Finlayson, naisen euro ja syksyn pelipöydät

Vuoden markkinointiteko voitaisiin julkistaa jo nyt.

Aiemminkin erottuvia markkinointitempauksia värkännyt Finlayson on ansainnut bitti- ja palstamillimetrikaupalla median huomiota ja lunastanut paikkansa tuhansien vanhojen ja ennen kaikkea uusien naisasiakkaittensa sydämissä.

Ja joidenkin miestenkin.

Syyskuussa toteutettavan kampanjan idea on yksinkertaisuudessaan nerokas: Naiset maksavat Finlaysonilla euron ostoksesta 83 senttiä viikon ajan.

Ja naisten ja miesten maksamien hintojen välisten erotuksen Finlayson vieläpä lahjoittaa 125-vuotista taivaltaan juhlivalle Naisasialiitto Unioni ry:lle ja tukee näin järjestön toimintaa palkkatasa-arvon ajamiseksi.

Naisten euro -kampanja sikiää Tilastokeskuksen tilastoimien keskipalkkojen vertailusta, jonka mukaan naisten keskiansio on 17 % miehiä matalampi.

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila uskoo kampanjansa rikkovan tasa-arvolakia. Mutta so what.

Finlayson on Kurttilan aikana liittynyt niiden brändien joukkoon, joilla on mielipide.

Ja jonka se uskaltaa myös tuoda julki.

Vaikka Kurttila hyvin tietääkin, ettei kärkevän mielipiteen ilmaisu ole aina kaikkien mieleen.

Että aina on asiakkaita, jotka voivat jättää brändin, joka ei ole heidän kanssaan samaa mieltä.

 

Mutta Kurttila myös ymmärtää, että on vielä enemmän on heitä, jotka yhtyvät brändin mielipiteeseen. Sellaisille kuluttajille brändin merkitys kasvaa ja suhde siihen syvenee entisestään.

 

Uusimman kampanjansa myötä Finlayson otti seuraavan askeleen.

 

Se liittyi idealistiyritysten kansainvälisestikin harvalukuiseen joukkoon.

Finlayson on Kurttilan mukaan “yritystottelematon”. Eli se rikkoo harkitusti lakia, koska tietää olevansa oikeassa.

Omaavansa moraalisen oikeutuksen.

”Totta kai me rikomme [lakia], kyllä me sen tiedämme. Tämähän rikkoo varmasti tasa-arvolakia, mutta tämä oli ihan tietoinen ja harkittu riski. Emme halua antaa lain estää meitä puhumasta vääryydestä”, Kurttila sanoo Hesarille.

Hienoa, että Finlayson nosti palkkojen tasa-arvoisuuden kotien ja firmojen kahvipöytäjutskailuihin.

Keskustelu palkkojen tasa-arvoisuuden toteutumisesta on ollut perin asenteellista ja sekavaa. Vaikka enemmistön tavoite lieneekin jotakuinkin sama:

Samasta työstä pitäisi maksaa kaikille sama palkka.

Silti naisten euro jää senttejä eurosta.

Mutta kuinka paljon?

17 %:n ero miesten ja naisten palkoissa saadaan keskipalkkoja vertaamalla. Näin laskien naisen euron voidaan siis sanoa olevan 83 senttiä.

Eli sama keskipalkka on tällä hetkellä utopistisen kaukainen tavoite.

Onneksi 83 senttiä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Sampo Pehkonen laski Talouselämälle, että ammattinimiketasolla ja säännöllisten kuukausiansioiden perusteella mitattuna naisen euro on 94 sentin suuruinen.

Eli että rva/nti arkkitehdin euro on 94 senttiä verrattuna toisessa arkkitehtitoimistossa työskentelevään hra arkkitehtiin.

Jos arkkitehdit suunnittelisivat saman arkkitehtitoimiston vahvuudessa, olisi rvan euro 97 senttiä.

Siis kun verrataan miehiä ja naisia samalla ammattinimikkeellä ja samassa yrityksessä, ero hieman supistuu.

Sekä talouden tehokkuuden että ennen kaikkea tasa-arvon kannalta olisi tarkeätä, että ero kurottaisin kokonaan kiinni.

Siksi naisten keskipalkkoja laskevien matalapalkka-alojen ansioiden kehityksen pitäisi olla selkeästi nopeampaa.

Miksi näin ei sitten ole?

Palkkaeri­arvoisuus on ensisijaisesti poliittinen ilmiö.

Vielä vuonna 1945 Valtioneuvosto antoi ohjeen palkkasäännöstelystä. Sen mukaan naisille piti maksaa vähemmän kuin miehille.

Se oli valtiovallan tahto.

Ja vain muutama kymmenen vuotta sitten oli yleisesti hyväksyttyä ja jopa toivottavaa, että naisille maksetaan vähemmän palkkaa kuin miehille.

Suuremmat palkat miehille ja pienemmät naisille olivat kirjattuina työehtosopimuksiin, joista ne poistuivat vasta 1970-luvulle tultaessa.

Suomi ratifoi silloin Kansainvälisen työjärjestön (ILO) samapalkkaisuussopimuksen.

Lähihistorian työmarkkinapolitiikka on vaikuttanut siihen, millaiseksi naisten ja etenkin julkisen sektorin naisenemmistöisten ammattiryhmien palkkaus on muodostunut.

Suomessa työmarkkinajärjestöillä onkin suuri rooli työehtojen, palkanmäärityksen käytäntöjen ja palkkatasojen määrittämisessä.

Hallitus ajoi pääministeri Sipilän johdolla ja rapisevalla arvovallalla voimakkaasti ns. Suomen mallia, jossa vientialat määrittäisivät suomalaisten palkankorotusten yläräjat.

Suomen mallia ei neuvotteluteitse syntynyt, mutta STTK:n pääekonomisti Ralf Sund ounastelee sellaisen syntyvän käytännössä syksyn työmarkkinakierroksella.

Ja jos vientialoihin pohjautuva malli syntyy, se tarkoittaa palkkatasa-arvon unelman siirtyvän taas kauemmas horisonttiin.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Paula Koskinen Sandberg* kirjoittaa, että mikäli vientiteollisuus jatkossa sanelee puitteet palkankorotuksille, ei naisenemmistöinen julkinen sektori tule koskaan kuromaan kiinni palkkaeroa.

Naisten euron määrittävää senttipeliä pelataan siis tänä syksynä työmarkkinajärjestöjen pelipöydissä.

Niissä pöydissä on miesenemmistö.

 

Palkkatasa-arvoista alkavaa viikkoa.

 

Anzio

Keskustelu jatkuu täällä.

*Paula Koskinen Sandberg väitteli 2016 Hankenilta. Hänen aiheensa oli The Politics of Gender Pay Equity: Policy Mechanisms, Institutionalised Undervaluation, and Non-decision Making. Väitöskirja on luettavissa täällä.