkäaikaisyksinäisiä.

Ja yksinäisyyden kytkös masennukseen ja syrjäytymiseen on kiistaton.

Ongelma on siis suuri.

Lasten ja nuorten yksinäisyyttä tutkinut Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori Nina Junttila kirjoittaa kirjassaan Kavereita nolla:

“Nuorten yksinäisyys on pohjattoman surullista. Siihen liittyy tunteita omasta arvottomuudesta ja elämän merkityksettömyydestä.”

Yksinäisyys aiheuttaa häpeää ja tunteen, että on huono ihminen.

Ja juuri ala-asteikäisenä lapsi alkaa syyttää yksinäisyydestä itseään.

Hauras lapsi kokee olevansa viallinen. Ettei huonommuuttaan kelpaa muiden seuraan.

Yksinäisyys alkaa toteuttaa itseään.

Lapsi alkaa vetaytyä.

Mikä pahinta, tässä herkässä vaiheessa yksinäisyydestä voi tulla loppuelämää leimaava tekijä.

Junttilan haastattelemista yksinäisistä ala-asteikäisistä lapsista 90% oli vielä yläasteella yksinäisiä.

Ja nuoruusiässä yksinäisyys altistaa masennukselle, sosiaalisille pelkotiloille ja jopa itsetuhoisuudelle.

Yksinäisyys myös heikentää luottamusta muihin ihmisiin ja itseen.

Ja pitkittyneen yksinäisyyden on todettu vähentävän jopa aivojen kykyä kokea mielihyvää.

Yksinäisyyttä siis kannattaa ennaltaehkäistä.

Sillä yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino.

Itseasiassa yksinäisen riski ennenaikaiseen kuolemaan on jopa sama kuin tupakoitsijoilla, kirjoittaa Science Alert -tiedeuutissivusto.

Siis: yksinäisen riski kuolla ennenaikaisesti on sama kuin tupakoitsijan!

”Yksinäisten suurentunut kuolemanriski näkyy myös suomalaisessa aineistossa”, kertoo Niina Junttila HS:lle .

Tupakointi ja alkoholin liikakäyttö ovat yleisempiä yksinäisillä.

Yksinäisyys aiheuttaa unettomuutta, joka puolestaan heikentää elimistön puolustusta ja lisää saamattomuuden tunnetta.

Tämä taas aiheuttaa mielihyvähormonien oksitosiinin ja serotoniinin tuotannon vähenemistä.

Yksinäisestä nuoresta tulee onneton nuori.

Onneton nuori jää helpommin yhteiskunnan, kuten koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien, ulkopuolelle.

Matala koulutus, pitkäaikainen työttömyys ja sitä seuraava köyhyys ovat merkittäviä syrjäytymisen riskitekijöitä.

Juuri niihin ajaa yksinäisyys.

Kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kysyi nuorilta merkittävimpiä syrjäytymisen syitä, he mainitsevat tärkeimpänä ystävien puutteen.

Jotta nuorella olisi ystäviä, pitää yksinäisyyteen puututtua jo aiemmin.

Lapsena.

Lapsi kyllä kertoo yksinäisyydestään tavalla tai toisella vanhemmilleen.

Tai kiusaamisesta, joka on ehkäpä merkittävin syy koululaisen yksinäisyydelle.

Silloin kehotukset reipastua tai mennä muiden mukaan eivät auta.

Päinvastoin.

Yksinäisyyden tai kiusattuna olemisen tuottama tuska vain kasvaa.

“Lapsen yksinäisyys on otettava vakavasti. Jos vanhempi vähättelee sitä, lapsen häpeä kasvaa. Hän sulkeutuu eikä puhu siitä enää”, Niina Junttila sanoo.

“Lapsi oppii sosiaalisia taitoja kotona. Kun kotona keskustellaan, hänen on helpompi ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan muuallakin.”

Ja ajatuksistaan puhuvan  ja tunteitaan ilmaisevan lapsen on helpompi saada seuraa.

Sosiaalinen kanssakäyminen helpottuu.

Sen sijaan hallituksen päätös rajata subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta ei sitä helpota. Junttila tyrmää hallituksen toimet suorasanaisesti:

“Yhteiskunnan polarisaatio heijastuu entistä kovemmin lapsiin, ja päivähoidon ulkopuolelle sulkeminen lisää väistämättä lasten yksinäisyyttä.”

Mutta me vanhemmat voimme tehdä jotakin.

Vaikkapa kannustaa lapsiamme huomioimaan ne hiljaiset.

Ne ujot.

Ne kiusatut.

Jos lapsesi luokalla on 2o oppilasta, siellä on todennäköisesti kaksi yksinäistä tai kiusattua.

Kaksi potentiaalista itsetuhoista syrjäytyjää.

Kaksi elämää, jotka ansaitsevat tulla pelastetuiksi.

Otapa asia puheeksi.

 

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.